Kotipuutarhuri tarvitsee työpöydän ulkona sekä sateilta suojatun työhuoneen hienovaraisempia töitä varten. Kasvihuone kelpaa vallan mainiosti työhuoneeksi, mutta viherhuone, siis asuintalon jatke, hyötyy asuintalon hukkalämmöstä, mitä kylmä kasvihuone ei tee.

Viherhuoneen vaipan toimiessa tuulensuojana se hidastaa lämmön siirtymistä itse asuintalon ulkoseinän läpi. Tämä lämpö jää viherhuoneeseen, minkä lisäksi viherhuone toimii kuin valtava auringonkerääjä, mikä sekin hidastaa asuintalon lämmön luovutusta.

Viherhuonetta ei kuitenkaan ryhdytä rakentamaan ensisijaisesti energiatehokkuutta lisäämään, vaan ylittämättömän monipuolisuutensa takia.

Viherhuoneen saamaa valonmäärää voidaan lisätä poistamalla etelänpuoleinen puusto. Seinustalla kasvava köynnös, kuten törmäviini taas vähentää tätä valon määrää, mikä myös tehokkaasti viilentää viherhuonetta.

 

 

Kun keväällä viherhuoneessa talvehditetut kasvit on viety pihalle, ruukutettu avomaalta haetut kasvit, vartettu mitä vartettu, kylvetty viherhuoneessa kylmäkäsittelynsä saaneet siemenet sekä imuroitu kuolleet hyönteiset ja hämähäkinseitit, voidaan tyhjennetyssä viherhuoneessa kasvattaa vaikkapa hunajameloneja. Viherhuonehan pidentää kasvihuoneen tavoin kasvukautta molemmista päistä yhteensä pari kuukautta. Tätä edesauttaa erityisesti se, että varsinaisen viherhuoneen katto on valoa läpäisevää materiaalia. “Viherhuone” on itseasiassa “valohuone”.

Varsinkin keväällä viherhuoneen työtilaominaisuudet pääsevät esille.

 

 

 

 

 

 

Kolme aprikoosia on hankittu marraskuun kynnyksellä. Koska ajankohta on liian myöhäinen istuttamiseen, on puut yksinkertaisesti nostettu viherhuoneeseen talveksi. Niitten alle on laitettu polyuretaaniviipale, jotta eivät vallan jäätyisi kiinni betonilattiaan.

 

 

Auton kesärenkaita ei säilytetä viherhuoneessa, mutta muita, väliaikaisia käyttöjä sallitaan. Omenapiirakan jäähdytyksessä viherhuone vasta näyttääkin kyntensä.

 

 

 

 

 

Viherhuoneen rakentajan ensimmäinen päätös koskee hankkeen laajuutta. Kevyemmässä vaihtoehdossa hän ostaa tähän tarkoitukseen valmistetun puolikkaan kasvihuonetta ja ripustaa sen ulkoseinälle. Perustaksi näin kevyelle rakenteelle riittävät kyllästetyt puut tai kevytsoraharkot, joiden alle polyuretaanilevyt sekä routimaton maa-aines.

Toisessa, huomattavasti raskaammassa vaihtoehdossa hän ryhtyy talonsa laajennukseen, mikä vaatii rakennusluvan. Tätä ei pidä säikähtää.

Salaojien asennussyvyys, anturoitten minimimitat sekä betonin raudoitukset ovat kaikki määrättyjä standardeja, eikä näitten osalta vaadita luovaa otetta.

Tämän lisäksi itse asuintalo määrää viherhuoneen ulkomitat: suurin mahdollinen leveys on sama kuin asuintalon eteläseinän ja syvyys pidetään n. kolmessa metrissä lämpötalouden takia. Viherhuoneen katon kaltevuus noudattaa  asuintalon vastaavaa.

Asuintalon eteläseinän ikkunat jätetään paikoilleen paitsi sitä, jonka kohdalle puhkaistaan seinään aukko lasiovelle.

Käynti talon puolelta kannattaa toteuttaa niin, ettei huoneiston saama valomäärä ainakaan vähene.

