Jänikset tietävät itsekin olevansa riistaeläimiä, eivät saalistajia. Veren haju muistuttaa näitä elikoita tästä, eikä se niitä miellytä.
Veri on siis looginen karkoitusaine. Vaikka harva nykyään vispaa veripalttunsa itse, niin kauppojen pakastealtaista löytää kyllä naudan, toisinaan poron verta puolen litran muovipulloissa.
Hedelmätarhan ulkopuolelle on syksyllä istutettu 2-vuotias ’Punakaneli’. Puu on asianmukaisesti suojattu.
Metalliverkot on poistettu tammikuun alussa.
Puu on saman tien sivelty pensseliä käyttäen seoksella, jossa 1 osaa verta ja 10 osaa vettä.
Käsittelyä seuraavana päivänä havaitaan jäniksen jälkiä puun välittömässä ympäristössä. Jänis on jäänyt hermostuneesti polkemaan paikalleen, ja tämän jälkeen poistunut paikalta. Puuhun se ei ole kajonnut millään lailla.
Lopputalvi kuluu rauhallisissa merkeissä: jänis kulkee aidan viertä milteipä joka yö, mutta jättää puun täysin rauhaan.
Rauha rikkoontuu vasta huhtikuussa, jolloin räntäsateet ovat liottaneet veren irti rungosta ja oksista. Sähkötolpan varjo luo sopivaa tunnelmaa.
Kaikilla karkoitukseen tarkoitetuilla hajusteilla on määrätty toiminta-aikansa. Jos tässä kuvattu puu olisi sivelty toiseen kertaan vesiveriseoksella maaliskuussa, niin puu olisi syöty vasta juhannuksena.
Välinäytös
Tässä esiintyvän kanelin taru ei tähän loppunut. Puu on kylläkin tumpiksi syöty, mutta varttamiskohdan yläpuolelta löytyy viisi senttiä jalo-osaa.
Puun tumppi on toukokuun alussa siirretty kohopenkkiin ja kasteltu.
Kesäkuun lopulla on uusi kaneli alullaan. Heinäkuun loppuun mennessä se kasvaa melkein metrin mittaan. Se voidaan siirtää syksyllä takaisin aidan ulkopuolelle ja karkoitekokeiluja voidaan jatkaa.
Asiaan läheisesti liittyen
Jänis on pienriistaeläin, ei henkipatto. Metsästyslait ja -asetukset määrittelevät täsmällisesti, miten jäniksen kanssa toimitaan.
Loukkupyynti, lankapyynti, narupyynti ja raudoilla pyytäminen ovat jäniksen kohdalla yksiselitteisesti kiellettyjä.
Jäniksen metsästysaika alkaa syyskuun ensimmäisenä päivänä ja loppuu helmikuun viimeisenä.
Metsästäjällä tarkoitetaan voimassa olevan metsästyskortin omaavaa henkilöä, joka on maksanut pienriistaluvan. Kenelläkään muulla ei ole minkäänlaista oikeutta pyytää jänistä.
Metsästysoikeudet perustuvat maanomistukseen. Metsästäjä voi maanomistajan luvalla pyytää jänistä tähän tarkoitukseen hyväksytyllä ampuma-aseella tai jousivälineellä. Taajamien ulkopuolella tämä on lähtökohtaisesti sallittua, maa-alueen koolla ei ole asiassa varsinaista merkitystä.
Taajamissa asiaa sopii selvittää paikallisessa metsästysseurassa. Myös Riistakeskuksen asiakaspalvelu auttaa.
Erityiset säännöt, kuten vähimmäisetäisyys naapurin taloon, on käyty läpi jo metsästyskorttia hankittaessa.
Ammattimainen viljelijä saattaa anoa vahinkoperusteista poikkeuslupaa ilmeistä ja huomattavaa taloudellista haittaa tekevän jäniksen poistamiseen pelistä sen rauhoitusaikana. Tavallisen omakotitalopulliaisen on turha anoa tällaista.
Keittiössä
Jänispaistista voidaan luoda vaikka minkälainen juhlanumero. Seuraavassa tyydytään mahdollisimman riisuttuun arkipataan.
Kunhan suolistettu ja nyljetty jänis on pilkottu, paistetaan palat voissa.
Prosessoitu jänis matkalla pataan.
Palat siirretään kiehuvaan veteen ja perään kaadetaan paistinpannun huuhteluliemi.
Syntyvä vaahto kuoritaan.
Padan poristessa kuoritaan ja pilkotaan liemijuurekset; tässä tapauksessa porkkana, palsternakka ja juuriselleri. Juurekset paistetaan kevyesti voissa ja lisätään kattilaan, kun jänispalat ovat kiehuneet tunnin. Kattilan annetaan porista vielä hetken, sitten se siirretään jäähtymään. Juurekset kypsyvät tänä aikana.
Pata on parhaimmillaan seuraavana päivänä.
Jänispata voidaan tarjoilla milteipä millä hyvänsä lisukkeella, kunhan nämä imevät padan liemen itseensä. Garnityyriksi löytyi lokakuussa ilmasipulia.
Pataan joutunut jänis oli jänisten mittapuilla mitaten kiitettävä käytökseltään ja ahkeruudeltaan. Tarkkaavuudessa ilmeni sen sijaan puutteita.
