Tarina alkaa vuonna 1991 erään kirkkonummelaisen järven liepeiltä, jossa käy ilmi että vuosikausia tyhjillään olleeseen hirsitaloon ei Espoon Sähkö suostu kytkemään sähköjä. Syyksi ilmoittavat noin 40-vuotiaan vuorijalavan sotkeutumisen lankoihin. Myöskään heitä ei ilahduta sähkötaulun sijainti 300 metrin päässä, räjähtäneen kanalan yhteydessä. Aivan erityistä paheksuntaa herättävät sähkökaapin ovien puute sekä kiinniruostuneet sulakkeet.

Vilpitön selitys, että tämän on aiheuttanut sadevesi, ei saavuta ymmärtämystä, mutta sähköasentajia on tunnetusti vaikea miellyttää.

Mikä kiinnostavampaa, keväällä pakon edessä kaadettu vuorijalava täräyttää hädissään viisi juurivesaa, jotka otetaan talteen. Kolme näistä lähtevät seuraavana vuonna maailmalle ja loput kaksi pääsevät seuraavassa huomion kohteeksi. Vuonna 1994 kaksikko muuttaa toisen kirkkonummelaisen järven liepeille, jolloin toinen niistä ryhtyy pihapuuksi, toinen kotiutuu ruukkuun.

Ruukkupuu-uralle siirtynyt juurivesa 20 vuotta myöhemmin, vuonna 2014.

 

 

 

 

 

 

Puun juuristo on monine yhtäpaksuisine lähtöineen ollut kehityskelpoinen, mutta rungon alaosan tyylitöntä lenkoutta ei millään ole voitu puolustaa. Tämän lisäksi jalavan alkuperäisen rungon sinänsä tyypillinen haarautuminen useampaan, tässä tapauksessa kahteen runkoon oli kertakaikkiaan liian mitäänsanomaton.

Jotakuinkin ainoa tyyli, jossa sekä toisen haaran poisto että rungon alaosan outo mutka muuttuisivat ongelmista ratkaisuiksi, on tuulentuivertama.

Tuulen tuivertaman tyylin (Fukinagashi) puut ovat siluettipuita, joita ei pidä katsoa kuin kahdelta suunnalta. Vasemmassa kuvassa ”japanilaistyylinen” katselusuunta, jossa näkyvissä olevan rungonosan poikki ei kulje vaakasuoraa oksaa. Oikeanpuoleisessa kuvassa, jossa tämä on sallittu, on katselusuunnaltaan ”kiinalaisempi”.

Tuulen tuivertaman puun kuuluu nojata tuulen suuntaan. Jos kallistuskulma on 45 astetta tai vähemmän, puu näyttäisi olevan kaatumassa, joten useimmiten päädytään 60 asteen hujakoille. Fukinagashi on kylläkin extreme-laji, mutta tarkoitus ei ole luoda puuta, joka on selvästi tuhoon tuomittu, vaan puu, joka kesti kaiken.

Puun juuristokin näyttää kaiken kokeneelta, myrskytuulet ovat selvästi puhaltaneet pintamaat taivaan tuuliin. Vaikutelma lähestyy groteskia ja saattaa herättää mielikuvan, jossa puu seuraavassa hetkessä tempautuu irti maasta, mutta pieni vaaran tuntu sopii tyylilajiin, joka on dramaattisemmasta päästä.

Alussa tuulen tuivertama tyyli vaati paljon lankaa, sillä versot eivät vapaaehtoisesti suostu kasvamaan vaakasuoraan. Myöhäisemmässä vaiheessa riittää silmujen manipulointi.

Kaksi kloonia vuonna 2012. Taustalla pihapuu-uralle ryhtynyt, edessä toisen tien kulkija. Eivät varsinaisesti kohtalotovereita.