Kaksi- tai monivuotinen rohtorasti (Anchusa officinalis) kasvaa Etelä- ja Keski-Suomessa, jossa se ilmaantuu niin leikkaamattomaan nurmikkoon kuin soraisimmillekin pinnoille. Rohtorasti on lemmikkien heimoon lukeutuva kasvi ja sopii metsäpuutarhan leikkokukaksi.
Toukokuun viimeisellä viikolla näyttää tältä.
Rohtorastin keväisiltä versoilta voidaan ennen kiehauttamista nypätä irti alimmat lehdet ja näin aikaansaada ”ruokaisamman” näköinen annos.
Tähän tyyliin.
Rohtorasti toimii kuten muutkin perennat. Jos kasvuston leikkaa maata myöten keskellä kesää, niin jo vihertää muutaman viikon kuluttua.
Heinäkuun toisella viikolla alasleikattuja rohtorasteja, jotka on kuvattu elokuun ensimmäisellä viikolla.
Rohtorasti kukkii koko kesän.
Luonnonkasveja luontevasti ja muitta mutkitta syövä haukkaa pihatöitten ohessa kukkavanatkin. Täysikasvuisen rohtorastin versojen alemmat osat ovat tosin kovin kuituisia.
Sakset osoittavat kohdan, josta haukataan.
Niin keitetyn kuin raa’ankin rohtorastin maku ei ole erityisen persoonallinen, mutta kasvi soveltuu muitten, aromaattisempien kasvien seuraksi lautaselle.
Rohtorastilla on yksivuotinen pikkuserkku, peltorasti (A. arvensis), soma pieni rikkaruoho, jolla ei ruoanhankinnan kannalta ole erityistä merkitystä.