Viiniköynnökset, kuten kaikki muutkin köynnökset, juurtuvat surutta. Vastuu onnistumisesta ei  kovin paina, jos kyseessä on vain kourallinen näitä. Pelin panokset nousevat, kun pihaan ajaa pakettiauto, jolla on haettu puolalaiselta ammattitarhalta kovalla valuutalla ostettua lisäysmateriaalia.   

 

 

 

 

 

Huhtikuun keskivaihe. Lähetys on kääritty auki.

 

 

 

 

 

Lajikkeita näyttäisi piisaavan.

Järjestelyt ovat ne tällä palstalla tutuksi tulleet: itse laatikko on styroksia, kehikko pleksiä ja kaiken kruunaa raskas panssarilasi. Eli näin:

 

 

 

 

 

Huhtikuun loppupuoli. Silmut ovat alkaneet puhjeta.

Laatikot lepäävät keittiön pöydällä, itään katsovan ikkunan luona. Laatikoitten alle on levitetty musta muovi.

 

 

 

 

 

Muovin reunat on nostettu teippaamalla ylös.

 

 

 

 

 

Toukokuun loppupuoli. Silmujen ravintovarat riittävät siihen, että pistokkaat saavat rypisteltyä esiin lehtensä. Seuraavaksi ne juurtuvat. 

Tässä vaiheessa on syytä tarkastella erästä tällä kertaa melkein kompastuskiveksi muodostuvaa tosiasiaa: itä-ikkunasta ei huhtikuun lopulla paista kummoisesti valoa. On totta, etteivät pistokkaat juurtuakseen hirmuisia valokylpyjä kaipaa, ja laatikoitten ylle onkin varmuuden vuoksi ripustettu yksinäinen loisteputki, mutta pulma lienee siinä, etteivät pistokkaat saa tarpeeksi luonnonvalon seassa saapuvaa, homeita kurittavaa UV-säteilyä.

Asiassa ei auta, että vuoden 2018 kevät on kylmä ja synkkä.

Suuri määrä pistokkaita on jouduttu nyppimään pois laatikosta, koska niihin on ilmaantunut hometta. 

Pistokkaat olisi siis pitänyt pistää pari-kolme viikkoa myöhemmin kuin tuli tehtyä. Asian taustalla väijyy se tosiasia, että Puolassa kevät etenee eri tahtiin kuin Suomessa.

Puolalaisten syytä siis kaikki tyynni.

 

 

 

 

 

Pistokkaan päässä komeilee melkoinen möykky hometta. Näin pahaksi tilannetta ei päästetty pistokaslaatikossa, vaan esillä on laatikosta omaan osastoonsa siirretty pesäke, jonka on annettu toteuttaa itseään. 

Osa pistokkaita on siis menetetty. Suurin osa pistokkaista saadaan kuitenkin ruukutettua. 

 

 

 

 

 

Taimet on siirretty ulos karaistumaan. Paikka on puolivarjoinen, ja taimien yllä lepää enimmän aikaa harso.

 

 

 

 

 

Heinäkuun keskivaihe. Ruukuista on nypätty rikkaruohot ja taimet on siirretty valoon. Muutama pystyriuku, jonka varassa roikkuu kanaverkkoa, pitää röyhkeimmät valkohäntäpeurat loitolla.

Lajit ovat siis Puolassa suosittuja lajeja. Seassa liuta ”ES”-merkinnällä varustettuja, kuten ES-M-8-9 ja ES-15-7-25. Nämä ovat seurantatarkkailussa olevia, toistaiseksi nimeämättömiä lajikkeita, joilla on merkitystä varsinkin jatkojalostuksen yhteydessä.

’Rozowyj timur’, ’Hrustic’ ja ’Pamieci Dobkowskoj’ eivät kuulosta kovin tutuilta. Muutkin lajikkeet ovat Suomessa tuttuja korkeintaan viiniköynnöksien parissa askartelevien harrastajien keskuudessa.

 

 

 

 

 

Hieman exceliä tuo asiaan professionaalista tuntua.

 

 

 

 

 

 

 

Taimien kunnostamiseen kuuluu niiden repiminen irti toisistaan, sillä ne tarttuvat hanakasti toisiinsa kärhöjensä avulla. Lopuksi ne kiinnitetään tukikeppeihinsä.

 

 

 

 

 

Taimet on haettu heinä-elokuun vaihteessa. Uudelleenruukutusta numeroa isompaan kannattaa tässä vaihessa harkita, sillä köynnökset ehtivät kyllä hyödyntää loppukesää.

Ja mitähän tästä on opittu? Ainakin se, että kannattaa säätää pistämisajankohta luonnonvalon kannalta optimaaliseksi. Jos kyseessä on tornitalon ylimmässä kerroksessa sijaitsevasta asunnon valtavasta eteläikkunasta tai lämmönlähteellä varustetusta kasvihuoneeesta, niin pistäminen huhtikuun keskivaiheilla toimii kyllä. Puulämmitteisen talon itä-ikkunan luona epämääräisessä valossa ei niinkään. 

Lopuksi näkymä tarhalta, minne taimet matkasivat:

 

 

 

 

 

 

 

Mansikkamuovia, keppiviidakkoa ja kausihuoneen runko.   

Viiniköynnöksien pistokkaista yleisemmin täällä.