Puuvartisten kasvien uudistumisen keinot ovat samoja. Voidaan kuitenkin iloisesti olettaa, että kyvyissä esiintyisi aste-eroja.
Jos halutaan selvittää kumpi on kyvykkäämpi itsensä korjaamisessa, nuori vihreäkuorinen haapa vai viisikymmentävuotias hieskoivu, niin muu ei auta kuin järjestää kenttäkokeita.
Seuraavassa tutustutaan kahteen tällaiseen koejärjestelyyn. Koekaniineina toimivat isotuomipihlaja ja tarhaomenapuu. Molemmissa tapauksissa on runko kuorittu ympäriinsä, jonka jälkeen on jääty seuraamaan, miten asiassa käy. Hankkeessa on siis simuloitu jänisten aiheuttamia täystuhoja.
Ensiksi isotuomipihlaja
Kevät 2012. Noin seitsemänvuotiaan isotuomipihlajan runko on kuorittu parin sentin korkeudelta mantopuuhun saakka. Minkäänlaista suojausta ei ole suoritettu.
Kesä 2013. Mielenkiintoinen palkeenkieli on irtoamassa. Kallusta on ilmaantunut niin vauriokohdan ylä- kuin alaosaankin.
Kesä 2014. Runko on kasvattanut yhteyden vauriokohdan ylä- ja alaosan välille.
Kesä 2015. Isotuomipihlaja on sillastanut itsensä. Silta levenee ja runko voi hyvin, vaikka sekä sen kasvu että marjantuotto on vaatimattomampaa kuin viereisten runkojen.
Sitten tarhaomenapuu
Kevät 2013. Tylytyksen kohteena neljä vuotta vanha ’Eppulainen’. Puulle aiheutettu vaurio ylettyy mantopuuhun saakka, on kaksikymmentä milliä korkea ja sijaitsee n. puolen metrin korkeudella.
Viisi minuuttia myöhemmin. Vauriokohta on kietaistu varteteippiin.
Kesä 2013. Teippi on repeytymässä irti. Jo nyt huomataan, että vauriokohdan yläpuolinen rungon osa kehittyy ripeämmin kuin alapuolinen.
Syksy 2013. Vauriokohdan alapuolisen rungon osan oksat kasvavat reippaasti. Yläosan kehitys on huomattavasti heikompaa.
Syksy 2014. ’Eppulainen’ on juuri ja juuri jaksanut tuottaa muutaman ala-arvoisen omenan. Latvan pituuskasvu on rajoittunut viiteentoista senttiin.
Syksy 2015. Vauriokohdan yläpuolinen rungonosa on kuihtunut pois. Alaosasta saadaan kyllä vuosien työllä kehitettyä kelpo puu.
Siinä missä tarhaomenapuu ei saanut pidettyä hengissä ympärikuoritun kohdan yläpuolista rungon osaa, isotuomipihlaja senkun porskutti.
Se, että omenapuun vauriokohta suojattiin varteteipillä, mutta isotuomipihlajan vastaavaa vauriokohtaa ei, näyttäisi alleviivaavan sitä, että puuvartisten kasvien kyvyt uudentumiseen vaihtelevat puulajikohtaisesti hyvinkin paljon.
Varmuudella voidaan kuitenkin todeta, että Suomen puutarhoissa kasvaa ainakin yksi puuvartinen kasvi, joka selviää perusteellisesta kaulaamisesta.