Aloitetaan alusta: metsäkuusi kuuluu niihin puuvartisiin kasveihin, jotka voidaan talveksi yksinkertaisesti laskea maahan. Puhe on puista, jotka kasvavat reilunkokoisissa lautalaatikoissa.

Suositeltavaa on, että laatikolle kaivetaan muutaman sentin syvyinen laakea, laatikon muotoinen kuoppa. Järjestely viimeistellään saappaankärjellä, jolla tiivistetään multa laatikon ympäriltä. Näin estetään kylmien tuulien viuhuminen laatikon alta.

Aivan lopuksi puun ylle asetellaan muutama havu pyydystämään lunta.

Seuraavassa ollaaan huomattavasti tylympiä, mutta ensin esitellään pääesiintyjä:

 

 

 

 

 

Kolmihaarainen, toistakymmentä vuotta vanha metsäkuusi on kasvanut laatikossaan viitisen vuotta. Multa on kotitalousjätekompostimultaa. Puuta ei ole koskaan lannoitettu.

Kuva on vuodelta 2018, kaikki seuraavat vuosilta 2019-2020. Olennaista on, että kuvat ovat oikeassa aikajärjestyksessä.

Juju on seuraava: sen sijaan, että kuusi laskettaisiin maahan, se jätetään talveksi ulos pöydälle.

Ulkomaailman ja kuusen juuriston väliin jää siis laatikon harva laudoitus, pressu ja kahdentoista millin vesivanerilevy. Yhtä hyvin olisi voitu ripustaa kuusi laatikkoineen roikkumaan köysien varaan puunoksaan. 

Menettely on siis mahdollisimman tyly. Mikään ei suojaa kuusen juuristoa ”pohjakylmältä”. (pikkaisen taimistoslangia on aina paikallaan).

 

 

 

 

 

Lokakuun puolella lehtikuusi tiputtaa neulasensa. Metsäkuuset pitävät neulasensa viitisen vuotta. Siis Etelä-Suomessa.

 

 

 

 

 

Pakkasta -16 celsiusastetta, kuten helmikuussa sopii ollakin.

 

 

 

 

 

 

 

Maaliskuun aurinko on sulattanut lumen puun etelän puolelta.

Keväällä havahdutaan siihen, että neulaset voisivat olla tummemman vihreitä. Kyse on siitä, että kuusi on käyttänyt melkein kaiken typen laatikostaan. Toimenpidevaihtoehtoja on tasan kaksi: uudelleenistutus tai lannoitus. Päädytään viimeksimainittuun.

 

 

 

 

 

Ämpäriin on kipattu kaksi lapiollista puoliraakaa kotitalouskompostia. Kunhan ämpärin täyttää vedellä, niin voidaan kastella kuusta nesteellä, joka taatusti sisältää kaiken, mitä pieni kuusi tarvitsee. 

Dokumentaatio vaatii vielä viimeisen silauksen. Selvitetään, onko kuusi hengissä.

 

 

 

 

 

 

 

Puun erääseen latvaversoon on kietaistu keväällä sininen pätkä sähköjohtoa.

 

 

 

 

 

Kolme kuukautta myöhemmin: samaisen latvaverson kaikki silmut ovat kovassa kasvussa ja uusien neulasten väri on asiallinen. Kyllä tämä kuusi näyttäisi hengissä olevan.

Metsäkuusella on pinnallinen juuristo, joka ei ankkuroi puuta erityisen vankasti. Myrskyissä kuuset kaatuilevatkin herkemmin kuin vaikkapa lehtipuut. Toisaalta kuusien juurien pinnallisuus viittaa hyvään kylmänkestävyyteen.

Avomaalla tiedetään, että hyvin juurtunut kasvi kestää talvea paremmin kuin vain osittain juurtunut. Tämä on ns. yleisviisaus, mutta sillä on kytkentänsä edellä esitettyyn: edellisenä keväänä tai syksynä ruukutettua puuta ei pidä käsitellä näin tylysti.

 

Seuraavassa muistutetaan kahdesta seikasta, joiden merkitys valkenee vasta-alkajille hyvinkin nopeasti. 

Ulkopuitten harrastajan kannattaa ensinnäkin aloittaa puista, jotka voidaan joka syksy nostaa ruukuistaan ylös ja istuttaa ulos talveksi. Menettely on yksiselitteinen ja hyvin stressitön.

Toinen huomionarvoinen seikka on moniselitteisempi. ”Helpolla” puulla tarkoitetaan tässä yhteydessä puuta, joka kasvaessaan korkeutta tuottaa oksia niin tiheästi, että on mistä valita keväisin. Määritelmä on kaikessa kapeudessaankin mielekäs, sillä sen konkreettinen yhteys puitten muotoiluun on keskeinen.

Seuraavassa seurataankin erään tällaisen ”talvenkestävän” ja ”helpon” puun keväistä heräämistä. Kyseessä on siemenestä kasvatettu kymmenisen vuotta vanha euroopan lehtikuusi. Puu on viettänyt käytännöllisesti katsoen koko ikänsä ulkona, viherhuoneeseen se on päässyt talveksi, koska edellisenä syksynä sitä ei ole vaivauduttu istuttamaan avomaalle.

 

 

 

 

 

 

 

Maaliskuun toisella viikolla on lehtikuusi viety ulkosalle työpöydälle ja ruukulle on koverrettu lumeen kuoppa.

 

 

 

 

 

Ruukku on laskettu kuoppaansa ja kuoppa on täytetty lumella.

 

 

 

 

 

Lopuksi on rakennettu puun ympärille lumilinna. Tämä on selvää liiottelua, mutta onpahan ainakin puun vedensaanti varmistettu lumien sulaessa.

Niin havu- kuin lehtipuutkin ryhtyvät valmistautumaan kevääseen keskellä talvea. Vaikka maaliskuussa eivät silmut turpoakaan, niin käskyt ovat käyneet, ja komiteat ovat käsitelleet kevääseen heräämisen liittyviä valmisteluita. 

 

 

 

 

 

 

 

Toukokuun toisella viikolla on vilkaistu ruukkuun. Vaikka asiasta ei olekaan minkäänlaisia muistikuvia, niin selvää on, että edellisestä juurten leikkuusta on kulunut korkeintaan kaksi vuotta.

 

 

 

 

 

 

 

Tässä esitelty lehtikuusi ei ole erityisen mielenkiintoinen, mutta esillä onkin puuyksilö, jonka muotoilussa on käytetty vain saksia sekä avomaata. Tämä taasen on mielenkiintoista.

Varttuneista lehtikuusista voidaan luoda hyvinkin dramaattisia taideteoksia. Aloittaa kannattaa kuitenkin projekteista, jotka luovat turvallisia rutiineja. 

  

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Eräs hevoskastanja. 

Kuvan puu on Euroopan rumin, tästä ei ole epäilystäkään. Puu on kuitenkin sikäli kiinnostava, että esillä oleva hirmuinen, kivasti umpeutumisen tiellä oleva haava ei ole syntynyt oksan, vaan juuren poiston yhteydessä. Puu on siis juuriston leikkauksen yhteydessä nostettu viisitoista senttiä alkuperäistä istutussyvyyttään korkeammalle. Bonsaiharrastajalle aika on vain taustaa: kolmenkymmenen vuoden kuluttua, kun puu on lopullisesti räjähtänyt, se tulee kilpailemaan sarjassa ”Vanha raato”. 

Lue loppuun →