Eräs hevoskastanja. 

Kuvan puu on Euroopan rumin, tästä ei ole epäilystäkään. Puu on kuitenkin sikäli kiinnostava, että esillä oleva hirmuinen, kivasti umpeutumisen tiellä oleva haava ei ole syntynyt oksan, vaan juuren poiston yhteydessä. Puu on siis juuriston leikkauksen yhteydessä nostettu viisitoista senttiä alkuperäistä istutussyvyyttään korkeammalle. Bonsaiharrastajalle aika on vain taustaa: kolmenkymmenen vuoden kuluttua, kun puu on lopullisesti räjähtänyt, se tulee kilpailemaan sarjassa ”Vanha raato”. 

 

 

 

 

 

 

 

Eräs mustamulperi. 

Kuvan avomaalla kasvavaa puuta on leikattu vuodesta toiseen, kunnes eräänä keväänä havahdutaan siihen, ettei enää muisteta, mistä lajista olikaan kyse. Asiaan paneudutaan myöhemmin, kun lehdet ovat puhjenneet. Käy ilmi, että kyse on mustamulperista. Ei kuitenkaan Hollannissa marjapensaana viljellystä kannasta, vaan mahdollisimman tylyistä oloista kotoisin olevasta luonnonkannasta. Lisäysmateriaalin hankintamenetelmä ei kestä päivänvaloa. Yhtä kaikki: kun puita on liikaa, ne alkavat sekoilemaan.    

 

 

 

 

 

 

 

Eräs hapankirsikka. 

Kuvan puu näyttäisi kuolleen, mutta näin ei ole. Luonnonvaraisen hapankirsikan maailmanvalloitusstrategiana on itää siemenestä, kasvaa uusia siemeniä tuottavaksi puuksi tai pensaaksi ja tämän jälkeen luovuttaa valtakunta juurivesoilleen. Näin toimivat kasvit ovat bonsaiharrastajan näkökulmasta katsoen haasteellisia, sillä yksittäisellä rungolla ei ole aikomustakaan elää pitkään.     

 

 

 

 

 

Eräs mustamarjaorapihlaja. 

Siemenestä puita kasvattava tarhuri kohtaa toisinaan taimia, joiden juuret alusta asti haarautuvat itsepäisesti kahteen osaan. Nämä ovat yleisempiä kuin mitä nettimyyntisaitteja selaileva uskoisikaan, sillä tällaiset puut sijoitetaan yleensä kompostiin. Kotitarhurille nämä kelpaavat erityisen hyvin uskaliaisiin leikkauskokeiluihin.   

 

 

 

 

 

 

 

Eräs punaluumu

Esillä on perustavaa laatua oleva dilemma. Mitä vapaammin oksat saavat kasvaa paksuutta, sitä ohkaisemmaksi jää runko. Suolaa haavaan lisää se, että ilman oksien yhteyttävää lehtialaa ei runkokaan voi kasvaa paksuutta. Pattinen tilanne siis.

 

 

 

 

 

Mikä lie sinikataja

Puutarhaliikkeestä haetut instant-bonsait, siis kääpiökasvuiset havupuut saattavat osoittautua ansoiksi. Kuvan puu on viettänyt seitsemän vuotta avomaalla. Täysin turhaan, voitaisiin lisätä, sillä se on keväisin vain sivuutettu olankohautuksella. Järjestely, jossa kukin bonsaiharrastaja vuorollaan pitäisi pihallaan seitsemän vuoden ajan samaa muovista valmistettua sinikuusta, osoittautuisi ainakin taloudelliseksi.  

 

 

 

 

 

Eräs metsämänty

Pelottavimpia puita, joita voidaan kuvitella, ovat sellaiset metsämännyn aihiot, jotka ovat liian hyviä tyrittäviksi. Osasyynä näitten puitten herättämään lamaannuttavaan kauhuun on liiallinen neidonmäntyjen kuvien selailu netissä. Viisineulainen, luontaisesti leveyttä kasvava hyvin kärsivällinen puu, joita kasvaa luontaisesti juuri niillä main (mikä yllätys!), joilla bonsaiperinne elää voimakkaana, ei ole järkevä vertailukohde.      

 

 

 

 

 

 

 

Eräs metsälehmus

Kuvan puusta on jo kahtena peräkkäisenä vuonna leikattu kaikki oksat pois. Tätä peliä ei voida pelata loputtomiin, sillä ennemmin tai myöhemmin puun mitta tulee täyteen. Itse asiassa yksikin rundi riittää, sillä uudet oksat ilmaantuvat käytännössä vain poistettujen tilalle. Bonsaipuitakin voidaan leikata liikaa.

 

 

 

 

 

Eräs metsäkuusi

Kuuset kasvavat kuusennäköisiksi. Miniatyyrijoulukuusi ei tosin ole kovin näyttävä, ja näin ollen bonsaiharrastajan tehtävä näyttäisi äkkiseltään olevan kasvattaa mahdollisimman vähän kuusta muistuttava kuusi. Ojasta on päädytty allikkoon, kun lopputulos tuo mieleen puudelin.