Jänisten jäljet puutarhassa

Jänisten ruokailutottumuksia säätelevät kysynnän ja tarjonnan kaltaiset reunaehdot. Jäniksiä vetävät puoleensa omenapuut, vaikka yksikään jänis ei ole kuollut talvella nälkään vain siksi, että juuri näitä puita ei ole saatavilla. Jänisten viehtymys omenapuihin on selvästi  makukysymys, mutta mikä hyvänsä puutarha, jossa maan ravintovarat on pyritty varaamaan tietyille puutarhakasveille, johtaa siihen, että nämä kasvit ovat pulleampia ja sisältävät enemmän ravintoa kuin metsän kasvit.

Luonnontilaisen metsän ja puutarhan välillä on siis elintasokuilu, jonka metsän eläimet mielellään ylittävät.

Rautaa on tuotu rajalle. Vajaan kahden metrin korkuinen kanaverkkoaita pitää jänikset poissa, mutta vain jänikset. Hirvi kävelee tästä läpi, valkohäntäpeura hyppää yli ja kaniini kaivautuu sen alta.

 

 

 

 

 

Yksittäiselle puulle varataan tarpeeksi monta metriä leveä kaistale kanaverkkoa tai vastaavaa, jolla kierretään puu. Isompi puu pitää itse verkkoa pystyssä, nuorempien kohdalla käytetään muutamaa seivästä.

 

 

 

 

 

Jänistuhoihin tutustuneitten keskuudessa vallitsee yhteisymmärrys sen suhteen, miten jänikset toimivat tilanteessa, jossa on vapaasti tarjolla samanikäisiä ja  -kuntoisia hedelmäpuita. Ensin maistuvat omenapuut, sitten luumupuut. Päärynä ja kirsikka jäävät viime sijoille.

Tätä ei kuitenkaan pidä soveltaa siten, että jättää aidan pystyttämättä ja istuttaa suuria määriä omenapuita, jotta kirsikkapuut säilyisivät. Ensinnäkin, kiristykseen ei kannata alistua. Toiseksi, jänikset ovat hyvin tehokkaita ja pystyvät kyllä vuodesta toiseen muutamassa yössä tärvelemään sellaisen määrän omenapuita, että järjestely osoittautuisi toivottoman tehottomaksi.

 

Vas.Noin viisivuotias omenapuu on kärsinyt sen verran, että sen latva on poistettu.

Oik.Tilanne kuusi kuukautta myöhemmin: puussa on uuden latvan lisäksi muutama sopivalla korkeudella sijaitseva oksa.

Vas. Noin neljän vuoden ikäiseltä luumupuulta on poistettu latva.

Oik. Tilanne kuusi kuukautta myöhemmin: uudet versot ovat kasvaneet metrin mittaisiksi.

 

 

 

Jänikset ovat olosuhteitten siihen pakottaessa hyvinkin paikkauskollisia. Kun pakkanen paukkuu parinkymmenen asteen paikkeilla, kiepistä ei lähdetä paljon energiaa vaativille pitkille reissuille, ellei olla varmoja siitä, että se kannattaa, toisin sanoen, että määränpäässä on reilusti syötävää. Reissussa auttaa se, että jänis popsii matkan varrella milteipä mitä hyvänsä vastaan tulevia myrkyllisiäkin kasveja. Jänis noudattaa näitten kohdalla sääntöä, jonka mukaan pienet kerta-annokset eivät uhkaa terveyttä.

Jänikset syövät terveellisesti ja monipuolisesti. Vas. vuorijalava, oik. metsävaahtera.

 

 

 

 

 

Vas. raita, oik. aitaorapihlaja.

 

 

 

 

 

 

Lumikerroksen paksuus ja lumen koostumus vaikuttavat myös jänisten liikkeisiin. Alkuperäisempi metsäjänis on paremmin varustettu syvässä lumessa rämpimiseen kuin serkkunsa rusakko, mutta molempia kyllä kiinnostavat puutarhan antimet.

Se, että lopputalvisin esiintyy keskimäärin eniten jänistuhoja johtuukin suurelta osin hankikannosta. Tiivistyvä lumikerros yhdistettynä ensin sulaneeseen ja yöpakkasten kovettamaan kinoksen pintaan tekee liikkumisen helpoksi.

Jänis on pituushyppääjä, ei niinkään korkeushyppääjä. Kuvan hyppy yltää tuskin puoleen metriin, sillä vaikka otuksen käpälänjäljet ovatkin 60 sentissä, niin sen takapuoli ei ole yltänyt tähän korkeuteen, vaikkei siitä olekaan jäänyt lumeen jälkeä.

 

 

 

 

 

Jänis on yöllisellä partioretkellään tarkastanut muutaman metrin välein, löytyykö puolustuksesta heikkoja kohtia.

 

 

 

Aidan tarkastus on tuottanut tulosta. Metrin korkealta kinokselta jänis on yltänyt työntymään verkon sauman läpi, koska verkon kiinnityksessä käytetyt hakaset ovat vain n. 40 sentin päässä toisistaan. Saavutus ei kerro niinkään älykkyydestä, sinnikkyydestä kylläkin.

 

 

 

 

Tästä on poistuttu paikalta. Vauhtia loikkaan on saatu riittävästi, kantavan hangen päällä on vain muutama sentti tuiskulunta ja lähtöponnistus on onnistunut. Hypyn korkeus on runsas puoli metriä ja pituus kolme metriä. Kympin suoritus.

