Bonsai 4.30. Mäntyjä vain

Seuraavassa sikermä skannattuja dioja viime vuosituhannelta. Kuvauspaikat sijaitsevat Kirkkonummella, tarkemmin ottaen Porkkalassa ja Myllykylässä.

Muinaisten sivilisaatioiden teknologiasta kiinnostuneille mainittakoon, että käytössä on ollut Nikonin 70-luvun lippulaiva F2 varustettuna Nikkormatin 35 millin objektiivilla. Kamera oli sikäli edistyksellinen, että sisälsi valotusmittaria pyörittävän pariston. Jos paristo simahti kesken metsäretken, niin ei hätää: F2 on ja oli manuaalinen kamera, joka varustettiin tumpeloita varten valotusmittarilla.

Kuvia olisi voitu nykytekniikalla (skannauksen lisäksi) muokata, mutta dia-kuvaajalle riittää, kun kuva on kertaalleen otettu. 

Männyt ovat kaikki kallioiden ja tuulten yhteistyön hedelmiä. Siis ruukuttamattomia Yamadoreja.

Kieliasut ovat seuraavassa aivan varmasti pielessä.

Kaikki ovat Sekijoju-tyylisiä. Pyrkimys on kasvussa ollut varmaankin Chokkanin suuntaan, mutta Fukinagashiksihan touhu lopulta aina menee. Bunjingi-viitteitä on runsaasti, Shariakin esiintyy. 

Joukosta löytyy myös ”umpipuu”, eli (tässä tapauksessa) kuollut oksa, joka on eläessään kiertynyt tarttumaan itseensä.

Inspiraatiota bonsai-tyyleihin on aina haettu luonnosta, joka roiskii menemään ilman minkäänlaista tulosvastuuta. Tyypittelyt, kuten selitykset, tulevat aina jälkikäteen. 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Viinimäkikotilo

Muutamien vuosien välein mediat raportoivat jossain päin Suomea havaitusta epäilyttävän kookkaasta nilviäisestä. Löydetty nilviäinen osoittautuu aina viinimäkikotiloksi (Helix pomatia).

Olioita tuotiin katoliseen Suomeen munkkien paaston aikaiseksi särpimeksi sellaiset viitisensataa vuotta sitten. Nilviäiset eivät ymmärtäneet reformaation päälle ja jäivät roikkumaan mestoille. 

Asiaa on vaikea tapauskohtaisesti todentaa, mutta muuhun ei juuri voida päätyä kuin siihen, että Suomessa esiintyvät viinimäkikotilot ovat pääosin näiden jälkeläisiä. Tsemppiä tämä on kyllä heiltä vaatinut. 

Sitä toista vaihtoehtoa, että vastaan tulevat viinimäkikotilot (tai niiden jälkeläiset) olisi kipattu luontoon kotiloharrastukseensa kyllästyneiden toimesta, ei voida sivuuttaa. 

Viinimäkikotilo on kirjaimellisestikin harvinaista herkkua. 

On siis yllättävää törmätä tähän kotiloon kotinurkillaan, tässä tapauksessa Kirkkonummen halki kulkevan Kuninkaantien liepeiltä. Löytöpaikan välittömässä läheisyydessä ei näy keskiaikaisten luostareitten raunioita, mutta viereinen parkkipaikka tuntuisi kyllä vihjaavaan tiettyyn suuntaan mitä kotilon provenienssiin tulee. 

Kotilo havaitaan keskellä kesää auringon paahteessa väsähtäneeltä sammaleelta. Kotilo on ollut ylittämässä tätä mätästä, mutta on joutunut keskeyttämään uskaliaan hankkeensa paahteen käytyä liian rasittavaksi. Näin käydessä kotilot jäävät niille sijoilleen ja erittävät suuaukkonsa (tai ”jalkapohjansa”) suojaksi kosteuden haihtumista estävän kalvon. Matka jatkuu illemmalla, kun ilmankosteus pääsee nousuun.    

Kotilo on kietaistu muovipussin riekaleeseen, jotta toipuminen edistyisi. Seuraavassa matkataan kotiin. 

Kotiloa tullaan tästedes kutsumaan Jalmariksi. 

 

 

 

 

 

Jalmari on selvästikin kiintynyt leipäpussin muovikääreeseen, jolta sitä ei sovi repiä irti. Kotilo tietää paremmin kuin kukaan muu, milloinka kannattaa irtautua kääreestä.

 

 

 

 

 

Työpöydälle on tuotu materiaali, josta rakentaa Jalmarille sopiva kesäasumus.  

Pakettimehiläisten kuljetuslaatikko tarjoaa seinät ja lattian, sisustukseen tarvitaan pari kiveä, laudanpätkä, kourallinen soraa ja heinätuppaita juurineen. 

 

 

 

 

 

Asumus on nostettu irtisahatulle saavinpohjalle, johon kaadettu vesi pitää ruohotuppaat kasvussa.

Kahden kiven päälle nostettu laudanpätkä tarjoaa täyden varjon, jonne paeta auringonpaahdetta.

 

 

 

 

 

Muovikääreestään Jalmari luopuu vasta sitten, kun on saavuttanut nestetasapainonsa.

Jalmarille tarjotaan lehtipuitten lehtiä, luonnonkasvien versoja ja jopa kaupan salaattia. Mikään muu ei kelpaa kuin voikukan lehdet, joihin Jalmari syö vuorokauden aikana kymmenkunta reikää.

