Artikkelin kaikki kuvat ovat skannattuja dioja.

Jos aikoo kuvata tietyn puun kehitystä vuodesta toiseen, törmää muutamiin peruskysymyksiin, jotka kannattaa selvittää etukäteen. Jos itse puu, kamera ja Lego-kuvausympäristö koostuisi palikoista, niin ongelmia ei voisi esiintyä. Kuvaustilanne voitaisiin toistaa mielivaltaisen monta kertaa samanlaisena samanlaisessa ympäristössä. 

Kuvissa ei tosin tällöin voitaisi havaita minkäänlaisia muutoksia edellisiin verrattuna.

Elävä puu on toista maata. Juuristomassan lisääntyminen matalassa astiassa nostaa puuta muutamassa vuodessa muutamia millejä. Langoitettu oksa oikenee langoituksen poiston jälkeen, siis pyrkii alkuperäiseen asentoonsa ainakin jossain määrin.

Puu ei siis tarkkaan ottaen ole sama puu vuodesta toiseen, josta seuraa, että kameran täsmällinen kohdistus vuodesta toiseen muuttuu ongelmalliseksi.

Kuvaaminen litistää kolmiuloitteisen kohteen kaksiuloitteiseksi tasoksi. Jos puuta kuvataan vuosien mittaan eri kulmista, niin sarja muuttuu hämmentäväksi: parin kymmenen asteen näkökulmamuutos myötäpäivään tekee vasen-oksasta taakse-oksan ja oikea-oksasta puolet lyhyemmän.

Perusasiat kunniaan

Toteuttamalla kuvaus muutamia perussääntöjä noudattaen saadaan kyllä esiin se, mitä pitkässä sarjassa pyritäänkin saamaan esiin: puun kasvaminen tiettyyn tyyliin, siis hahmon kokonaisvaltaiset muutokset. 

 Ensin päätetään milloin kuvataan. Sarja, joka kattaa useita vuosia, mutta jossa lehtipuu toisinaan esiintyy talvi-asuisena, toisinaan lehtiinsä verhoutuneena, on rasittava.

Jos ajankohdaksi valitaan kevät, päätetään, kuvataanko ennen muotoleikkausta vaiko sen jälkeen. 

Seuraavaksi valitaan kuvauspaikka, tai pikemminkin se rakennetaan. Olennaista on, että sekä puun että kameran täsmällinen sijainti voidaan vuodesta toiseen toistaa.

Se, että ruukun vaihdon tai juuriston leikkauksen yhteydessä puu sijoittuu eri tasolle ruukun pohjaan nähden kuin edellisvuosien kuvissa, on riesa jonka kanssa joutuu elämään. Kuvien rajaaminen on zoomausta, eikä sarjan yksittäisiä kuvia voida näin käsitellä.

Ihanteellinen kuvausjärjestely on sellainen, joka säilyy itsekseen samanlaisena vuodesta toiseen, sillä mitä enemmän asiaan liittyy muistisääntöjä, muistiinpanoja sekä purettavia osia, sen varmemmin sotkeutuu omaan näppäryyteensä.

Eräskin leppä

Seuraavassa tarkastellaan erästä sahalininpensasleppää (Alnus maximowiczii) neljän kevään verran. Lajin ruotsinkielinen nimi, japansk buskal, kertoo lajin kotiseudusta, johon luetaan myös Kiinan rannikkoa, sekä pensastavasta kasvutavasta.

Suomessa leppätulokas pärjännee II-vyöhykkeellä.

Se, että kasvia ei juuri esiinny Bonsai-kirjallisuudessa, ei kerro sen käyttökelpoisuudesta ruukussa oikeastaan mitään. Pikemminkin se vihjaa, että sahalininlepän luontaisella esiintymisalueella kasvaa tukuttain muita, käyttökelpoisempia lajeja.

Kuvasarja on kuvattu kevätleikkauksen jälkeen. Kuvat on kuvattu kolmijalkaa apuna käyttäen, taustat on järjestetty samanlaisiksi käyttämällä samaa kennolevyä taustana. Ruukku, joka vaihtuu kesken kaiken, lepää pöydällä, jonka lautojen ”suuntaa” on yritetty toistaa vuodesta toiseen.

Kaikki on pielessä.

Erityisen kiusallista on se, että sarjassa ei ole otettu edes huomioon niinkin perustavaa laatua olevaa tosiasiaa, että kasvaessaan puu tulee isommaksi. Tästä laiminlyönnistä on seurannut, että kuvattaessa on jouduttu vuosittain siirtymään yhä kauemmaksi. Lopuksi millään ei ole mitään väliä. 

Sarja ei kuitenkaan ole jonninjoutava, sillä se kertoo (roiskaisten) tarinan eräästä oikea-alaoksasta.

