Sillastaminen ei ole teknisesti sen vaativampaa kuin varttaminenkaan. Varsinkin latvusvarttamiseen tutustuneilla on asiassa peräti etulyöntiasema, sillä he ovat pakostakin oppineet ajoituksen tärkeyden. Tämän lisäksi he ovat myös harjaantuneet liittämään toisiinsa paksuudeltaan hyvinkin erilaisia versojen osia.
Sen arvioiminen, missä tapauksissa sillastamiseen kannattaa ryhtyä, on tietysti ensimmäinen askel. Perussääntö on yksinkertainen. Jos jänis taikka myyrä on kalunnut puun perusteellisesti, siis yltympäriinsä, latvusvarttaminen on ainoa keino pelastaa puu. On syytä muistaa toki se, että nuoren puun katkaiseminen keväällä vartekohtansa yläpuolelta johtaa siihen, että katkaisukohdan liepeiltä puhkeaa yksi tai useampi silmu, joista aikaa myöten saadaan muodostettua puulle uusi latva. Tämä lienee suurin syy siihen, miksi sillastukseen ei kovin hanakasti ryhdytä.
Nuoren omenapuun rungon katkaisusta enemmän täällä.
On myös niin, että harjaantunut, joka kevät varttava puutarhuri yksinkertaisesti vaihtaa ongelmallisen puun tilalle varttamansa puun. Nuorten puitten kanssa vekslaaminen ei ole erityisen työlästä.
Myyrä syö matalalta, maanpinnan korkeudelta, jänis korkeammalta. Myyrä jyrsii pienillä hampaillaan siististi, jänis kaluaa ronskimmin pitkin runkoa.
Myyrän syöntijälkiä nuoren omenapuun tyvellä. Sillastus ei tässä tapauksessa ole edes mahdollinen.
Lue loppuun