Päärynäpuuta (Pyrus communis) vartetaan Keski-Euroopassa rutiininomaisesti kvitteniin (Cydonia oblonga). Tuloksena on hyvin hillittykasvuinen päärynäpuu, joita mahtuu hehtaarille useita tuhansia.
Suomalaisella taimitarhalla oksastellaan kokeeksi arkaa pekaanipähkinää Carya illinoinensis) talvenkestäville jalopähkinöille, esim. japaninjalopähkinälle (Juglans ailanthifolia)
Cross-over varttamista esiintyy siis ainakin siinä määrin kuin siitä on käytännön viljelyn kannalta ilmeistä hyötyä. Kotipuutarhureita taas ei edes tolkku hillitse.
Sitten paluu maankamaralle: kaksi samaan heimoon, mutta eri sukuihin kuuluvaa puuvartista kasvia saattaa viihtyä hyvinkin toisiinsa liitettyinä muutamia kuukausia, kunnes talveentumisen yhteydessä käy ilmi, että varsinainen vuosia kestävä yhteiselo ei ole mahdollinen.
Päärynä-omena -yhdistelmiä Suomessa harrastava päätyy siihen, että vartettu osakas kyllä edistyy kasvussaan, mutta juhannuksen jälkeistä yhteiseloa ei esiinny. Varte on saanut perusrungolta ainakin vettä, ja ravinteita on vartteella ollut omastakin takaa.
Herkkusieneen tökätty puolukanvarsikin kykenee tähän.
Asiasta kannattaa kuitenkin kysellä tarkemmin kiinalaiselta kotipuutarhurilta, jonka vaikutuspiirissä kasvaa kymmeniä omenapuulajeja sekä melkein yhtä paljon päärynälajeja.
Ruohovartisten kasvien kohdalla hopeahäitä ei voida vaatia.
Yhteenkasvussa kannattaa nähdä kaksi vaihetta. Alustava yhteenkasvu on onnistunut, kun yhteinen elo jatkuu seuraavana vuonna. Lopullisesta tuloksesta voidaan puhua, kun vartettu osakas tuottaa hedelmää.
Tylppäorapihlajan (Crataegus monogyna) pätkä on vartettu metrin korkeudelle isotuomipihlajaan (Amelanchier spicata). Neljä vuotta myöhemmin molemmat osakkaat tuottavat hedelmää.