Ai niin, ne kuvat:

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Mänty 1

Edellisessä leppätapauksessa hutiloitiin. Seuraavassa mäntytapauksessa ollaan pihalla. 

Puun taustaksi on talon kivijalkaan kiinnitetty pala harmaata lainapressua, johon on tussilla merkitty kameran kohdistuspiste. Kuvissa esiintyy siis oikeassa yläkulmassa tumma pilkku.

Puulaatikko, jossa mänty kasvaa, lepää parilla poikittaisella rimanpätkällä. Laatikko on sormen leveyden verran irti taustapressusta, johon on tussilla merkitty laatikon oikea yläkulma.

Puu laatikkoineen voidaan siis siirtää kasvukaudeksi parempaan valoon, sillä ”oikeaan” paikkaansa se saadaan helposti palautettua. 

Piilossa laatikon taakse on piirretty männyn stilisoitu kuva, jotta ei jäisi epäselväksi kummin päin puuta kuuluu kuvata. Tämä sattaa kuulostaa neuroottiselta, mutta on sopusoinnussa sen periaatteen kanssa, että muistiin luotetaan vasta viimeisenä keinona, eikä edes silloinkaan.

Kamera on asetettu tolpan nokkaan, joka on lyöty routarajan alapuolelle. Maanpinnasta mitattuna tolppa kohoaa tasan metrin korkeuteen, mikä voidaan vuosittain tarkastaa. Vaikka tolppa lahoaisi ennenaikaisesti poikki maanpinnan korkeudelta, niin se on helppo korvata uudella.  

Mänty tuodaan siis valmiiseen kuvauspaikkaan kerran vuodessa lokakuussa kun kello kolmen vinosti saapuva myötävalo lankeaa sopivan voimakkaana. Kuvaajan varjo ei tällöin pääse häiriköimään.

Kuvasarja kertoo männyn neljästä ensimmäisestä vuodesta laatikossa.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Mänty 2

Kuvasarjoja voidaan maustaa varsinaisiin sarjoihin kuulumattomilla kuvilla. Tärkeintähän on tarina. Seuraavassa tapauksessa sarja aloitetaan tällaisella kuvalla.

 

 

 

 

 

Huhtikuun toisella viikolla haetaan kalliolta puu, jonka luona on käyty edellisenä syksynä. Tiedossa on, että puu antaa myöten, kun sitä nostetaan. Se ei ole siis ankkuroitunut kallion halkeamaan. Prognoosi on hyvä.

Tilpehöörit ovat istutuslapio, vesipullo, muovipussi ja pala kasvuharsoa. Jahka puu on saatu vängättyä irti, se kietaistaan kasvuharsoon, joka vähentää haihduntaa. Juuriston multaa otetaan mukaan mahdollisimman paljon, ei vain sienijuurten takia, vaan siksi että tällöin on vahingoitettu juuria mahdollisimman vähän. 

Kamera on kohdistettu seuraavissa kuvissa siten, että kuva-alan vasempaan ylänurkkaan sijoittuu suorakulma, jonka sivut muodostaa aroniapensas-istutuksen maahan upotetut soirot. 

Herää kysymys, miksi ei olla yksinkertaisesti lyöty maahan matalaa tolppaa, jonka lakea olisi voitu käyttää kohdistuksessa.

Kamera sijoitetaan maahan lyödylle tolpalle.

 

 

 

 

 

Puu on tuotu pihamaan syrjäiseen kolkkaan. Se on istutettu laatikkoon, jossa kotitalousjätekompostia. Multaa on maustettu männikön ”metsänpohjalla” ja extra-annoksella karkeata hiekkaa.

Laatikon takareunan alle on kaivettu pihamaahan nyrkin kokoinen kivi, jonka laki on jätetty näkyviin. Laatikon paikka löytyy siis helposti jos sitä joudutaan siirtämään.

 

 

 

 

 

Puuta ei ole varsinaisesti tuettu, sillä kepit, jotka tukevat harsoa, tukevat myös puuta, joka taas tukee harsoa, joka puolestaan tukee keppejä, ja niin edelleen.

Harso jätetään suojaamaan paahteelta ja viimalta pariksi viikoksi.

 

 

 

 

 

Seuraava syksy. Ei erityistä raportoitavaa.

 

 

 

 

 

Puu sijaitsee alueella, jolla esiintyy valkohäntäpeuroja. Jotta nämä eivät tallaisi puuta jalkoihinsa, on puun ylle nostettu talveksi puinen työmaapukki. 

Kameran kohdistuksessa on tällöin käytetty puun latvaa, sillä varsinainen kohdistuskolmiohan on jäänyt lumen alle. Tämä on tyypillinen aloittelijan moka.

 

 

 

 

 

Seuraava kevät.

Mullan pinnalle on ripoteltu soraa, joka tasaa kosteutta ja estää rankkasateita pirskottelemasta multaa ympäriinsä.