Varttamalla juurivesoja tuottavia puita perusrungoille, jotka eivät tuota juurivesoja, saadaan aikaiseksi puita, jotka elävät ”vain aikansa”. Lähiympäristöön ei ilmaannu geneettisiä kopioita alkuperäisistä puista.
Kotipuutarhurin on siis syytä olla selvillä siitä, onko hänen puunsa vartettu vai ei.
Asia selviää puuhun kiinnitetystä nimilapusta, näin määrää asetukset.
Tässä artikkelissa keskitytään Prunus-suvun hapankirsikoihin ja luumuihin.
Huomautettakoon kuitenkin tässä vaiheessa, että imeläkirsikat eivätkä myöskään ne perusrungot, joille nämä imeläkirsikat on vartettu, tuota juurikaan juurivesoja. Asia voidaan myös muotoilla siten, että imeläkirsikat tuottavat kyllä juurivesoja, mutta hyvin säästeliäästi ja hyvin myöhään.
Omajuuriset hapankirsikat ja luumut pystyvät, rauhaan jätettyinä, luomaan pienimuotoisia, lehtipuuvaltaisia alueita, joita tässä yhteydessä kutsutaan ”lehdoiksi”.
Kaikki mitä seuraavassa lausutaan luumupuista, pätee myös kriikunoitten kohdalla. Kaikki mitä seuraavassa lausutaan hapankirsikoista, pätee myös kaikkiin samantyyppisiin kirsikoihin, joita Euraasiassa päin piisaa yllin kyllin. Joitakin näistä lähinnä koristekasveina kasvatetuista lajeista löytyy Suomestakin.
Omajuurisista puista käytetään myös nimitystä ”jalojuurinen”.
Katsotaanpa:
Vanhan kartanon liepeiltä talteen otettu hapankirsikka, joka ei tiettävästi ole mitään erityistä lajiketta, on selvästi finaalissa. Huomio kiinnittyy sen lähiympäristöön ilmaantuneisiin juurivesoihin.
Lue loppuun →