Kotilonsa rakennusmateriaaliksi Jalmari tarvitsee kalkkia. Paikallaan on siis jauhaa tarjolle munankuoria.

 

 

 

 

 

Lusikalla murskaksi hierottua kananmunan kuorta.

 

 

 

 

 

Jalmari kiihdyttää. Esillä kaikki neljä tuntosarvea.

Loppukesällä päädytään siihen, että Jalmari on kesäetana.

 

 

 

 

 

Jalmari, melkein kalmari, on tuotu takaisin tutun parkkiksen liepeille.

Voidaan toivoa, että Jalmari löytää kavereita, joille kertoa ihmeellisestä seikkailustaan. Paikasta, jossa kalkki virtasi vapaana ja johon joka aamu ilmestyi kaksi tuoretta voikukanlehteä. Paikasta, jossa kaikki kehuivat sitä.

Viinimäkikotilo kuuluu vieraslajeihin. Karkeasti ottaen nämä voidaan jakaa kahteen ryhmään: toisaalta todella rasittaviin elintilaa alkuperäisiltä eliöiltä vieviin (vrt. espanjansiruetana), ja toisaalta hupsuihin satunnaisesiintyjiin. Viinimäkikotilo kuuluu viimeksimainittuun ryhmään.

 

Bonsai 3.30. Metsäkuusen juuriston talvenkestävyydestä

Aloitetaan alusta: metsäkuusi kuuluu niihin puuvartisiin kasveihin, jotka voidaan talveksi yksinkertaisesti laskea maahan. Puhe on puista, jotka kasvavat reilunkokoisissa lautalaatikoissa.

Suositeltavaa on, että laatikolle kaivetaan muutaman sentin syvyinen laakea, laatikon muotoinen kuoppa. Järjestely viimeistellään saappaankärjellä, jolla tiivistetään multa laatikon ympäriltä. Näin estetään kylmien tuulien viuhuminen laatikon alta.

Aivan lopuksi puun ylle asetellaan muutama havu pyydystämään lunta.

Seuraavassa ollaaan huomattavasti tylympiä, mutta ensin esitellään pääesiintyjä:

 

 

 

 

 

Kolmihaarainen, toistakymmentä vuotta vanha metsäkuusi on kasvanut laatikossaan viitisen vuotta. Multa on kotitalousjätekompostimultaa. Puuta ei ole koskaan lannoitettu.

Kuva on vuodelta 2018, kaikki seuraavat vuosilta 2019-2020. Olennaista on, että kuvat ovat oikeassa aikajärjestyksessä.

Juju on seuraava: sen sijaan, että kuusi laskettaisiin maahan, se jätetään talveksi ulos pöydälle.

Ulkomaailman ja kuusen juuriston väliin jää siis laatikon harva laudoitus, pressu ja kahdentoista millin vesivanerilevy. Yhtä hyvin olisi voitu ripustaa kuusi laatikkoineen roikkumaan köysien varaan puunoksaan. 

Menettely on siis mahdollisimman tyly. Mikään ei suojaa kuusen juuristoa ”pohjakylmältä”. (pikkaisen taimistoslangia on aina paikallaan).

 

 

 

 

 

Lokakuun puolella lehtikuusi tiputtaa neulasensa. Metsäkuuset pitävät neulasensa viitisen vuotta. Siis Etelä-Suomessa.

 

 

 

 

 

Pakkasta -16 celsiusastetta, kuten helmikuussa sopii ollakin.

 

 

 

 

 

 

 

Maaliskuun aurinko on sulattanut lumen puun etelän puolelta.

Keväällä havahdutaan siihen, että neulaset voisivat olla tummemman vihreitä. Kyse on siitä, että kuusi on käyttänyt melkein kaiken typen laatikostaan. Toimenpidevaihtoehtoja on tasan kaksi: uudelleenistutus tai lannoitus. Päädytään viimeksimainittuun.

 

 

 

 

 

Ämpäriin on kipattu kaksi lapiollista puoliraakaa kotitalouskompostia. Kunhan ämpärin täyttää vedellä, niin voidaan kastella kuusta nesteellä, joka taatusti sisältää kaiken, mitä pieni kuusi tarvitsee. 

Dokumentaatio vaatii vielä viimeisen silauksen. Selvitetään, onko kuusi hengissä.

 

 

 

 

 

 

 

Puun erääseen latvaversoon on kietaistu keväällä sininen pätkä sähköjohtoa.

 

 

 

 

 

Kolme kuukautta myöhemmin: samaisen latvaverson kaikki silmut ovat kovassa kasvussa ja uusien neulasten väri on asiallinen. Kyllä tämä kuusi näyttäisi hengissä olevan.

Metsäkuusella on pinnallinen juuristo, joka ei ankkuroi puuta erityisen vankasti. Myrskyissä kuuset kaatuilevatkin herkemmin kuin vaikkapa lehtipuut. Toisaalta kuusien juurien pinnallisuus viittaa hyvään kylmänkestävyyteen.

Avomaalla tiedetään, että hyvin juurtunut kasvi kestää talvea paremmin kuin vain osittain juurtunut. Tämä on ns. yleisviisaus, mutta sillä on kytkentänsä edellä esitettyyn: edellisenä keväänä tai syksynä ruukutettua puuta ei pidä käsitellä näin tylysti.