Sillastaminen ei ole teknisesti sen vaativampaa kuin varttaminenkaan. Varsinkin latvusvarttamiseen tutustuneilla on asiassa peräti etulyöntiasema, sillä he ovat pakostakin oppineet ajoituksen tärkeyden. Tämän lisäksi he ovat myös harjaantuneet liittämään toisiinsa paksuudeltaan hyvinkin erilaisia versojen osia.   

Sen arvioiminen, missä tapauksissa sillastamiseen kannattaa ryhtyä, on tietysti ensimmäinen askel. Perussääntö on yksinkertainen. Jos jänis taikka myyrä on kalunnut puun perusteellisesti, siis yltympäriinsä, latvusvarttaminen on ainoa keino pelastaa puu. On syytä muistaa toki se, että nuoren puun katkaiseminen keväällä vartekohtansa yläpuolelta johtaa siihen, että katkaisukohdan liepeiltä puhkeaa yksi tai useampi silmu, joista aikaa myöten saadaan muodostettua puulle uusi latva. Tämä lienee suurin syy siihen, miksi sillastukseen ei kovin hanakasti ryhdytä. 

Nuoren omenapuun rungon katkaisusta enemmän täällä.

On myös niin, että harjaantunut, joka kevät varttava puutarhuri yksinkertaisesti vaihtaa ongelmallisen puun tilalle varttamansa puun. Nuorten puitten kanssa vekslaaminen ei ole erityisen työlästä.

Myyrä syö matalalta, maanpinnan korkeudelta, jänis korkeammalta. Myyrä jyrsii pienillä hampaillaan siististi, jänis kaluaa ronskimmin pitkin runkoa.

Myyrän syöntijälkiä nuoren omenapuun tyvellä. Sillastus ei tässä tapauksessa ole edes mahdollinen.
Lue loppuun →

Kaktusten heimot muodostavat verrattain nuoren kasviryhmän. Eri lajien ei katsota erilaistuneen siinä määrin, etteikö mikä hyvänsä kaktus pystyisi kasvamaan kiinni mihinkä hyvänsä toiseen kaktukseen.

Ammattipuolella vartetaan kaktuksia hyvin paljon ja hyvistä syistä. Saavutettavissa olevia hyötyjä on useita, mutta varttamisen päämäärä on aina sama: voimakkaasti kasvavalle perusrungolle vartetun jalo-osan huomattavasti nopeutettu kehitys.

Kaktusten siementen myyjät varttavat kaktuksia, sillä vartettu jalo-osa kukkii, siis tuottaa siemeniä myyntiin aikaisemmin ja enemmän kuin omilla juurillaan kasvava kaktus.

Nopeutetusta kasvusta seuraa myös, että pistokkaiksi soveltuvia poikasia saadaan aikaisemmin multiin.

Pienikokoisiksi jääviä, hyvin hitaasti kasvavia lajikkeita vartetaan, jotta jalo-osat kasvaisivat sen kokoisiksi, että kelpaisivat koonsa puolesta pistokkaiksi. Tällaiset jalo-osat käyvät siis vain kääntymässä perusrungoilla.

Itse varttaminen ei ole erityisen vaativaa. Leikkuuvälineitten kuuluu olla vähintään kuumalla vedellä pestyjä ja syytä on selvittää etukäteen mihin konkreettisesti ottaen ollaan ryhtymässä. On siis oltava selvillä työvaiheista ja mielellään näitten järjestyksestäkin.

Vartettaviksi tarkoitettujen kaktusyhdistelmien osapuolten on oltava reippaassa kasvussa. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että vartetaan vain keväällä ja alkukesällä.

Osapuolten nestejännityksen on myös oltava kunnossa.

Leikkuupinnoissa selvästi esillä olevat johtojänteet pyritään asettamaan päällekkäin.

Varttaminen suoritetaan aina tarpeeksi korkealta, jotta vältyttäisiin mullan kanssa suttaamiselta.

Vartteita suojataan suoralta auringonpaisteelta ja tuulilta parisen kuukautta, vaikka yhteenkasvu alkaakin heti ja kestää parisen viikkoa, jos sitäkään.

Seuraavassa esiintyvien perusrunkojen lisäksi maailmalla on myös yleisessä käytössä Rebutia-, Myrtillocactus- sekä Pereskiopsis-sukujen edustajia. Viimeksi mainittu suku on kuuluisa kerrassaan hurjasta kasvuvauhdistaan.

Se, että jalo-osa ei kasva omilla hitailla juurillaan, aiheuttaa toisinaan poikkeavaa kasvua mitä sen muotoon tulee. Nopeudellakin saattaa olla hintansa.

Ensimmäinen tapaus

Mansikkapallerokaktuksen (Gymnocalycium mihanovichii) kohdalla varttaminen on jota kuinkin elinehto, sillä kaktusraasulla ei ole viherhiukkasia edes nimeksi. Mansikkapallerokaktus on japanilainen taimitarhaluomus, ”nursery produced cultivar”, kuten Texasissa sanotaan, luonnossa ei tällaista peliä pitkään katsottaisi.

Metsäkaktus (Hylocereus undatus) tuottaa paljon versoja, jotka irrotettuina juurtuvat samantien. Se onkin hyvin yleisesti käytetty perusrunko.

Lue loppuun →

Päärynäpuuta (Pyrus communis) vartetaan Keski-Euroopassa rutiininomaisesti kvitteniin (Cydonia oblonga). Tuloksena on hyvin hillittykasvuinen päärynäpuu, joita mahtuu hehtaarille useita tuhansia.

Suomalaisella taimitarhalla oksastellaan kokeeksi arkaa pekaanipähkinää Carya illinoinensis) talvenkestäville jalopähkinöille, esim. japaninjalopähkinälle (Juglans ailanthifolia)

Cross-over varttamista esiintyy siis ainakin siinä määrin kuin siitä on käytännön viljelyn kannalta ilmeistä hyötyä. Kotipuutarhureita taas ei edes tolkku hillitse.

Sitten paluu maankamaralle: kaksi samaan heimoon, mutta eri sukuihin kuuluvaa puuvartista kasvia saattaa viihtyä hyvinkin toisiinsa liitettyinä muutamia kuukausia, kunnes talveentumisen yhteydessä käy ilmi, että varsinainen vuosia kestävä yhteiselo ei ole mahdollinen.

Päärynä-omena -yhdistelmiä Suomessa harrastava päätyy siihen, että vartettu osakas kyllä edistyy kasvussaan, mutta juhannuksen jälkeistä yhteiseloa ei esiinny. Varte on saanut perusrungolta ainakin vettä, ja ravinteita on vartteella ollut omastakin takaa.

Herkkusieneen tökätty puolukanvarsikin kykenee tähän.

Asiasta kannattaa kuitenkin kysellä tarkemmin kiinalaiselta kotipuutarhurilta, jonka vaikutuspiirissä kasvaa kymmeniä omenapuulajeja sekä melkein yhtä paljon päärynälajeja.

Ruohovartisten kasvien kohdalla hopeahäitä ei voida vaatia.

Yhteenkasvussa kannattaa nähdä kaksi vaihetta. Alustava yhteenkasvu on onnistunut, kun yhteinen elo jatkuu seuraavana vuonna. Lopullisesta tuloksesta voidaan puhua, kun vartettu osakas tuottaa hedelmää.

Tylppäorapihlajan (Crataegus monogyna) pätkä on vartettu metrin korkeudelle isotuomipihlajaan (Amelanchier spicata). Neljä vuotta myöhemmin molemmat osakkaat tuottavat hedelmää.

Lue loppuun →