Aihearkisto: Erikoisemmat ruokakasvit

Erikoisemmat ruokakasvit. Rohtosalkoruusu

Monivuotinen rohtosalkoruusu (Althaea officinalis), jota kutsutaan myös lääkemalvaksi, tuottaa melkomoisen juuriston, jonka tärkkelyspitoisuus on kiitettävän korkea. Ei siis ole yllättävää, että varsinkin Välimeren maissa ja Lähi-Idässä kasvin juuri(kin) on aina kelvannut ruoaksi ainakin katovuosina. Juuret voidaan syödä raakoinakin.

Alkuperäiseen ja hyvin muinaiseen vaahtokarkki-reseptiin kuului rohtosalkojuuren juuresta irtikeitettyä tärkkelystä. Tästä muistuttaa kasvin englanninkielinen nimikin, ”common marshmallow”.

 

 

 

 

 

 

 

Siemenistä kasvatetut kaksivuotiaat rohtosalkoruusut kukkivat ja kipuavat liki metrin korkeuteen.

 

 

 

 

 

Selvä malvakasvihan tämä.

 

 

 

 

 

Kaksivuotiaan rohtosalkoruusun juurakko.

 

 

 

 

 

Sama juurakko keitettynä.

Rohtosalkoruusun tuottama huomattava juurimassa on rakenteeltaan asiallinen. Keitettyjen juurien maku on suorastaan aggressiivisen mitäänsanomaton, mutta näin voidaan myös väittää keitetyistä makaroninpätkistä. Asiantila ei siis sulje ovia, vaan avaa niitä.

 

Erikoisemmat ruokakasvit. Rusko- ja tiikerililja

Liljakasvien heimoon (Liliaceae) kuuluu sen verran monta sataa lajia, että olisi yllättävää, ellei joukosta löytyisi niin kuolettavan myrkyllisiä, ihmisravinnoksi muuten vaan kelpaamattomia kuin arvokkaita ruokakasvejakin.

Seuraavassa keskitytään Etelä-Euroopasta kotoisin olevaan ruskoliljaan (Lilium bulbiferum) sekä Kauko-Idästä kotoisin olevaan tiikerililjaan (L. lancifolium).

Molemmat ovat alkuperäisillä esiintymisalueillaan perinteisiä ruokakasveja. Suomessa ne ovat perinteisiä koristekasveja, jotka toisinaan karkaavat perennapenkeistä. Ruskolilja löytyy nykyään Suomen luonnonvaraisten kasvien luetteloista, tiikerililja tulee seuraamaan perässä.

 

 

 

 

 

Trenditietoisessa sekametsässä kasvaa nykyään ruskoliljoja.

  Lue loppuun

Kahvi- eli kikherneen viljelystä

Hernekasvien heimoon (Fabaceae) kuuluva kahviherne (Cicer arietinum) on siinä määrin maatiaistekniikalla jalostettu viljelykasvi, ettei sitä tavata laisinkaan luonnosta. Aikaa tähän jalostustyöhön on kulunut tuhansia vuosia.

Viljelyssä on useita kantoja, joista merkittävämmät ovat nimeltään Desi ja Kabuli. Näistä edellinen yleensä jauhetaan, jälkimmäistä, isommankokoista Kabulia sekä jauhetaan että syödään sellaisenaan. Luunväriset Kabuli-tyyppiset kannat ovatkin tuttuja suomalaisille.

Kahviherne on yksivuotinen kasvi. Tropiikissa viljelijä saattaa pitää tätä asianlaitaa viljelyä rajoittavana tekijänä. Reippaitten vuodenvaihteluitten maissa kuten Suomessa, jossa esiintyy routaa, kasvin yksivuotisuus on viljelyn ehto. Tämä tietysti edellyttäen että kasvukauden pituus muutoin riittää. Asiassa auttaa suuresti se että kahviherne ei ole mikään arka kasvi.

Seuraavassa koeviljellään kahta kahviherneenkantaa. Ensimmäinen, lajikenimeltään ’Principe’, on hankittu siemenliikkeestä. Toinen, josta tullaan käyttämään nimitystä ”gogreen” , on ruokakaupasta ostettua bulkkitavaraa. Periaatteessa on täysin mahdollista että kyse on samasta kannasta. Tausta-ajatus ruokakaupasta ostettujen herneitten kohdalla on kuitenkin yksinkertainen: jos kerran kaikki kuivatut kahviherneet voidaan idättää, niin ne voidaan myös (?) kasvattaa satoa tuottaviksi kasveiksi.

Käytännössä molemmat siemenerät toimivat samaan tapaan avomaalla. ’Principen’ siemenjälkeläiset löivät hanskat tiskiin aikaisemmin kuin ”gogreen”.

1:12.4

Huhtikuun alku. Vasemmalla ”gogreen”, oikealla ’Principe’. Siemenet on kylvetty kolme viikkoa aikaisemmin.

 

 

 

Lue loppuun