Eksoottiset ruokamukulat. Yacon

Yacon (Smallanthus sonchifolius, toisinaan myös: Polymnia edulis) on maailmalla vasta viime vuosikymmeninä yleistynyt viljelykasvi. Näihin aikoihin asti sen hyödyntäminen on rajoittunut sen alkuperäisille esiintymisalueille Etelä-Amerikan länsiosissa. Kyseessä on jälleen kerran Andien rinteet.

Suomessa, kuten ylipäänsä EU:n aluella yaconin myynti elintarvikkeeksi ei käy päinsä. Kasvilla ei ole tunnettua käyttöhistoriaa EU:ssa, joten kyseessä on uuselintarvike, jonka kaupan pitäminen vaatii uuselintarvikeasetuksen mukaisen luvan.

Tämä oli siis tilanne vuonna 2017.

”Viljelykasvien nimistö” (julkaisuvuosi 2017) ei tunne koko kasvia. Tämäkin kertoo jotain.

 

 

 

 

 

Kaksi pientä yaconia ovat saapuneet toukokuun keskivaiheilla, ja ne on ruukutettu saman tien isompiin ruukkuihin.

Tarkkaan ottaen on tilattu mukuloita, joiden olisi suonut saapuvan maaliskuun keskivaiheilla. Näitten sijaan on lähetetty pieniä kasveja toukokuussa. Tällainen on poikkeuksellista, varsinkin, kun sekä tilaus että maksu on laitettu matkaan jo tammikuussa.

 

 

 

 

 

 

 

Kesäkuun alussa yaconit ovat täydessä vauhdissa avomaalla.

 

 

 

 

 

 

 

Elokuun lopulla yaconit ovat kohonneet melkein metrin korkeuteen.

 

 

 

 

 

Yaconin lehtiruodit ovat rakenteeltaan mielenkiintoisia.

 

 

 

 

 

Korvakkeet taas ovat melko överit.

 

 

 

 

 

Yaconit on nostettu maasta syyskuun lopulla. Pullistuneilla juurilla ei ole varsinaista kuorta. 

Sadonkorjuun yhteydessä havaitaan juurenniskojen liepeillä pieniä valkoisia otuksia.

 

 

 

 

 

 

Luultavasti osan elämästään maan alla viettävien kirvojen suvun edustajia. Mitä suurimmalla varmuudella tuliaisia Saksasta.

Kirvat (?) päätyvät suomalaiseen kotitalousjätekompostiin, jonka valmistusprosessiin kuuluu läpijäätyminen kahtena peräkkäisenä vuonna. Otuksille se tietää hyvästejä. Kuten alussa todettiin, mukuloita tilattaessa ei mielellään vastaanottaisi multaa.

 

Keittiössä

Yacon koostuu korostetusti vedestä.

 

 

 

 

 

Yksi yacon kahtena osana. Yleisen (puutarha)elämänkokemuksen valossa voidaan olettaa, että kuvan oikeanpuoleiset, kasvin varrentyvessä kasvavat mukulantapaiset  kelpaavat lisäysmateriaaliksi.

Yaconin maussa on lievää makeutta ja sen rakenne seilaa retiisin ja vesimelonin karikkojen väliä. Yacon on kuuluisa vähäkalorisuudestaan sekä siitä, etteivät sen sisältämät eri sokeriyhdisteet juurikaan imeydy. Kunhan yacon pääsee direktiivipannastaan, sitä tullaan tarjoamaan diabeetikoille ja painonvartijoille.

 

 

 

 

 

Yksi yacon tuottaa jopa Suomessakin vajaan kilon verran tavaraa, joka on tässä tapauksessa keitetty. Tällä ei kyllä voiteta mitään.

 

Kerro toki muillekin...Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on Google+Share on RedditShare on TumblrPin on PinterestShare on LinkedIn