Aihearkisto: Mehiläisten lastenlikkana

Mehiläisten lastenlikkana 3.10. Pakettimehiläiset

Mehiläisten hankinnassa keväisin kaupan kohteena ovat talvehtineet emot, joitten seurana on runsas kilo (n.4 litraa) työläisiä. Kyse on täysin toimintakykyisistä yhteiskunnista. Standardipesien lentoaukot on teipattu umpeen edellisenä iltana ja ostaja kuljettaa laatikot kotikonnuilleen, sijoittaa ne järkevään paikkaan, nostaa katot laatikoitten ylle sekä poistaa teipit.

Saman yhteiskunnan, joka ostettaisiinkin juhannuksen tienoilla, sopisi olla pari kertaa suurempi.

Ellei ostaja tarvitse uutta pesälaatikkoa, hän voi, mikäli näin sovitaan, toimittaa etukäteen oman laatikon tarhalle.

Pakettimehiläisten kohdalla on myös kyse emosta seurueineen, mutta nämä yhteiskunnat ovat pakattuja siten, että ne voidaan lähettää kustannustehokkaasti tarhalta maailmalle. Kuljetustapa harkitaan tarkkaan, sillä matkan keston ei sovi ylittää kahta vuorokautta.

Lue loppuun

Mehiläisten lastenlikkana 2.10. Toukat ruokana

Toukkavaihe on hyönteisen elämässä latausvaihe, jolloin se tankkaa ravintoa jaksaakseen seuraavaan vaiheeseen. Toukkavaiheen aikana se hankkii joko itse elantonsa, tai sitä syötetään.

Kesymehiläiset evät kaivaudu karikkeeseen koteloitumaan kuten päiväperhoset, eivätkä sudenkorentojen lailla hyppää kotelovaiheen yli.

Mehiläisten harrastaman täydellisen nelivaiheisen metamorfoosin (muna-toukka-kotelo-aikuinen) toukkavaihe hoituu, kuten yhteiskunnissa elävillä hyönteisillä yleensäkin, turvallisesti kotioloissa.

Se, että monet pistiäiset ovat päätyneet elämään kimpassa, voidaankin nähdä verrattain puolustuskyvyttömien toukkien puolustusstrategiana, näitten proteiinipitoisten makupalojen ottajia kun riittää.

Pohjolan kansat pitävät toukkien syöntiä eksoottisena tapana siksi, että väyliä tähän tutustumiseen ei perinteisesti ole löytynyt.

Lue loppuun

Mehiläisten lastenlikkana 1.10.

Kaikki mehiläistenpitoa ammattimaisesti harjoittavat ovat ainakin periaatteessa kiinnostuneita pesiensä etäsijoittamisesta. Syitä on monia: paikallinen pesätiheys on saattanut nousta kovin korkeaksi tai mahdollisuus tuottaa ns. lajihunajaa kiinnostaa. Tautien torjunnassa useampi sijoituspaikka myös mahdollistaa eri strategioita.

Ammattimaiset tarhat ovat usein myös moniottelijoita, jotka tarjoavat parvenpyydystämispalveluita, kuningattarien myyntiä sekä pölytyspalveluita. Tämän lisäksi monet tarhat myyvät mehiläishoidon tarvikkeita. Nämä ovat kaikki kaupallisia palveluita.

26

Mehiläiset ylläpitävät kesät talvet yli 30 asteen lämpötilaa pesässään. Surina ei koskaan lakkaa.

 

 

 

 

 

 

Lue loppuun