Tällä palstalla on taannoin valmistettu omenasiideriä perinteisin keinoin. Artikkeli löytyy täältä. Perinteisillä keinoilla tarkoitetaan, että on luotettu omenien omiin hiivoihin.
Seuraavassa pääsevät päärynät samaan mankeliin.
Ensiksi poimitaan ne päärynät.
Puusta poimitut päärynät huuhdellaan tai sitten ei, pudokkaat huuhdellaan huolellisesti. Poiminnassa on käytetty kumihansikkaita, sillä kuluva kesä on ampiaiskesä eikä päärynän taakse pysty näkemään.
Siiderinvalmistuksessa pyritään välttämään hallitsematonta pullokäymistä. Sen vuoksi valmiin juoman on oltava käytännöllisesti katsoen sokeritonta, tai sen hiivakanta nitistetty.
Aktiivisia hiivanjäämiä sekä sokeria sisältävät pullot on säilytettävä niin alhaisessa lämpötilassa, että hiivanrippeet pysyvät kurissa. Jääkaappilämpö riittää nipin napin.
On kuitenkin mahdollista valmistaa siideriä kerta-annos menetelmällä, jossa juomaa valmistuu sitä mukaa, kun sitä omenoista puristetaan.
Kas näin:
Vastapuristetulla omenamehulla täytetty astia varustetaan sulkimella, johon on tehty neulanpiston kokoluokkaa oleva reikä, joka peitetään teipinpalalla.
Astia nostetaan vesihauteeseen, jossa mehun lämpötila saa nousta melkein 30 asteeseen. Pinnalle muodostuu päivän parin mittaan vaahtoa.
Käyminen on käynnistynyt ja teipinpala on siirretty syrjään.
Perinteisten englantilaisten siideriomenapuitten kasvattamisen Etelä-Suomessa ei tarvitse jäädä päiväunelmaksi. Niiden pärjäämistä Suomessa selvitetään monella taholla.
Useammalla kuin yhdellä taimitarhalla on näitä puita tarkkailussa, ja ennemmin tai myöhemmin niitä tullaan tarjoamaan suurelle yleisölle.
Seikkailunhaluiset saattavat myös inspiroitua seuraavasta tosielämän tarinasta.
Eräästä englantilaisesta taimitarhasta tilatut perinteiset siideriomenapuut saapuivat kevättalvella 2011 Suomeen, tarkemmin sanottuna Nummelaan. Lähetys piti sisällään kahdeksan lajiketta, yhteensä kaksitoista puuta. Paljasjuuriset taimet oli vartettu M106-perusrungolle, joka on kunnostautunut niin Englannissa kuin pitkin Keski-Eurooppaakin. Tätä perusrunkoa on jossain määrin käytetty Suomessakin, mutta selvää on, että karaistuneempiakin löytyy.