Verkkoaidan kasvit

Jos verkkoaidatussa puutarhassa esiintyy tilanpuutetta, niin aidan sisäpuolelle järjestyy hyvin helposti tilaa ainakin reippaasti ylöspäin kasvaville kasveille, niin hyöty- kuin koristesellaisille. Kasvien lisäksi tarvitaan vain raskas lainapressun viipale, jota voidaan hyödyntää vuodesta toiseen. Viipaloida kannattaa se pressu, joka vuosien käytön lopuksi on jäykistynyt levymäiseksi ”korpuksi”, eli aivan mahdottomaksi käyttää sen alkuperäisissä käyttökohteissa ja -tavoilla.

Leveydeltään puolen metrin viipale pressua on aikaisin keväällä sommiteltu paikoilleen.

 

 

 

 

 

 

Paikalle on kesäkuun alussa istutettu neljä ruusupapua. Kasvustoa on suojattu tuulilta ja auringon porotukselta nostamalla verkon varaan pariksi viikoksi Dio-Betalon harsoa. 

 

 

 

 

 

Heinäkuun lopulla ruusupapu kasvattaa jo palkoja. Kasvuston taakse on kuvauksen ajaksi nostettu kasvuharsoa, jotta köynnökset eivät katoaisi digikameran kohinoihin.

Lajike on ’Celebration’.

 

 

 

 

Tämä aidanalustan pressu on jäänyt tänä vuonna vaille seuraa.

 

 

 

 

Samalla kertaa ja vaivalla kannattaa käsitellä useampi viipale käyttökuntoon. Harkita sopii tässä vaiheessa  myös sitä, kannattaako istutusreiät tehdä samantien kaikkiin. Reikien perusetäisyytenä toisistaan voitaneen pitää neljääkymmentä senttiä. Tolppien etäisyydet toisistaan lienevät yhtä suuret.

Pressun alla ei kasva mikään.

 

 

 

 

Kasvien vaatimaa tilaa arvioitaessa kannattaa käyttää samankokoista ruukkua kuin missä istutettavat kasvit ovat.

 

 

 

Kasvien istutuskuopat leikataan mattoveitsen koukkupäällä sopivaa sapluunaa käyttäen.

 

 

 

Mauriaiset saattavat kuivilla mailla kotiutua pressun alle.

 

 

 

 

Kasvukauden lopulla saadaan kaikki kerralla pakettiin: sato on ensin otettu talteen, kasvusto on kerätty kottikärryyn, maata on kevyesti muokattu istutuslapiolla ja pressu  on rullattu talteen.

 

 

Toisinaan voi jättää koko homman luonnon käsiin. Hyvin moni luonnonvarainenkin kasvi arvostaa hyvää kiipeilypaikkaa.

Paikalla on kymmenen vuotta aikaisemmin lisätty karhunköynnöstä juurenpätkistä. Asiassa on nähtävästi oltu huolimattomia.

 

 

 

Lopuksi pieni vinkki: Kun pressua sommittelee paikoilleen keväällä, niin kannattaa muotoilla pressua siten, että sade ja kasteluvesi valuvat kohti istutusreikiä, eivätkä pois pressulta.

Kuinka paljon käytännössä joutuu kastelemaan, riippuu niin monesta tekijästä, että sääntöjä ei ole mielekästä lyödä lukkoon. Varmaa on kuitenkin se, että pressulla maan peittäneellä on mahdollisuus selvitä kokonaan ilman kastelua.

Kerro toki muillekin...Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on Google+Share on RedditShare on TumblrPin on PinterestShare on LinkedIn