 

 

 

 

 

Ihmisen toiminta lisää kaikkien ns. haittaeläinten esiintymistä ja meno taajamassa saattaakin olla villiä, kun jänikset ramppaavat pitkin aurattuja kulkuväyliä tarkistaessaan lintulautojen ympäristöt. Syrjäseuduilla meno on useimmiten hillitympää ja saatetaan joutua tyytymään vain yhteen omaan pihajänikseen, joka uskollisesti vuodesta toiseen ilmaantuu samasta suunnasta heittäen saman keikan joka yö, kunnes toisinaan lunta yksinkertaisesti on sille liikaa.

Tämä hellyttää monia ryhtymään ruokintaan, vaikka tällainen johtaa ennen pitkää tilanteeseen, jossa joudutaan valitsemaan joko eläimet tai kasvit.

Jäniksen liikkeitä voidaan rajoittaa, kuten tässä: tarha on kierretty ulkopuolelta lumikengät jalassa n. kahden metrin päässä aidasta. Samalla on lapioitu lunta tarhan puolelle. Päädytään siihen, että jos jänis haluaa hypätä aidan yli, siis vajaan metrin korkeuteen, niin hypyn kokonaispituudeksi saadaan yli neljä metriä paikassa, jossa vauhtia ei voi saada ja ponnahduspaikkakin on tärvelty. Jänis ei pysty tällaiseen loikkaan.

 

 

 

Jos jänikset pääsevät liikkumaan vapaasti omenatarhassa, niin ensiavussa kannattaa turvata 5-15 -vuotiaitten puiden rungot, sillä uusia oksia saa kyllä. Ehjät rungot ovat arvokkaampia.

 

 

 

Nopeasti kasvaneen nuoren omenapuun runko on tavoittelemisen arvoinen ympäri vuoden. Ei ole tavatonta, että havaitaan tuoreita jäniksen syöntijälkiä keskellä kesää omenapuussa, vaikka tällöin onkin kyse jäniksen lievästä hajamielisyyskohtauksesta. Muutaman puraisun jälkeen elikko muistaa, että sellaisen rasvakerroksen hankkiminen, jonka varassa pärjätään talven yli, ei onnistu kasvukaudella puita kaluamalla, vaan laiduntamalla.

Jänisten aikaansaamat vauriot riippuvat käytännössä hedelmäpuun iästä. Aikuisen puun versonkärjet silmuineen ovat jänisten ensisijaiset kiinnostuksen kohteet, tämän jälkeen maistuvat nuoret sivuhaarat. Kunhan näitä riittää, jänis ei ryhdy kaluamaan runkoa, ellei kyseessä ole iältään sopiva puu.

Vas. Jänis on yli metrin korkuiselta hangelta ylettynyt kaluamaan 7-vuotiaan ’Grenman’-lajikkeen rungon puoliksi ympäri. Asialle ei ole tehty yhtään mitään.

Oik. Tilanne tasan vuoden kuluttua: haava on asiallisesti kylestynyt ja ummessa on reilusti yli puolet rungon ympäryksestä.

 

Nuoren puun runko kiinnostaa siis jänistä aivan samalla tavalla kuin vanhemman puun samanpaksuiset oksat, näistä kun irtoaa vähemmällä työllä enemmän ravintoa.

Jänisten aikaansaamat vauriot voidaan tyypittää puun iän mukaan.

2-5  -vuotiaat

Jos runko on heti runkosuojan yläpuolelta (n. puolen metrin korkeudelta) järsitty kauttaaltaan ympäri, niin vahingot eivät ole näin nuorelle puulle kuolemaksi. Latvus voidaan poistaa, jonka jälkeen puu herättää muutaman uinuvan silmun aivan katkaisukohdan alapuolelta. Niistä voidaan rakentaa puulle uusi latva. Jos taas vauriot ovat vähäisiä, asialle ei tarvitse tehdä mitään, sillä puu ryhtyy kyllä korjaaviin toimenpiteisiin. Talvella lievästi siipeensä saanutta, hyvin nuorta omenapuuta leikataan siis keväällä kuin näitä vaurioita ei olisi tapahtunutkaan.

Haavansuoja-aineita käyttävä ottaa huomioon, että sellainen aine, joka ei itsekseen katoa loppukesään mennessä, muodostaa kalvon, jonka alla bakteerit saattavat viihtyä vuodesta toiseen.

5-15 -vuotiaat

Runkosuojan yläpuolelta ympärikalutun, iäkkäämmän puun tilanne on sikäli vakavampi juttu, että reilusti yli kymmenen vuotta vanhan puun uinuvista silmuista kasvavat versot saattavat olla heikosti kiinnittyneitä. Näitä voidaankin verrata ns. vesiversoihin, jotka irtoavat helposti repäisemällä. Mitä paksumpi kaarna, sitä helpommin nämä repeävät. Tilanne ei siis ole niin selkeä kuin alle 5-vuotiaitten kohdalla.

Jotakin on kuitenkin tehtävissä. Haavakohta voidaan suojata kuivumiselta teippaamalla muovikääre sen ympäri. Kääre poistetaan loppukesään mennessä ja seuraavana keväänä tiedetään miten asiassa kävi. Takeita ei asiassa anneta, mutta menettely toimii tarpeeksi usein, jotta siihen kannattaa ryhtyä.

15-100 -vuotiaat

Kymmeniä vuosia vanhalla puulla on niin paksu kaarna, ettei jäniksen kannata sitä jäädä järsimään, sillä niin jouleissa kuin kaloreissa mitattavissa oleva hyöty on olematon verrattuna paksun kaarnan järsimiseen kuluneeseen energiaan. Se, mitä jänis himoitsee, sijaitsee puun ja kuoren välissä. Vanhan puun ne osat, jotka ovat alle 15 vuotta vanhoja kiinnostavat kyllä jänistä. Versojen kärkiin syntyviä vähäisiä vaurioita ei välttämättä edes huomata.

Kerro toki muillekin...Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on Google+Share on RedditShare on TumblrPin on PinterestShare on LinkedIn