Aihearkisto: Muuta kiinnostavaa

Metsävaahteran mahla

Alkuun kannatta todeta tosiasia: Suomen ainoan sekä luonnonvaraisen että alkuperäisen vaahteralajin, metsävaahteran (Acer platanoides) sokerin tuotanto ei vedä vertoja varsinaisten ”sokerivaahteroiden” vastaavaan. 

Kahteen desilitraan siirappia tarvitaan kaksi ämpärillistä metsävaahteran mahlaa.

 

 

 

 

 

 

 

Kahden desin aikaansaaminen on maksanut n. 50 litraa polttopuita. Siirappi on säilynyt sellaisenaan keväästä syksyyn. Maku on yllättävänkin asiallinen vaikka sisältää runsaasti maanesteeen mukana tulleita turhia ainesosia. 

Näin siis pilkkeittensä kanssa touhuava kotipuutarhuri. Koivumahlojen teollisissa käsittelyprosesseissa hyödynnetään Suomessa käänteistä osmoosia. 

Metsävaahteran mahla on huomattavasti makeampaa kuin koivunmahla. Suomen mahlakoivut, raudus- sekä hieskoivut tuottavat toisaalta huomattavasti enemmän mahlaa kuin metsävaahterat.

 

 

 

 

 

Nesteiden sokeripitoisuutta, tai ”tiheyttä” mitataan esim. Oechsle-mittarilla. Käy ilmi, että koivujen mahla sisältää n. kymmenen grammaa sokeria/litra. Metsävaahteran mahlan vastaava sokerimäärä on n. kolmekymmentä grammaa sokeria/litra. Kuvassa vaahteranmahlan mittailua.

Mahlan keruu on suoraviivaista. Letkujen ja poranterien sopii olla samaa kaliiperia. 

 

 

 

 

 

Korkkeihin kannattaa aluksi porata pienempi aloitusreikä, muutoin poranterä luistelee kovalla muovilla. Sormiaan kannattaa aina varoa.

 

 

 

 

 

On luontevaa, että puun sisään päätyvän letkun tai kuparipätkän pää on leikattu vinoon. Puuhun työnnetään ikäänkuin lusikka.

 

 

 

 

 

 

 

Maaliskuun kolmannella viikolla kohtuullinen mahlantuotto on käynnissä. Käytössä on puuhun tyrkätyt kupariputken pätkät.   

 

 

 

 

 

 

 

Sama meno, mutta käytössä pelkät letkut.

 

 

 

 

 

Lumien sulaessa on jouduttu virittelemään puupalikoita pullojen alle.

Varsinaisia tuotantohäiriöitä aiheuttavat vain keväisten lämpötilojen äkkiväärät heilahtelut. Lyhyet, vuorokauden tai kahden mittaiset katkokset ovat tavallisia. 

Viittä miinusastetta kylmemmät yöt jäädyttävät mahlan jääksi. Tämäkään ei ole kivaa, mutta normaalia alkuvaiheessa. Mahla säilyy jääkaapissa pari vuorokautta.

Aurinkoiset, hieman tuuliset päivät kiihdyttävät puitten haihduntaa. Tällä on yhteytensä mahlan nousuun.

 

Viime keväänä Kirkkonummella

Vuoden 2022 keräyskausi aloitettiin poraamalla koereikä maaliskuun toisella viikolla. Kesti viikon ennen kuin pulloon ilmaantui mahlaa. Tuotto jäi n. puoleen litraan/vuorokausi. Tämä on täysin normaalia alkuvaiheessa. Vauhtiin päässyt reikä saattaa yltää puolentoista litran tuottoon/vuorokausi.

Seuraavassa vaiheessa, maaliskuun viimeisinä päivinä Suomeen saapui takatalvi, joka kesti melkeinpä kaksi viikkoa. Keräysastiat, siis litran pullot haettiin pois, sillä vaikka mahlantuotto ei täysin tyssännytkään, niin kyllästyttiin siihen, että aamuisin pullojen pohjalla kolisee jäätynyt tilkka mahlaa.  

Huhtikuun toisella viikolla päästiin jatkamaan keruuta, jota kesti parisen viikkoa. Kuusi reikää tuotti tällä kaudella yhteensä n. viisi ämpäriä.

 

 

 

 

 

Pikkupakastin saatiin siis melkein täyteen.

 

 

 

 

 

Hellämieliset maistiaiset järjestyvät siten että katkaistun oksan kärki työnnetään pulloon, joka kiinnitetään itse oksaan. 

Poratuille rei’ille ei tehdä yhtään mitään. Reikiin lyödyt (hiljakseen lahoavat) puutulpat estävät tehokkaasti puun kaarnan alla tapahtuvia korjaustoimenpiteitä.

 

Viinimäkikotilo

Muutamien vuosien välein mediat raportoivat jossain päin Suomea havaitusta epäilyttävän kookkaasta nilviäisestä. Löydetty nilviäinen osoittautuu aina viinimäkikotiloksi (Helix pomatia).

