Katkaistu oksa korjaa tilanteen haaroittumalla. Koska ja kuinka, ovat kysymyksiä, joista bonsaiharrastajan on syytä tietää kaikki.
Tässä yhteydessä todetaan yksinkertaisesti, että juuretkin haaroittuvat.
Siis:
Metsävaahtera vuonna 0. Leikkauskohdat ovat kiitettävästi esillä.
Samainen metsävaahtera vuonna 2. Kuten oksienkin kohdalla kävisi, uusi kasvu on keskittynyt leikkauskohtien tietämille.
Näin siis metsävaahtera, joka on kuuluisa rasittavasta tavastaan satsata pariin kolmeen vahvaan, jyrkästi alaspäin suuntautuvaan juureen. Leikkaajaa rassaa se, että leikkausarvet muodostuvat verrattain laajoiksi. On siis syytä olla tarpeeksi ajoissa liikkeellä.
Tylyimmät juuristoon kohdistuvat leikkaukset ajoitetaan vaiheeseen, jossa puut vielä uhkuvat nuoruuden intoa. Tavoite on aina tähdenmuotoinen ja levymäinen juuristo, joka mahtuu matalaan ruukkuun.
Avomaalla tai ruukussa pulskistuva puu, jonka juuristoa leikataan joka kevät, kehittyy hyvin hitaasti. Juuristoleikkauksia ei siis pidä tehdä joka vuosi.
Kuten oksienkin kohdalla ”leikkauksilla” tarkoitetaan sekä kokonaisten juurten poistoa että niiden lyhentämistä.
Vuorijalavan juuristo on leikattu tylysti kaksi vuotta sitten.
Metsälehmuksen juuristo on leikattu kolme vuotta sitten. Leikkauskohdat ovat selvästi esillä.
Tervalepän juuristo on leikattu neljä vuotta sitten.
Kaikkien puitten juuristot eivät vaadi hirmuisia leikkauksia, koska eivät edes nuorina satsaa vahvoihin, yksittäisiin juuriin.
Kotikataja satsaa lankamaisiin juuriin.
Kotipihjajankin juuret ovat melko helppoja hallita.
Valkopyökin juuret kannattaa kyllä tässä vaiheessa leikata.
Omenapuun ylin juuri on poistettu. Juuristoja voidaan siis ”litistää” myös maan päältä.
Lopuksi katsotaan karsea päärynätapaus. Kyseessä on tarhapäärynäpuun siemenestä kasvatettu, alunperin perusrungoksi tarkoitettu taimi, joka on unohtunut avomaalle kasvamaan liian isoksi. Jossain vaiheessa se on madallettu pariinkymmeneen senttiin.
Päärynä on tässä vaiheessa kasvanut ruukussa kolme vuotta. Huomio kiinnittyy ruukkuun ilmestyneeseen kolmeen terhakkaaseen juurivesaan.
Ruukutuksen yhteydessä on tehty kauheita. Miltä asiat näyttävät pinnan alla kolmen ruukkuvuoden jälkeen?
Esillä hyvin paksun juuren poikkisahauspinta, jossa sahanjälki on vielä selvästi esillä. Mielenkiintoisinta asiassa on tietysti se, miten innokkaasti päärynä on kasvattanut ylisuurta haavaa umpeen.
Sahaa käytetään harvoin. Perinteinen hohtimia muistuttava bonsaiden juuristojen käsittelytyökalu on etevä peli.
Siis tämä.
Tavallisesta teräksestä valmistettuja hohdinmallisia leikkureita joudutaan teroittamaan usein, ruostumattomasta teräksestä valmistettuja harvemmin. Leikkiin ryhtyvät huomaavat, että ensiksi mainittuja on helppo teroittaa, jälkimmäisiä, rosterikaluja, ei niinkään.
Jos leikattavaa on paljon, käännytään ohileikkaavien oksasaksien puoleen.
Peruspaketti: sekatöörit, lukkoöljyä, timanttiviila. Sekatöörit ovat viime vuosituhannelta. Vanhanaikainen vieteri on vaihdettu jo kahdesti. Kahvan teippi muistuttaa siitä, että näitä leikkureita käytetään vain juuristojen leikkaamiseen.
Huomio kannattaa kiinnittää olennaiseen: kuvan leikkureiden terä kiiltää. Tämän saavuttamiseen riittää se, että terää sipaisee kolme kertaa timantilla.
Sekatöörit eivät pelkää multaa.
Teutaroidut juuret eivät oikeastaan toimi. Puiden haihduntaa kannattaa siis juurten käsittelyn jälkeen vähentää, vaikka lehtipuut eivät lehdessä tällöin olisikaan.
Eräänlainen perusviritys: kahden taimilaatikon varaaan nostettu harso, joka on kiinnitetty rimoilla ja liimapuristimilla.