 

 

 

 

 

 

Muita perusasioita ovat (betoni)portaat tai luiskat itse huoneeseen, viherhuoneen ulko-oven  lukitusmekanismi, sekä sadeveden ohjaus katolta viherhuoneessa sijaitseviin tynnyreihin.

16-millinen polykarbonaattikennolevy kattomateriaalina sallii vain parin sentin räystään, jota vähäisen mittansa vuoksi kutsutaan tippanokaksi. Pientä päänvaivaa tuottaa myös vesikourun kiinnitys, jossa saatetaan joutua käyttämään vesivanerin kappaleita kiinnitysruuvien alustoina.

 

Yksinkertaisin tapa saada ylimääräinen sadevesi lattiakaivoon on antaa sen nousta letkua pitkin valumaan omia teitään.

 

 

 

 

 

Lattiakaivon on syytä olla ns. kuppikaivo, jossa ei ole vesilukkoa, sillä tähän kertyvä vesi jäätyisi talvella. Nämä kuppikaivot toimitetaan erillisellä muovimaton kiinnittämiseen tarkoitetulla kiristysrenkaalla. Tätä rengasta voidaan viherhuoneessa käyttää verkonpalasen kiinnittämiseen itse kaivoon, jolloin huuhteluvesien sisältämät humusaineet sekä hiekka eivät tuki poistoputkea. Nämä joudutaan tietysti lusikoimaan verkon päältä.

Viherhuoneesta ulos virtaava vesi on sangen viatonta ja voidaan ohjata kivipesällä varustettuun maakuoppaan tai maan alle purkauspesään. Niin terve järki kuin asetuksetkin kieltävät viherhuoneen vesien poistoputken liittämisen sadevesijärjestelmiin, viemäreihin tai salaojiin.

Myös tuuletukseen on suunnitteluvaiheessa syytä paneutua. Jos luukkuja asennetaan vain kattoon, niin on hyvä muistaa nyrkkisääntö, jonka mukaan kattopinta-alasta neljänneksen on oltava avattavissa. Myös kooltaan pienet luukut ovat tarpeen, sillä näillä pystytään hienosäätämään viherhuoneen lämpötilaa keväällä ja syksyllä.

Hyväksi havaittu menettelytapa on se, että rakennuttaja piirtää millimetripaperille tulevan viherhuoneensa strategiset mitat. Nämä, sekä itse talon piirustukset toimitetaan rakennusliikkeeseen tai insinööritoimistoon, joka saattaa nämä sellaiseen muotoon, jonka kunnan rakennuslautakunta voi käsitellä. Samainen ammattitaho neuvoo myös, minkä mittakaavan asiakirja mistäkin hankitaan.

Talon laajennuksesta ovat kiinnostuneita niin viranomaiset kuin vakuutusyhtiötkin.

 

 

 

 

On mahdollista rakentaa lämpölaseista olohuoneen jatke, jossa voidaan maaliskuussa ottaa aurinkoa ja kasvattaa mangoja, joittenka kilohinta asettuu golfkärryn tietämille. Tällöin on kyse tilasta, joka lisävalaistuksella varustettuna matkii tropiikin oloja, mutta tällaisessa ei voida talvehdittaa Suomessa avomaalla ympärivuotisesti viihtyviä kasveja.

Näihin keskittyvä taas rakentaa huoneen, jonka vaipan lämmönläpäisykerroin (U-arvo) liikkuu samoissa lukemissa kuin vanhanaikaisen talon ikkunaratkaisussa, jossa kaksi kolmen millin lasia sijaitsevat vajaan kymmenen sentin päässä toisistaan. Katon kohdalla tämä ylitetään, sillä lumikuorman takia katon materiaaliksi valitaan tukevampi versio seinämateriaalista. Näin menetellen tuloksena on tila, jonka lämpötila saadaan sähkön avulla pysymään talvehditettaville kasveille sopivana.

Markkinoilta löytyy valmiita runko- ja levyjärjestelmiä kosolti. Kannattaa   kuitenkin ennen päätöksiä tutustua puurunkoiseen rakenneratkaisuun.

