”Vuonankaali on pieni omituinen ruoho, jota tuskin sekoittaa mihinkään muuhun maamme kasviston edustajaan. Se itää yleensä syksyllä ja taimet talvehtivat pieninä lehtiruusukkeina. Seuraavana keväänä kehitys jatkuu niin nopeasti, että kasvi kukkii jo toukokuussa ja on hedelmällä keskikesän alkupuolella.” (Uusi Värikuvakasvio, 6:s painos, 1991)

Näin toimii siis vapaa ja villi (ranta)vuonankaali (Valerianella locusta). Ahvenanmaalla kasvi on yleinen, Suomen etelärannikolla harvinainen.

Kyseessä on siis tyypillinen ns. syysyksivuotinen kasvi.

Vuonankaalia on syöty Keski-Euroopassa aina, mutta tällä haavaa siellä päin myytävät isolehtiset salaattiaineskasvit ovat melko jalostettuja. Tästä taas seuraa, ettei voida lähtökohtaisesti olettaa tietyn myynnissä olevan lajikkeen pärjäävän Suomen talvessa samalla tavalla kuin täällä luonnonvaraisena esiintyvä vuonankaalikanta. Asiaa joudutaan joka lajikkeen kohdalla tarkastamaan.

Vuonankaalit suostuvat toki itämään muinakin aikoina kuin syksyllä. Kesäkuun alussa kylvetyille vuonankaaleille riittää vajaa kaksi kuukautta saavuttaa n. viiden sentin korkeus, jota pidetään ammattiviljelyssä sopivana korjuukokona. Kasvukauden lopulla, säitten viilentyessä, tähän vaaditaan jo sitten kolmekin kuukautta.

Kesäkuun alussa itänyt vuonankaali, joka on kuvattu elokuun lopulla. Mikään ei estä amatöörejä syömästä vuonankaalin kukkia.

Lue loppuun →

7. Sinivuokko (Hepatica nobilis)

Ammattilaiset jakavat sinivuokkoa syksyisin (Antti Riikonen 2003). Sinivuokkoa voi kuitenkin jakaa myös keväisin, elikkä juuri silloin, kun kotipuutarhuri ja hänen puutarhansa heräilevät.

Lisäsi sitten sinivuokkoja keväällä tai syksyllä, niin ensimmäinen tehtävä on selvittää, koostuuko jaettava kasvi useammasta siementaimesta vai onko kyse yhdestä erillisestä kasvista. Fuskaaminen on rumaa.

Sinivuokko kukkii vasta nelivuotiaana, jakotaimet huomattavasti aikaisemmin.

Keväinen jakotaimi. 

Lue loppuun →