Mukulapavun viljely

Pohjois-Amerikasta kotoisin oleva mukulapapu (Apios americana) kukkii ja talvehtii Keski-Euroopassa avomaalla. Näin siis oloissa, joissa syvään ulottuva routaantuminen ei ole viljelyä selvästi rajoittava tekijä. Asiassa on siis armoton jujunsa: jotta saavutettaisiin asiallinen sato, niin kasvin pitäisi saada kukoistaa ja kehittyä avomaalla parisen vuotta kaikessa rauhassa. Tämä ei siis onnistu Suomessa.

Jotakin on kuitenkin tehtävissä. Kevyesti kohmettuva maanpinta ei syvällä piileskeleviä mukuloita uhkaa. Jos nämä siirretään routaa karkuun maakellariin siemenperunoitten seuraksi, niin viljelyä avomaalla voidaan jatkaa seuraavana keväänä. Kovin ihmeellisiä satoja ei yhdessä kasvukaudessa koskaan saavuteta, inkkarit vetävät asiassa pitemmän korren. Tai varren.

1:7.5

Posti on kulkenut.

 

 

 

 

2

Toukokuun alussa on mukulat saatu multiin.

 

 

 

 

3:11.6

Kesäkuun alkuun mennessä mukulapavut venyvät metrinkin korkeuteen.

 

 

 

 

 

 

4

Juuristot eivät kuitenkaan tässä vaiheessa ole kummoiset.

 

 

 

 

5:3.9

Syyskuun alussa kasvukausi vetelee viimeisiään mukulapapujen osalta. Kuvassa kolme toisiinsa sotkeutunutta kasvia.

 

 

 

 

 

 

6

Mukulapapu sotkeentuu myös itseensä.

 

 

 

 

7

Kasvustosta löytyy edes yksi toukka.

 

 

 

 

8:11.9

Mukulapapujen kukkiminen on jäänyt yrittämisen asteelle. Kuva syyskuulta.

 

 

 

 

 

Sadonkorjuuta

Mukulapapu on sekä köynnös että perenna. Talven tullen kasvin maanpäällinen osa heittää hyvästit prosessissa, joka kasvin kotikonnuilla on pitkä, Suomessa hyvinkin lyhyt.

9:11.9

Syyskuun keskivaiheilla on kaivettu maata. Kevyestä, siis hiekkaisesta maasta mukulat nousevat helposti.    

 

 

 

10

Yhden kasvin esiinhuuhdeltu juuristo.

 

 

 

 

11

Mukulat erittävät runsaasti maitiaisnestettä. Neste tarttuu hanakasti sormiin, jotka suttaantuvat.

 

 

 

12

Tämän verran yhden kasvukauden avomaalla viihtynyt kasvi tuottaa Suomessa.

 

 

 

 

13

Rapsutettuja ja keitettyjä mukulapavun mukuloita. Maku ja koostumus seilaa perunan ja pähkinän väliä.

 

 

 

Kuten hernekasvien heimoon kuuluvan kasvin kuuluukin, mukulapapu solmii yhteistyösopimuksen typpeä ilmakehästä sitoviin ja tätä kasveille luovuttavien bakteerien kanssa.

14

Mukulapavun juuristoista irrotettuja juurinystyröitä.

 

 

 

 

 

Ruukkukasvatusta

Ruukkukasvatuksessa mukulapapu kasvaa viherhuoneessa siinä, missä avomaallakin. Sadot jäävät ruukkukasvatuksessa hyvin vaatimattomiksi, mutta ruukku voidaankin siirtää sellaisenaan maakellariin talvea pakoon. Seuraavana keväänä ruukun sisältö voidaan purkaa avomaalle. Tämä tuo viljelyyn tiettyä joustavuutta, jota toisinaan saatetaan tarvita.

15

Viherhuoneessa kasvukauden viettänyt mukulapapu ränsistyy lokakuussa.

 

 

 

 

 

 

16

Samaisen ruukun alapuoli. Papu ei selvästikään ole päässyt toteuttamaan potentiaaliaan.

 

 

 

 

 

 

Kerro toki muillekin...Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on Google+Share on RedditShare on TumblrPin on PinterestShare on LinkedIn