Punaluppio (Sanguisorba officinalis) on kotoisin Keski-Euroopasta, Suomessa sen katsotaan olevan sekä uustulokas että viljelykarkulainen.

 

 

 

 

 

Punaluppion kukka on säteittäinen verhiö, kuten kasvitieteilijät sanovat.

Punaluppiosta syödään lehdet. Asiassa suositaan nuoria lehtiä, rujompi lähestymistapa takaa tietysti suuremman salaattiannoksen.

 

 

 

 

 

Punaluppion alimmat lehdet saavuttavat lopuksi melkoisen koon.

Lehdet voidaan myös kiehauttaa.

 

 

 

 

 

 

 

Kiehautettuja lehtiä. Piristystä on haettu sitruunasta.

Punaluppion varttuneet lehdet maistuvat hieman oudoilta. Siinä missä vaikkapa nippu nokkosen nuoria versoja kelpaa kiehautettuina lämpimäksi kasvislisukkeeksi, punaluppion käyttö saattaa rajoittua siihen, että sitä lisätään kasvispataan, jossa muut ainekset kantavat vastuun siitä, miltä keitos maistuu. Nuoret lehdet ovat maultaan miedompia.

Suomessa tavataan luonnonvaraisena myös punaluppion vähäisempää sukulaista, pikkuluppiota (S. minor). Käyttö kuten punaluppiolla.