Jos sekä runkotolpat että kattopalkit ovat viiden ja kuuden tuuman soiroja (alajuoksut kyllästetystä puutavarasta), niin valmis viherhuone noudattaa rakenneratkaisuissaan pääsääntöisesti omakotitalon vastaavia. Tästä on kahdenlaista hyötyä.

Ensinnäkin saatetaan käyttää kennolevyjä, joita voidaan ruuvata suoraan tolppiin sekä kattopalkkeihin. Kaksikerroksinen, 10-millinen polykarbonaattikennolevy (U-arvo 2,8) käy seiniin, kattoon tarvitaan kolmekerroksinen 16-millinen levy (U-arvo 2,3).

Toiseksi tukeviin runkotolppiin voidaan ripustaa hyvinkin raskaita hyllyjä. Muutkin kiinnitykset, kuten sähköasennukset, ovat helppoja.

Ihanteellinen hyllymateriaali on karkaistu panssarilasi, mutta ylijääneitä kattolevyn palasiakin voi käyttää. Taipuisat levyt vaativat varsinaisten kannakkeitten lisäksi ainakin kaksi poikittaista kannatinrimaa.

 

 

Kattopalkkeihin on hyvä upottaa muutama kakkoskakkonen poikittain. Sen lisäksi, että nämä jäykistävät rakenteita, ne mahdollistavat varovaisen liikkumisen katolla.

 

 

 

Kennomaisilla polykarbonaattilevyillä on tyypillisesti kymmenen vuoden UV-suojaus. Kun tämä pettää, levyt alkavat hiljalleen sameutua. Läpinäkyvyys alkaa siis jossain määrin laskea. Kummempaa merkitystä viherhuoneen käytön kannalta tällä ei ole, levyillähän on tarkoitus pärjätä alkajaisiksi kaksikymmentä vuotta, ja tämän jälkeen katsoa, pärjätäänkö toiset kaksikymmentä.

Levyt asennetaan “puskuun”, siis kiinni toisiinsa, eikä seinien saumoille tarvitse tehdä mitään. Katon saumat ovat eri juttu. Käytti sitten saumausmassaa, listoja tai bitumisuikaleita, niin nämä on hyvä tarkistaa muutaman vuoden välein.

Kymmenen senttiä leveät bitumikaistaleet katolla varjostavat hyvin vähän verrattuna likaiseen kattoon.

 

 

 

 

 

 

Vannoutunut puurakentaja ajattelee, että hienostuneet  kiskojärjestelmät ratkaisevat vain yhden ongelman, nimittäin levyjen kiinnittymisen runkoon, mutta tämä ei hänen mielestään alunperinkään ollut varsinainen ongelma. Hän toki myöntää, että massiivinen puu varjostaa enemmän kuin sirompi kevytmetallirunko.

Puutavara vaatii pinnoitteen. Puunsuoja-aineet tarttuvat paremmin sahattuun kuin höylättyyn puuhun. Niihin voidaan sekoittaa vernissaa, siis keitettyä pellavansiemenöljyä, jotta pinta hylkisi vettä.

Lämpötilan vaihtelut saavat levytetyn puurunkoisen rakenteen naksumaan kotoisasti.

Viherhuoneen huoltoon kuuluu katonpesu pehmeällä harjalla ja mäntysuovalla. Lika pyritään liottamaan irti. Kuinka usein pesu joudutaan toistamaan riippuu siitä, mitä ympäristön puut katolle ripottelevat, sekä siitä, miten paljon nokea savupiipusta tupruaa.

 

Seuraavat puntaroinnin kohteet ovat viherhuoneen alin sallittu lämpötila sekä se, miten tämä ylläpidetään.

Kasvit voidaan karkeasti jakaa niihin, jotka tietävät mitä tehdä, kun juuristojen alueella lämpötila laskee reippaasti miinuksen puolelle ja niihin, joilla ei ole tästä mitään käsitystä. Alinta sallittua lämpötilaa puntaroidessa huomio keskittyy siis talvehditettavien kasvien juuristojen kipukynnyksiin, kasvien maanpäälliset osathan ovat järjestään kylmänkestävimpiä.