Olioita tuotiin katoliseen Suomeen munkkien paaston aikaiseksi särpimeksi sellaiset viitisensataa vuotta sitten. Nilviäiset eivät ymmärtäneet reformaation päälle ja jäivät roikkumaan mestoille. 

Asiaa on vaikea tapauskohtaisesti todentaa, mutta muuhun ei juuri voida päätyä kuin siihen, että Suomessa esiintyvät viinimäkikotilot ovat pääosin näiden jälkeläisiä. Tsemppiä tämä on kyllä heiltä vaatinut. 

Sitä toista vaihtoehtoa, että vastaan tulevat viinimäkikotilot (tai niiden jälkeläiset) olisi kipattu luontoon kotiloharrastukseensa kyllästyneiden toimesta, ei voida sivuuttaa. 

Viinimäkikotilo on kirjaimellisestikin harvinaista herkkua. 

On siis yllättävää törmätä tähän kotiloon kotinurkillaan, tässä tapauksessa Kirkkonummen halki kulkevan Kuninkaantien liepeiltä. Löytöpaikan välittömässä läheisyydessä ei näy keskiaikaisten luostareitten raunioita, mutta viereinen parkkipaikka tuntuisi kyllä vihjaavaan tiettyyn suuntaan mitä kotilon provenienssiin tulee. 

Kotilo havaitaan keskellä kesää auringon paahteessa väsähtäneeltä sammaleelta. Kotilo on ollut ylittämässä tätä mätästä, mutta on joutunut keskeyttämään uskaliaan hankkeensa paahteen käytyä liian rasittavaksi. Näin käydessä kotilot jäävät niille sijoilleen ja erittävät suuaukkonsa (tai ”jalkapohjansa”) suojaksi kosteuden haihtumista estävän kalvon. Matka jatkuu illemmalla, kun ilmankosteus pääsee nousuun.    

Kotilo on kietaistu muovipussin riekaleeseen, jotta toipuminen edistyisi. Seuraavassa matkataan kotiin. 

Kotiloa tullaan tästedes kutsumaan Jalmariksi. 

 

 

 

 

 

Jalmari on selvästikin kiintynyt leipäpussin muovikääreeseen, jolta sitä ei sovi repiä irti. Kotilo tietää paremmin kuin kukaan muu, milloinka kannattaa irtautua kääreestä.

 

 

 

 

 

Työpöydälle on tuotu materiaali, josta rakentaa Jalmarille sopiva kesäasumus.  

Pakettimehiläisten kuljetuslaatikko tarjoaa seinät ja lattian, sisustukseen tarvitaan pari kiveä, laudanpätkä, kourallinen soraa ja heinätuppaita juurineen. 

 

 

 

 

 

Asumus on nostettu irtisahatulle saavinpohjalle, johon kaadettu vesi pitää ruohotuppaat kasvussa.

Kahden kiven päälle nostettu laudanpätkä tarjoaa täyden varjon, jonne paeta auringonpaahdetta.

 

 

 

 

 

Muovikääreestään Jalmari luopuu vasta sitten, kun on saavuttanut nestetasapainonsa.

Jalmarille tarjotaan lehtipuitten lehtiä, luonnonkasvien versoja ja jopa kaupan salaattia. Mikään muu ei kelpaa kuin voikukan lehdet, joihin Jalmari syö vuorokauden aikana kymmenkunta reikää.

Kotilonsa rakennusmateriaaliksi Jalmari tarvitsee kalkkia. Paikallaan on siis jauhaa tarjolle munankuoria.

 

 

 

 

 

Lusikalla murskaksi hierottua kananmunan kuorta.

 

 

 

 

 

Jalmari kiihdyttää. Esillä kaikki neljä tuntosarvea.

Loppukesällä päädytään siihen, että Jalmari on kesäetana.

 

 

 

 

 

Jalmari, melkein kalmari, on tuotu takaisin tutun parkkiksen liepeille.

Voidaan toivoa, että Jalmari löytää kavereita, joille kertoa ihmeellisestä seikkailustaan. Paikasta, jossa kalkki virtasi vapaana ja johon joka aamu ilmestyi kaksi tuoretta voikukanlehteä. Paikasta, jossa kaikki kehuivat sitä.

Viinimäkikotilo kuuluu vieraslajeihin. Karkeasti ottaen nämä voidaan jakaa kahteen ryhmään: toisaalta todella rasittaviin elintilaa alkuperäisiltä eliöiltä vieviin (vrt. espanjansiruetana), ja toisaalta hupsuihin satunnaisesiintyjiin. Viinimäkikotilo kuuluu viimeksimainittuun ryhmään.

 

Voimallista sniidailua

Kaupasta ostettu kukkakaali koostuu kukinnosta sekä aluslehdistä. Jos katsoo, että aluslehdet ovat yhtä kiinnostavia kuin varsinainen kaali, niin kannattaa jatkaa lukemista.

 

 

 

 

 

Kukkakaalin aluslehdet, jotka useimmiten siirretään suoraan roskiin.

Lue loppuun