Erikoisemmat ruokakasvit. Sokerijuuri

Kiinasta kotoisin olevaa sokerijuurta (Sium sisarum) ehdittiin viljellä Suomessa melkoisen tovin, kunnes tästä luovuttiin. Luopuminen tapahtui niinä aikoina, kun hevosen lopullisesti korvasi traktori.

 

 

 

 

 

”Syksyllä satoa korjattaessa voi pienemmät juuret erottaa lisäysjuuriksi ja istuttaa ne taas maahan.” Näin toteaa Frans Salosen ja Arvo Haapasen ”Uusi Puutarhakirja” (painovuosi 1944).

Sokerijuuri kylvetään perinteisesti syksyllä avomaalle, mutta tässä nimenomaisessa tapauksessa sokerijuuret on esikasvatettu. Syy tähän on viime kädessä toimituksellinen. Artikkelin kirjoittajilla on ainainen kiire. Jos arvioidaan esikasvatuksen varmistavan sen, että jokin kasvi kukkii ja tuottaa siemeniä ensimmäisenä vuonnaan, näin ajan säästön nimissä usein tehdäänkin.

 

 

 

 

 

Esikasvatettuja sokerijuuria kesäkuun ensimmäisellä viikolla.

 

 

 

 

 

Avomaalle istutetut sokerijuuret heinäkuun ensimmäisellä viikolla.

Yllättävän hitaasta vauhtiin lähdöstään huolimatta tässä kuvatut sokerijuuret ehtivät kukkia ja tuottaa asiallisesti siemeniä.

 

 

 

 

 

Elokuun ensimmäinen viikko. Kukissa vierailee innokkaasti mustia mauriaisia. 

 

 

 

 

 

Valmiit siemenet varisevat syyskuun viimeisellä viikolla.

Mitä myöhemmin sokerijuuret korjataan, sitä sokeripitoisempia ne ovat. Liian aikaisin maasta nostettujen juurissa on toisaalta mielenkiintoista mausteisuutta, joka myöhemmässä vaiheessa jää sokerin jalkoihin. 

 

 

 

 

 

Lokakuun ensimmäinen viikko. Lehdissä on vielä vihreätä, joten sokerijuuret olisi voitu jättää maahan vielä pariksi viikoksi.

 

 

 

 

 

Vuoden vanhan sokerijuuren kiehautettu sato. Sokerijuuria ei kannata keittää muusiksi, ellei näitä käytetä makeuttamiseen. 

Lopuksi toimituksen huomautus. Sokerijuuri ei nähtävästi ole, karaistuneisuudestaan huolimatta, riehaantunut luonnonvaraiseksi kasviksi kuten lukuisat muut Suomeen tuodut viljelykasvit. Näin ollen käsillä oleva artikkeli on julkaistu kategoriassa ”Erikoisemmat ruokakasvit” eikä kategoriassa ”Syötävät luonnonkasvien juuret/mukulat”.  

Kerro toki muillekin...Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on Google+Share on RedditShare on TumblrPin on PinterestShare on LinkedIn