Pressukesannointi

Kaikki pressut eivät kelpaa rikkakasvustojen tukahduttamiseen. Niin sanotut kevytpressut päästävät sen verran valoa lävitseen, että kasvien yhteyttäminenkin onnistuu näitten alla.

 

 

 

 

 

Multakasa on ollut alkukeväästä lähtien kevytpressun peitossa. Neljä kuukautta myöhemmin on pressua siirretty sivuun. Heinät näyttävät melkeinpä hyötyneen kevytpressusta.

”Pressukesannointiin” kelpaa vain tarpeeksi paksu, siis painava pressu. Asiaan vakavasti suhtautuva tutustuu vanhaan kunnon ”lainapressuun”. Neliömetri tätä painaa yli puoli kiloa. Hieman vähempikin riittäisi, mutta tällaista pressua ei tuulet lennättele, vaikka sen varmistaminen, ettei tuuli pääse pressun alle, onkin kaikkien pressujen käytön perusasioita.  

 

 

 

 

 

Räjähtäneen autokatoksen peruspressu riittää kesannointiin. Nättiähän tämä ei ole.

 

 

 

 

 

 

 

Siperianpajun pistokkaat on pistetty saman autokatoksen pressuun tehtyihin aukkoihin. Paksujen keppien tarkoitus  on hämätä valkohäntäpeuroja, missä ei kylläkään ole onnistuttu. Kovin kummoista kasteluntarvetta ei esiinny, tästä pitää pressu huolen.

Pressu ei ratkaise kaikkia ongelmia. Pelto-ohdakkeen tapaisten kasvien voitonkulkua pressu ei pysäytä, sillä näitten puolen metrin syvyydessä kulkevia juuria ei pysäytä maanpinnalla lojuva, vain maanpäällistä kasvua rajoittava este. 

 

 

 

 

 

Useita vuosia myöhemmin on raskas pressu siirretty sivuun. Esillä on perusteellisesti valkaistuja juolavehniä.

 

 

 

 

 

Vain pari viikkoa myöhemmin samat juolavehnät viheriöivät. Pressukesannoinnin hyöty on siis ollut korostetun paikallinen ja vain kosmeettinen.

Kasvit työntävät mielellään juuriaan pressun alle, sillä tämän alta löytyy kaikki se maasta noussut kosteus, joka ei ole päässyt haihtumaan pressun läpi.

 

 

 

 

 

Nokkosen juuret työntyvät mielellään pressun alle juomaan vettä.

 

 

 

 

 

 

 

Hietapitkäpalko on riehaantunut kasvamaan kahden pressun välisestä saumasta. Muualla tontilla ei näe yhtä reheviä pitkäpalkoja.

 

 

 

 

 

Kasvit löytävät pressun pienimmätkin reiät.

Jos suinkin mahdollista, pressut kannattaa rullata sivuun talveksi, sillä myyrät talvehtivat mielellään näitten alla.

 

 

 

 

 

 

 

Tähän tyyliin.

 

 

 

 

 

Vertailun vuoksi keväällä paljastunut myyrän kulkureitti nurmikolla.

Pressu soveltuu siis parhaiten käytettäväksi paikoissa, joiden välittömässä läheisyydessä ei esiinny juuririkkoja. Tarpeeksi kaukaa katsottuna leikattu nurmikko, avokesanto, katteenkäyttö ja pressukesannointi ovat vain vaiheita, jotka seuraavat toisiaan. 

 

 

 

 

 

 

 

Metrin levyinen kaistale raskasta pressua on laitettu maahan pensasrivistön viereen. Viisitoista vuotta myöhemmin pressulla kasvaa jo sammalta, mutta pressu täyttää edelleen varsinaisen tehtävänsä.

 

 

 

 

 

 

 

Pensaitten välissä esiintyviä rikkakasvustoja on tukahdutettu pressulla, jota siirretään parin vuoden välein. Jälkeensä pressu jättää paljasta maata, joka peitetään katemateriaalilla. 

Pressua voidaan myös käyttää ”varaamaan” rikkaruohotonta, ympyränmuotoista paikkaa puulle tai pensaalle. Tämä varaaminen onnistuu myös valmiiseen nurmikkoon, sillä tarpeeksi raskas pressu niittaa kyllä heinäkasveja.

 

 

 

 

 

Pressun leikkuussa käytetään koukkupäistä mattopuukkoa ja ohjenuorana, no, nuoraa. 

 

 

 

 

 

Lopuksi sopii peittää pressun reuna mullalla. Nurmikonleikkuu sujuu siten, että koneen vasemman- tai oikeanpuoleiset pyörät kulkevat pressun päältä.

On myös mahdollista aloittaa toisesta päästä ja varata puun paikka jyrsimällä kesannoidulle maalle. Tähän malliin:

 

 

 

 

 

Seuraava vaihe onkin nurmikonsiementen kylvö. Pressulle sattuneet siemenet lakaistaan takaisin mullokselle.

Suorakulmaisten pressuviipaleitten käyttö tuo mukanaan tiettyä yksiselitteistä, latteata järjestystä. Tätäkin tarvitaan. 

 

 

 

 

 

Syksyn sotkua. Onneksi lumi peittää kohta kaiken.

 

 

 

 

 

Seuraava kevät. Se, mikä ei ole pressun peitossa, on hyötykäytössä. Ellei muuta, niin asiat ovat ainakin järjestyksessä.

 

  

Kerro toki muillekin...Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on Google+Share on RedditShare on TumblrPin on PinterestShare on LinkedIn