Varttamalla juurivesoja tuottavia puita perusrungoille, jotka eivät tuota juurivesoja, saadaan aikaiseksi puita, jotka elävät ”vain aikansa”. Lähiympäristöön ei ilmaannu geneettisiä kopioita alkuperäisistä puista.

Kotipuutarhurin on siis syytä olla selvillä siitä, onko hänen puunsa vartettu vai ei. 

Asia selviää puuhun kiinnitetystä nimilapusta, näin määrää asetukset.

Tässä artikkelissa keskitytään Prunus-suvun hapankirsikoihin ja luumuihin.

Huomautettakoon kuitenkin tässä vaiheessa, että imeläkirsikat eivätkä myöskään ne perusrungot, joille nämä imeläkirsikat on vartettu, tuota juurikaan juurivesoja. Asia voidaan myös muotoilla siten, että imeläkirsikat tuottavat kyllä juurivesoja, mutta hyvin säästeliäästi ja hyvin myöhään. 

Omajuuriset hapankirsikat ja luumut pystyvät, rauhaan jätettyinä, luomaan pienimuotoisia, lehtipuuvaltaisia alueita, joita tässä yhteydessä kutsutaan ”lehdoiksi”. 

Kaikki mitä seuraavassa lausutaan luumupuista, pätee myös kriikunoitten kohdalla. Kaikki mitä seuraavassa lausutaan hapankirsikoista, pätee myös kaikkiin samantyyppisiin kirsikoihin, joita Euraasiassa päin piisaa yllin kyllin. Joitakin näistä lähinnä koristekasveina kasvatetuista lajeista löytyy Suomestakin. 

Omajuurisista puista käytetään myös nimitystä ”jalojuurinen”. 

Katsotaanpa:

Vanhan kartanon liepeiltä talteen otettu hapankirsikka, joka ei tiettävästi ole mitään erityistä lajiketta, on selvästi finaalissa. Huomio kiinnittyy sen lähiympäristöön ilmaantuneisiin juurivesoihin.

Lue loppuun →

Omenalajikkeet ovat pääsääntöisesti siemenkylvöstä syntyneitä. Jalostustyössä voidaan harrastaa joko ”massavalintaa”, siis kylvää valtavia määriä vapaasti pölyttyneitä siemeniä, tai keskittyä risteyttämään kaksi mielenkiintoista lajiketta. Seuraavassa toimitaan viimeksi mainitulla tavalla.

Lajikkeet, jotka on päätetty risteyttää, ovat ’Kavlås’ ja ’Sariola’. Asiassa on perusjekku: ’Sariolan’ siitepöly on täysin kelvotonta, eikä puu pysty näin ollen pölyttämään itseään sen enempää kuin muitakaan omenapuita. Tästä taas seuraa, ettei ’Sariolan’ kukkien luotteja tarvitse nyppiä irti.

Fiinisti ilmaistuna ’Sariolan’ kukkia ei tarvitse emaskuloida, sillä lajike on itsesteriili. Muitten puitten sekaantuminen asiaan estetään pölytyspussilla. Päästään asiaan:

Pölytyspussilla varustettu ’Sariola’. Skannattu dia.

Lue loppuun →

Aloittaa sopii vanhalla viisaudella: mitä monipuolisempi ristipölytys, sen suurempi kilomääräinen kokonaissato. Merkittävää on myös se, että yksittäisten hedelmien laatu on lähtökohtaisesti aina parempi, kun asialla on ollut useampi pölyttäjä.

Kasvatetut päärynä- ja omenapuut voidaan jakaa kolmeen ryhmään, mitä itsepölytyskykyyn tulee.

Ensimmäisen ryhmän muodostavat puut, jotka tuottavat säällisiä satoja ilman minkäänlaista ristipölytystä. Ryhmä on hyvin pieni.

Toisen ryhmän muodostavat puut, jotka selvästi hyötyvät ristipölytyksestä, mutta joiden oksilta löytyy toisinaan itsepölyttyneitäkin hedelmiä. Valtaosa päärynä- ja omenapuista kuuluu tähän ryhmään.

Kolmannen ryhmän muodostavat tietysti puut, jotka eivät tuota minkäänlaista satoa ilman naapuriapua. Ryhmä on hyvin pieni.   

Itsepölyttyneet hedelmät voidaan tunnistaa jo siitä, että niiden siementen kehitys on jäänyt puolitiehen. Itämiskykyinen siemen on pullean komia. 

Katsotaanpa.

Kaksi ’Elokuun päärynää’. Ylempi viipalesikermä paljastaa pienikokoisen päärynän tasalaatuisen koostumuksen. Esillä ei ole yritystäkään tuottaa siemeniä. Alempi, viipaloitu päärynä on selvästi pölyttynyt.

Lue loppuun →