Suomessa tavataan neljä takiaislajia. Alkuperäinen, silmälläpidettävä lehtotakiainen (Arctium nemorosum) jätetään seuraavassa rauhaan kasvamaan Hangonniemelle ja Ahvenanmaalle. Tarkastelun kohteeksi pääsevät ne kolme muuta lajia, jotka ovat vapaata riistaa.
Seittitakiainen (A. tomentosum), isotakiainen (A. lappa) sekä pikkutakiainen (A. minus) ovat kaikki kaksivuotisia kasveja. Luonnonvaraisia lehtivihanneksia hyödyntävä oppii kyllä helposti tunnistamaan kukkivat yksilöt, mutta näiden hyödyntäminen keittiössä ei enää tässä vaiheessa ole ajankohtaista.
Takiaiset kasvavat usein traktorin renkaanjäljissä ja näiden läheisyydessä, siis peltojen pientareilla ja metsäteiden varsilla. Keruun kannalta tällaiset kasvupaikat saattavat osoittautua ongelmallisiksi.
Vasemmalla hernepeltoa, oikealla kellertäviä isotakiaisia. Merkillinen väritys lienee seurausta takiaisten lehdille joutuneista kasvinsuojeluaineista.
Maantien läheisyys ei myöskään innosta takiaisten keruuseen.
Kaikeksi onneksi takiaiset eivät sentään ole täysin riippuvaisia ihmisten toimista.
Liki kaksimetrisiä seittitakiaisia luonnontilaisen lehtomaisen metsän aukiolla.
Seittitakiaisen kukinto on langennut omaan ansaansa sotkeutuessaan itseensä.
Seuraavaksi päästään ruokapöytään.
Isotakiainen huhtikuun toisella viikolla. Edellisvuoden valtavien aluslehtien jäänteet ovat edelleen selvästi nähtävissä.
Isotakiaisten versot on otettu talteen kesäkuun toisella viikolla.
Samat versot on kuorittu kevyesti ja keitetty. Ne ovat mietoja ja yksiselitteisen maukkaita.
Takiaisia voidaan myös viljellä. Tällaiseen ratkaisuun saatetaan päätyä siksi, että keväisiä takiaisia on melko vaikeata tunnistaa lajilleen.
Takiaiset ovat talventörröttäjiä, jotka ripottelevat siemeniään hangille pitkin talvea. Siemeniä voidaan siis saada talteen jopa alkukeväällä.
Viljeltyjä seittitakiaisia kevätkesällä. Kasvit voidaan seuraavassa vaiheessa istuttaa metsäpuutarhaan. Tätä seuraavana keväänä syödään versot.
Tässä yhteydessä on paikallaan tähdentää, että kaikki kaksivuotiset kasvit saattavat epäsuotuisissa oloissa joutua keräämään useita vuosia kukkimiseen tarvittavia voimavaroja.
Traktorin tiivistämässä ja eroosion vaivaamassa maassa kasvavia isotakiaisia keskellä kesää. Tähän asti kerätyillä resursseilla ei ensi vuonna kukita.
Rehevämmällä maalla kasvava isotakiainen keskellä kesää. Tämä yksilö tulee seuraavana vuonna tuottamaan kukkavarren, ellei sitä joku syö loppukeväällä.
Kärkäs inhorealisti saattaa pitää eri takiaisten lajien viljelyä ainoana rationaalisena tapana selvittää miten helppoa (tai pirullisen vaikeata) on takiaisten tunnistaminen lajilleen parin keväisen lehden avulla.
Toisaalta hortanharrastaja on ihminen, joka pyrkii ymmärtämään mitä näkee luonnossa. Prosessi kestää toisinaan vuosia.
Takiaisten juurien syöntiin on keskitytty täällä.
