Etikkakärpänen
Kaikkialta maapallolta, missä ei esiinny ympärivuotista lumipeitettä, löytyy mahlakärpäsen heimon (Drosophilidae) edustajia. Suomessa on tavattu puolisensataa lajia, mutta nämä kaikki eivät elä täällä ympärivuotisesti. Sopivien tuulien puhaltaessa niinkin kevyt olio kuin mahlakärpänen löytää itsensä nopeasti ulkomailta.
Kaikkia mahlakärpäsiä kiinnostavat käyneet hedelmät ja mehut, mutta tässä yhteydessä kiinnostavin on etikkakärpänen (Drosophila funebris), joka useamman muunkin mahlakärpäsen tapaan kantaa mukanaan yhtä tai toista etikkabakteerin (Acetobacter) lajia.
Kyseisen bakteerityypin aineenvaihdunnassa alkoholi muuttuu etikkahapoksi aerobisessa (hapellisessa) prosessissa.Viinietikan valmistajan tehtäväksi jää näiden kahden osapuolen, etikkakärpäsen paikalle toimittaman etikkabakteerin ja viinin yhdistäminen samaan astiaan. Lopputulos on viinietikkaa.
Suomessa ei ole välttämätöntä pilaannuttaa trooppisten hedelmien kuoria eikä tilata etikkakärpästen toukkia akvaariokalojen ruokaa myyvistä liikkeistä, vaan etikkakärpäsiä voi pyydystää loppukesästä lähimmästä puutarhasta. Jos tarkoitus on tuottaa omenaviinietikkaa, niin tyylikkäintä on pilkkoa syötiksi muutama kypsä omena kuorineen lasipurkkiin, ripotella sokeria sekaan ja kaataa päälle hieman lämmintä vettä.
‘Pirja’ on elokuun puolessavälissä viipaloitu purkkiin. Omenankuoret ovät tässä yhtä tärkeitä kuin hedelmämalto, sillä hiivat, jotka saavat aikaiseksi mahlakärpäsiä kiinnostavan käymisen, löytyvät kuorien pinnoilta.