Kymmeniä vuosia vanhan japaninmarjakuusen kohdalla kysymys siitä, onko lajike ’Hicksii’, vaiko kenties sittenkin ’Hillii’, ei herätä kummoisempia intohimoja.
Puitten iätkin saattavat kadota samaan sumuun kuin lajikemääritykset. Puut ovat aikansa ”kaksivuotiaita”, ”neljävuotiaita”, sitten ”rapiat parikymmentä vuotta” ja lopuksi ”hyvin vanhoja”.
Käytettyjen tekniikoiden yksityiskohdat, kuten vaikkapa se, montako kertaa tietty puu on leikattu tumpiksi ennen kuin runko on saatu tarpeeksi paksuksi eivät ole, ainakaan periaatteellisella tasolla, erityisen merkittäviä.
Yamadori-harrastajat menevät asiassa loppuun saakka: heidän mielestään puu on sitä enemmän bonsai, mitä tuntemattomampi sen menneisyys on.
Puitten ”historiasta” puhuttaessa kyse ei ole vain siitä, millä lailla tekniikat astuivat missäkin vaiheessa toistensa varpaille, vaan myös siitä, mikä on johtanut siihen, että juuri tietty puu on nostettu kissaksi pöydälle.
Ainakaan objektiivisesta historiankirjoituksesta ei siis seuraavassa ole kyse.
Esille pääsevien puitten joukossa on muutama laji, joka vaatii tieteellisen nimen mainitsemisen. Yhtenäisyyden vuoksi kaikkien tieteelliset nimet mainitaan.
- Suuresta pieni: Puistosyreeni
Puistosyreeni (Syringa x henryi) on kahden syreenilajin, unkarinsyreenin (S.josikaea)
ja villasyreenin (S.villosa) välinen risteymä. Sen puutarhasuosio perustuu suuriin lehtiin ja suuriin kukintoihin, eikä se näin ollen ole kaikkein fiksuinta bonsaimateriaalia. Toisaalta tämä tarkoittaa vain sitä, että kasvin lehtien pieneneminen kohtuullisen kokoisiksi kestää pitempään kuin muilla syreenilajeilla.
Huomion kohteeksi valikoitu pistokaslisätty pensas on sangen tyypillinen tapaus: taimistoraakki, joka on kasvanut ruukussaan liian monta vuotta. Ravinteitten kulku on tyssännyt, kun ruukkuun on kehittynyt enemmän juuria kuin multaa.
”Suuresta pieni” viittaa siihen, että pensaan kokonaismassasta on ruukuttamisen yhteydessä otettu talteen tuskin kymmentäkään prosenttia.
Puun kaikki oksat ovat pienentämisen jälkeen uinuvista silmuista ilmestyneitä. Puun varsinainen ikä on runsaat kymmenen vuotta, ruukkuikä neljä.
- Pienestä suuri: Metsälehmus
Seuraava tapaus, metsälehmus (Tilia cordata) on kasvatettu siemenestä ja se on viettänyt viisi ensimmäistä vuottaan avomaalla, jossa sen on sallittu kasvaa korkeutta n. viisi senttiä vuodessa. Puulle on sallittu 1-2 uutta oksaa/vuosi. Oksia on typistetty vuosittain. Puun ylin oksa on langoitettu pystyyn kahtena vuonna.
Puun ruukkuikä on kolme vuotta.
Metsälehmuksen lehdet kuvan etualalla on haettu pihapuusta.
- Luonnon puuttuminen peliin: Metsähaapa
Yhteisellä juurella kasvavan haapametsikön (Populus tremula) oikean laidan runko on mutkalla. Tämän on aiheuttanut poikkeuksellisen paksun lumikerroksen tiivistyminen lopputalvella. Metsikkö olisi ilman tätä saparoa sangen ikävä.
Yllätykset säilyvät yllätyksinä siihen saakka, kunnes uusi yllätys ilmaantuu peliin.
- Harmaa vyöhyke: Kotikataja
Maastossa ja puutarhoissa liikkuva saattaa löytää itsensä kasvien suhteen eräänlaiselta harmaalta vyöhykkeeltä, jossa seuraava vaihe on tarkkailu tai paikalla suoritettu toimenpide, eikä niinkään kasvin siirtäminen saman tien harjoitusruukkuun.
