Stevia (Stevia rebaudiana) on monivuotinen kasvi, ja sitä voidaan Suomessa viljellä kahdella eri tyylillä.
Ensimmäinen tyyli
Yksivuotisina kasvatettavat kasvit vaativat jokavuotisen siemenkylvön.
Stevian siemeniä ei peitetä, vaan ne ripotellaan huhtikuussa mullan pintaan, joka pidetään kosteana suihkuttamalla. Kylvös pidetään peitettynä kunnes pinnalla vihertää
Taimet koulitaan, kun kaksi ensimmäistä, varsinaista kasvulehteä ovat ilmaantuneet
Toukokuun lopulla steviat karaistaan tuomalla ne päivittäin ulos.
Toinen tyyli
Steviaa on mahdollista talvehdittaa sisätiloissa. Kasvia on myös hyvin helppo lisätä keväällä pistokkaista.
Yhdessä nämä kaksi tosiasiaa muodostavat kasvatustyylin numero kaksi.
Stevian pistokas voidaan ruukuttaa kolme viikkoa pistämisen jälkeen.
Taustalla sisätiloissa talvehtinut emo, edessä kahdeksan tästä kasvatettua pistokasta. Pistokkaitten varsien mutkat johtuvat siitä, että ne ovat lyöneet päänsä pistokaslaatikon kanteen.
Kesäkuun puolivälissä on pistokkaat istutettu avomaalle. Emo on jätetty ruukkuunsa.
Stevian kukkiminen ensimmäisenä vuonna on poikkeuksellista. Harvinaista se on myöhemminkin.
Stevioista voidaan keskikesällä kerätä välisato. Kasvien latvominen edistää haaroittumista. Latvottu taimi tuottaa siis suuremman kokonaissadon kuin latvomaton.
Stevian solunesteet ovat nähtävästi liian väkeviä kirvoille, joita ei kasveissa koskaan näe. Mahdolliset toukkien muodostamat pesät nypitään saman tien pois.
Stevia on hallanarka kasvi. Pakkasen puolelle kallistuva yö polttaa lehdenkärjet mustiksi ja katkaisee varsia. Kuva syyskuun loppupuolelta.
Avomaalla kasvaneet steviat ovat aina rotevampia kuin ruukussa kasvaneet. Sadonkorjuu suoritetaan niin myöhään kuin mahdollista.
Steviat voidaan kuivata loppukesällä ulkonakin.
Ruukussaan kasvavan emon sadontuotto on ollut vaatimaton.
Emo kolme viikkoa myöhemmin, syyskuun lopulla sisätiloissa. Uudet versot ilmaantuvat varsien tyviltä, eivät versoista. Tässä suhteessa stevia muistuttaakin enemmän perennaa kuin pensasta.
Emo seuraavan vuoden huhtikuussa, jolloin uudet pistokkaat pistetään. Emo, joka itsekin on kasvatettu pistokkaasta, on tässä vaiheessa tasan kaksi kalenterivuotta vuotta vanha.
Neljävuotiasta, ruukkukasvatettua steviaa näkee hyvin harvoin. Varovainen kasvattaja talvehdittaakin varmuuden vuoksi aina eri-ikäisiä kasveja.