Ruusujuurella (Rhodiola rosea) on kliinisesti todettua farmakologista käyttöä. Tähän asiaan ei tässä yhteydessä sen kummemmin puututa.
Kasvi on pohjoisen alkuperäisiä mehikasveja. Lapin käsivarren tienoilla (pohjan)ruusujuuri on jotakuinkin yleinen, etelän ruusujuuret taas ovat kaikki istutettuja.
Ruusujuuri kukkii Etelä-Suomessa kesäkuun alussa.
Ruusujuuren juuristo.
Rapsutettu ja keitetty juuristo. Mukana hieman varttakin.
Ruusujuuri on väkevä rohtokasvi, mutta yliannostuksen vaaraa ei käytännössä esiinny, siitä pitää huolen kasvin maku, joka on tyrmäävä.
Tiedossa on kuitenkin sekin, että pohjoiset kansat ovat aina käyttäneet ruusujuurta vihanneksena. Helsingissä syntyneen on parempi olla neuvomatta inuitteja ruoka-asioissa.