Sveitsiläinen lounas

Sveitsiläinen lounas ilmaisulla on melko pieni, mutta itsepäinen käyttäjäkunta. Ilmaisu viittaa Emmental-tyyppisten juustojen maantieteelliseen alkuperään.

Itse konsepti on yksinkertainen. Käsittelyyn sopiva lehtivihannes pilkotaan  ja hiostetaan kattilassa, johon on kaadettu muutama tippa kasviöljyä. Hyvin miedonmakuisten lehtivihannesten kohdalla muistetaan, että osa kasvisöljyistä on niin sanottuja makuöljyjä.

Käsitellystä vihermassasta muodostetaan saarekkeita, joille ripotellaan raastettua emmental-juustoa.

Kaikkien tähän soveltuvien, suomessa luonnonvaraisesti esiintyvien kasvien joukosta on valittu isomaksaruoho sekä rohtorasti. Alkuperäinen resepti puhuu nokkosista.

Isomaksaruohoa tapaa kallioisilta alueilta, joilla se välttyy kilpailulta. Kasvi on myös siinä määrin vakiintunut puutarhakasvi, etteivät aivan kaikki tiedosta sen olevan luonnonkasvi.

 

 

 

Rohtorastin kukan virallinen väri on Fazerin sininen, mutta vaaleampaa, violettiin vivahtavaa värimuunnosta esiintyy harvakseltaan. Kasvi suosii kulttuurimaisemia.

 

 

 

 

 

Juustoraasteen sulaminen vaatii kannen ylleen. Saarekkeitten nosto korkeareunaisesta kattilasta on melko hankalaa, vaikka saarekkeet sinänsä pysyvät hyvin koossa. Nosto vaatii tarpeeksi leveän lastan.

Alla: Rohtorasti. Yllä: Isomaksaruoho. Mausteet, kuten suola ja sitruuna lisätään hiostusvaiheessa.

 

 

 

Sveitsiläiseen lounaaseen kuuluu muutama keitetty peruna. Garnityyriksi on valittu hapankirsikan kukkien terälehdet. Se taas, että kuva-alan oikeassa reunassa näkyy neidonhiuspuun puhkeavien lehtisilmujen varjoja, on selvää yliyrittämistä.

 

 

Voidaan summata:

Hiilihydraatteja      Kyllä
Proteiinia               Kyllä
Rasvaa                  Kyllä
Kuituja                   KYLLÄ

Jälkiruoaksi valitaan hedelmä. Jokin niistä.

Kerro toki muillekin...Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on Google+Share on RedditShare on TumblrPin on PinterestShare on LinkedIn