Päärynäpuun alle on ilmestynyt seitsemän vuotta aikaisemmin vihreäpiikkinen juttu. Pari vuotta myöhemmin käy ilmi, että kyse on kotikatajasta (Juniperus communis), ja puu on parin tikun avulla pakotettu kasvamaan vaakasuoraan. Pari vuotta myöhemmin toimenpide on toistettu siten, että puu on pakotettu kasvamaan vastakkaiseen suuntaan.
Puun ruukuttamisella ei ole kiirettä, sillä se kasvaa turvallisesti harmaalla vyöhykkeellä.
Piikkisen pallon sisällä on s-kirjaimen muotoinen runko. Juuristosta ei tarvitse olla huolissaan: kymmenenvuotiaankin kotikatajan juuristo muodostuu vain nipusta ohuita lankoja.
- Valinta: Tervaleppä
Kuvan tervaleppä (Alnus glutinosa) on yksi noin 30:stä siemenestä kasvatetusta puusta. Vain kolme näistä on ryhtynyt ruukkupuiksi, muut ovat muilla mailla.
Osa on myyty rantapalstan omistajille, kourallisesta on muodostettu leikattava kasviaita ja osa on yksinkertaisesti heitetty menemään. Kaksi on istutettu salaa kunnan maille.
Valinta vaatii kasvatustilaa, mutta on hyvin palkitseva menettely.
Seitsemän vuotta on kestänyt selvittää, kuka pääsee kuvaan bonsai-aiheiseen artikkeliin.
- Täydellinen uranvaihto: Orapaatsama
Suomessa kasvaa luonnonvaraisena kaksi paatsamalajia. Yleisin niistä, korpipaatsama (Rhamnus frangula), kasvaa kaikkialla, ja sitä luullaan helposti joksikin pajuksi, kunnes se loppukesästä marjoo. Toinen paatsamalaji on huomattavasti harvinaisempi orapaatsama (Rhamnus catharticus).
Esittelyvuorossa on siis orapaatsama, joka on muutaman lajitoverinsa kera ollut kaupallisessa hyötykäytössä tuottamassa lisäykseen siemeniä. Sinänsä hyvin sujunut bisnesura on vaihtunut ruukkupuu-uraksi puun ollessa n. 7-vuotias.
Orapaatsamaan kannattaa tutustua. Kasvin lehdet ovat alkujaan verrattain pienet, ja se vesoo tarpeeksi hyvin, kunhan sitä murjoo riittävästi. Esiteltävistä kasveista se on syyshortensian tapaan jokseenkin myrkyllinen.
- Vain yksi tekniikka: Syyshortensia
Puut, joiden muotoilussa on käytetty vain yhtä tekniikkaa, ovat melko harvinaisia, sillä kaikkien tekniikoitten voidaan sanoa täydentävän toisiaan. Langoituksien ja leikkauksien kohdalla tämä on kerrassaan ilmeistä.
Poikkeuksia kuitenkin esiintyy. Näissä tapauksissa ilmiön taustalta löytyy aina tietyn lajin tai suvun kasvutapaan liittyvä erityispiirre.
Syyshortensioilla (Hydrangea paniculata) on vastakkainen lehtiasento. Toisinaan kasvia häiritsemällä pystytään tuottamaan jopa kolmekin lehteä samasta varren kohdasta. Tylyn typistämisen jälkeen saattaa kolmesta lehtihangasta lähteä kasvamaan kolme eri versoa, ja kaikki eri suuntiin. Leikkaajalla on siis seraavana vuonna valinnanvaraa.
Kuusivuotias ’Grandiflorahan’ tämä, vaikkei sitä olekaan helppo tunnistaa. Kasvia ei ole koskaan langoitettu.
- Viljelyvahingot: Neidonhiuspuu
Neidonhiuspuu (Ginkgo biloba) on melko jäykkä ja kaavoihinsa kangistunut puu. Vain hyvin, hyvin vanhat ruukkupuut ovat tyylikkäitä.
Ginkot karsastavat myös useimpia tyylilajeja. ”Arvovaltaisesti pystyssä” on jokseenkin ainoa, joka tekee sille oikeutta.
Käsillä oleva tapaus kuitenkuin valottaa viljelyvahinko-käsitettä: eräs huispuu on ruukutuksen jälkeen kallistunut. Puun latvaan on seuraavana vuonna kiinnitetty paino, joka kasvukauden aikana on painanut latvuksen osoittamaan suoraan alas. Seuraavana vuonna puu on kuvattu.
Puu tuottaa joka vuosi tyveltään uuden pystyverson. Tämä kertoo siitä, ettei se oikeastaan viihdy.
