Hyötynurmikko. Osa 4. Kasvupenkit

Ympärivuotinen kasvupeite, kuten nurmikko, suojaa maata tuuli- ja vesieroosiolta. Kaikki kasvit, olivatpa ne keitä hyvänsä, kierrättävät ravinteita.

Kauempaa katsottuna voidaan siis nurmikon hoitoa pitää kätevänä tapana ylläpitää maan kasvukuntoa sillä aikaa, kun puutarhuri laatii suunnitelmiaan.

Puutarhaa perustettaessa voidaan perustaa ensin penkit ja tämän jälkeen kylvää nurmikko. Asiat voidaan myös tehdä päinvastaisessa järjestyksessä.

1

Tulevan penkin rajat on kätevä merkitä laudoilla. Jotta mallikehikko pysyisi ryhdikkäänä, kannattaa ensivaiheessa käyttää maahan lyötyjä tolppia tai vastaavia apuvälineitä.

 

 

 

2

Suorakulmaisuus voidaan tarkistaa taimilaatikolla tai ristimitalla. Laudat kannattaa kiinnittää toisiinsa kevyesti naulaamalla.

 

 

 

3

Nurmituppaat kaivetaan lopuksi irti maasta. Mitä pienempi tupas, sitä helpompaa on sen käsittely seuraavassa vaiheessa.

 

 

 

 

 

 

4

Multa naputellaan irti nurmituppaitten juuristoista istutuslapiolla. Multa palautetaan penkkiin, tuppaat viedään kompostiin.

 

 

 

5

Huhtikuun alku on sopiva ajankohta penkin perustamiselle nurmikkoon…

 

 

 

 

6

… ja toukokuun loppu taas istuttamiselle.

 

 

 

 

Huhtikuussa maata parannetaan kompostilla, karkealla hiekalla, virtsalla ja tuhkalla. Paljonko kutakin maahan käännetään, riippuu lähtötilanteesta.

Penkin voi myös perustaa nurmikkoon roisin tehokkaasti jyrsimellä. Nurmikasvusto juurineen  hajoitetaan tällöin paikan päällä pulveriksi. Kun juuristoihin varastoidut ravinteet näin vapautuvat, voidaan maa katsoa peruslannoitetuksi. Lopuksi siistitään reunat lapiolla ja tarkastetaan ristimitta.

7

Joillakin paikkakunnilla kasvupenkin katsotaan olevan valmis vasta siinä vaiheessa, kun valkohäntäpeuran visitaatiot on visusti estetty. 

 

 

 

Heinäkasvien juuristoissa löytyy aina sepän ruskeankellertäviä kitiinikuorisia toukkavaiheita. Seppien laaja heimo on nimeltään Elateridae, tässä yhteydessä on lähinnä kyse viljaseppien suvun (Agriotes) edustajista.

Yli? optimistisesti voidaan olettaa, että kotirauhaansa arvostavat sepän toukat siirtyisivät nurmikon mylläämisen jälkeen nurmikon suuntaan, siis kohti vakaampia oloja.

Maan kääntäminen ja havaittujen sepän toukkien hävittäminen ovatkin kotipuutarhurin ainoat torjuntakeinot. Tällaisena voidaan myös, pitkin hampain, pitää maan avokesantoa.

Varsinkaan perunaa ei kannata, ainakaan aluksi, istuttaa nurmikolta vallattuun maahan.

8

Omenapudokkaaseen iskenyt sepäntoukka.

 

 

 

 

 

Kerro toki muillekin...Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on Google+Share on RedditShare on TumblrPin on PinterestShare on LinkedIn