Kunhan muistaa, että ruohosipulikin on virallisest laukka, niin saadaan Suomessa luonnonvaraisesti esiintyvien Allium-suvun edustajien lukumääräksi peräti kuusi.

Kaikki ovat ruoaksi kelpaavia kasveja, mutta ruohosipulin lisäksi näyttäisi eniten esillä olevan karhunlaukka (A.ursinum). Syyt saattavat olla yksinkertaiset: karhunlaukka ei sählää itusilmujen kanssa, vaan tuottaa reilusti hyvin itävää siementä ja sen lehdet ovat verrattain kookkaat. Kasvi on siis kaikin puolin kätevä.

Seuraavassa syödään sen sipulit. Näin siitä huolimatta, että tämän artikkelin otsikossa ei varsinaisesti puhuta sipuleista, eikä sen puolen maavarsista eikä maarönsyistäkään. Otsikoiden pituudellakin on rajansa.

Karhunlaukan yleiseen olemukseen ja lisäämiseen voi tutustua tässä.

Viimeistään siinä vaiheessa kevättä, kun maan pinnalla näkyy vähänkin vihreätä, isketään kiinni.

 

 

 

Sipulit on helppo puhdistaa.

 

 

 

 

Karhunlaukan sipulit ovat sen verran kiinteitä, suorastaan juuresmaisia, että ne voidaan huoletta keittää. Ne voidaan myös kypsentää paistinpannussa.

Oliiviöljyssä kypsennettyjä karhunlaukan sipuleita.

 

 

 

 

Karhunlaukkojen sipuleitten valkosipulin vivahde väistyy kun ne kypsytetään. Jäljelle jää maanläheinen sameus. Tätä ei kuitenkaan pidä ymmärtää kritiikiksi.