Monivuotinen rohtosalkoruusu (Althaea officinalis), jota kutsutaan myös lääkemalvaksi, tuottaa melkomoisen juuriston, jonka tärkkelyspitoisuus on kiitettävän korkea. Ei siis ole yllättävää, että varsinkin Välimeren maissa ja Lähi-Idässä kasvin juuri(kin) on aina kelvannut ruoaksi ainakin katovuosina. Juuret voidaan syödä raakoinakin.

Alkuperäiseen ja hyvin muinaiseen vaahtokarkki-reseptiin kuului rohtosalkojuuren juuresta irtikeitettyä tärkkelystä. Tästä muistuttaa kasvin englanninkielinen nimikin, ”common marshmallow”.

Siemenistä kasvatetut kaksivuotiaat rohtosalkoruusut kukkivat ja kipuavat liki metrin korkeuteen.

Selvä malvakasvihan tämä.

Kaksivuotiaan rohtosalkoruusun juurakko.

Sama juurakko keitettynä.

Rohtosalkoruusun tuottama huomattava juurimassa on rakenteeltaan asiallinen. Keitettyjen juurien maku on suorastaan aggressiivisen mitäänsanomaton, mutta näin voidaan myös väittää keitetyistä makaroninpätkistä. Asiantila ei siis sulje ovia, vaan avaa niitä.

Liljakasvien heimoon (Liliaceae) kuuluu sen verran monta sataa lajia, että olisi yllättävää, ellei joukosta löytyisi niin kuolettavan myrkyllisiä, ihmisravinnoksi muuten vaan kelpaamattomia kuin arvokkaita ruokakasvejakin.

Seuraavassa keskitytään Etelä-Euroopasta kotoisin olevaan ruskoliljaan (Lilium bulbiferum) sekä Kauko-Idästä kotoisin olevaan tiikerililjaan (L. lancifolium).

Molemmat ovat alkuperäisillä esiintymisalueillaan perinteisiä ruokakasveja. Suomessa ne ovat perinteisiä koristekasveja, jotka toisinaan karkaavat perennapenkeistä. Ruskolilja löytyy nykyään Suomen luonnonvaraisten kasvien luetteloista, tiikerililja tulee seuraamaan perässä.

Trenditietoisessa sekametsässä kasvaa nykyään ruskoliljoja.

  Lue loppuun →