Pistokkaat 9.20. Kantovesalisäys

Suomessa tuotetaan voimakaskasvuisia perusrunkoja kylvämällä esimerkiksi ’Antonovkan’ siemeniä muovihuoneitten turvepenkkeihin. Hillitysti kasvavia perusrunkoja tuotetaan taas  pääsääntöisesti solukkolisäyksen avulla.

Kantovesalisäystä avomaalla harjoitetaan myös, mutta vain hyvin marginaalisesti, sillä Suomen oloissa vartekelpoisen kantovesalisätyn perusrungon aikaansaaminen avomaalla vaatii kaksi kalenterivuotta. Keski-Euroopassa tähän riittää yksi kasvukausi, ja menetelmä onkin siellä päin hyvinkin yleinen, niin omena- kuin päärynäpuittenkin kohdalla.

Menettely on sinänsä yksinkertainen. Kantojen annetaan tuottaa versonsa, jotka mullataan sitä mukaa kun ne kasvavat. Kaksi multauskertaa ensimmäisenä vuonna riittää. Asiassa huomioidaan, että löysästi lapioitu multakasa painuu länään.

Juhannuksen jälkeen, versojen pituuskasvun hiipuessa, päästään peittämään keko haihduntaa estävällä materiaalilla. Paksu kerros nurmisilppua on tähän omiaan.

 

 

 

 

 

 

 

Poiskuihtuneen kymmenen vuotta vanhan omenapuun kannon versot on mullattu.

 

 

 

 

 

 

 

Seuraavana vuonna havaitaan valkohäntäpeuran verottaneen kasvustoa.

 

 

 

 

 

Huhtikuun lopulla puretaan koko paketti.

 

 

 

 

 

Juuristot eivät tässä vaiheessa ole erityisen vahvoja, mutta varttamiskelpoisia kylläkin.

 

 

 

 

 

Perusrungot on tässä tapauksessa istutettu vahvistumaan.

 

 

 

 

 

Kesäkuun loppu.

 

 

 

 

 

Alkuperäinen kanto, josta tässä käsitellyt perusrungot on irrotettu, on kuvattu toukokuun lopulla. Uusi kierros on siis alkamassa.

Hyvinkin vanhat kannot pystyvät tuottamaan vesoja, mutta ammattimaisessa lisäyksessä käytetyt kannot ovat alun alkaen aina alle viisi vuotta vanhoja. Lisäystapa osoittautuu taloudellisesti kannattavaksi, sillä nuoret ”kannot” pystyvät uusimaan tempun kymmeniäkin kertoja. Kovin vanhat kannot tulevatkin kyseeseen vain kotipuutarhoissa. Se osa isosta omenapuusta, joka kaatamisen jälkeen on hengissä, ja josta näin ollen nousee versoja, on aina perusrunko. Vesoja saattaa myös nousta esiin kannon vierestä. Nämäkin voidaan mullata.

 Kotipuutarhurin, joka tuottaa perusrunkoja vain omaan tarpeeseensa, ei tarvitse kylvää siemeniä joka vuosi, jos on jättänyt muutaman siementaimen pulskistumaan avomaalle.

 

Muut puut

Kantovesalisäys voidaan nähdä vaihtoehtona tavanomaiselle pistokaslisäykselle, vaikka kantovesalisäys tapahtuukin ulkosalla luonnon ja jyrsijöitten armoilla. Pistokaslisäyshän on siistiä sisätyötä.

 

 

 

 

 

Vuorijalavan kaksivuotisia kantovesoja. Juuristot ovat hieman toispuoleisia ja vaativat selvästi muutaman vuoden jatkokasvatuksen.

Kantovesalisäys saattaa pelastaa päivän sellaisten puuvartisten kasvien kohdalla, joiden pistokaslisäys ei halua onnistua. Siinä missä jalavat ovat läpihuutojuttuja, mitä juurtumiseen pistokaslaatikossa tulee, niin esimerkiksi pihlajat panevat kampoihin kautta linjan. Kantovesalisäys saattaa osoittautua kotipuutarhurin ainoaksi menetelmäksi kloonata pihlajia.

 

 

 

 

 

 

 

Kymmenvuotiaan kotipihlajan kannon vesat on mullattu kaksi vuotta aikaisemmin. Uusien juurien kehitys on ollut suorastaan rivakkaa. 

Lopuksi pientä napinaa: kantovesat juurrutetaan ensin, jonka jälkeen ne irrotetaan emoistaan. Järjestely on siis päinvastainen kuin varsinaisilla pistokkailla, jotka ensin irrotetaan emoistaan ja vasta tämän jälkeen juurrutetaan. Kantovesat muistuttavat siis ns. ilmapistokkaita, joita on käsitelty tässä. Molemmissa tapauksissa on kuitenkin, kaukaa katsottuna, kyse versojen manipuloinnista.

 

Kerro toki muillekin...Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on Google+Share on RedditShare on TumblrPin on PinterestShare on LinkedIn