Olkoonkin, että  tarhaomenapuun Antonovka-perusrunko tai metsämännyn juuristo kestää -10 astetta alhaisempiakin lämpötiloja, optimaalista lämpötilaa haarukoitaessa huomioidaan heikommat lenkit. Kohtuullinen kompromissi on -5 astetta. Kasvi, jonka elämään kuuluu maan jäätyminen kerran vuodessa kuukausiksi sekä kestää että tarvitsee tätä.

Tällaisen lämpötilan ylläpitäminen läpi talven vaatii lämmittimen. Sähkö sinänsä on vedetty viherhuoneeseen vaaatimattoman kulkuvalon takia, varsinaisia valaisimia se ei valoa läpäisevän kattonsa takia juuri tarvitse. Märkätiloihin soveltuva läpällinen sähkörasia tai kaksi kannattaa kuitenkin kaiken varalta asentaa roiskeilta suojaan kattopalkkiin. Radion tarvitsemaa virtaahan ei sovi unohtaa.

Viherhuoneen sähkökeskus on yksinkertainen.

 

 

 

 

Ainoa keino välttyä turhalta sähkön käytöltä on hankkia asiallinen termostaatti. Mikä hyvänsä laite ei kelpaa, ei varsinkaan lämmittimen omat, sillä termostaatin on oltava tarkoitettu ulkokäyttöön. Vain tällainen saatetaan säätää kytkeytymään -5 asteessa.

Nämä termostaatit ovat lähes poikkeuksetta mekaanisia. Metallista valmistettu kierrejousi reagoi laskevaan lämpötilaan vetäytymällä kokoon ja liike välittyy kytkimelle, joka sulkee virtapiirin.

Tämän tyyppisissä termostaateissa on vakiona ns. säädettävä differentiaali. Jahka laite on reagoinut lämpötilaan, se ei heti ympäristönsä lämmettyä asteen pari kytke itseään pois päältä, vaan jatkaa lämmittämistä kaikessa rauhassa. Monellako asteella se tällöin ylittää sen lämpötilan, johon se on alunperin reagoinut, voidaan siis säätää.

Parinkymmenen sentin lumipeite ei rasita 16-millisiä levyjä liikaa. Tämän määrän ylittävä lumi poistetaan tikkailta käsin lakaisuharjaa varovaisesti käyttäen.

 

 

 

Lämmittimen suositeltava teho voidaan laskea seuraavasti: 20W/kuutiometri ilmaa.

Koska viherhuoneissa ei harrasteta tasakattoja, katon korkeus mitataan keskeltä huonetta. 600 mm tolppajakoon (k600) tottunut saattaa hämmästellä mittoja, mutta ne seuraavat levyjen leveysmittaa: 2100 mm, jolloin jaoksi saadaan 700 mm (k700)

Vajaan viidentoista neliön viherhuoneessa päädytään seuraavaan: 2800 x 4900 x katon korkeus = n. 42 kuutiometrin verran ilmaa. Teholtaan 1000 W lämmitin riittää. Lämmittimen tehoa ei tarkkaan ottaen voida ylimitoittaa, siitähän pitää termostaatti huolen. Ylläpitäessään -5 asteen lämpötilaa kireinä pakkaskausina 2000 W lämmitin käyttää jotakuinkin yhtä paljon virtaa kuin teholtaan puolet pienempi, tehokkaampi lämmitin vain kytkee itsensä päälle ja pois usemmin.

Vertailtaessa ns. infrapunalämmittimiä ja öljyllä täytettyjä säteilylämmittimiä toisiinsa huomataan se ero, että infrapunalämmitin pystyy heijastimensa avulla kohdistamaan lämpötuottonsa ’suuntaa’. Jos tällainen lämmitin asennetaan katonrajaan ja suunnataan kohti lattiaa, se lämmittää viherhuoneen ilmatilaa tasaisemmin kuin nurkassa kyyhöttävä säteilylämmitin.

Infrapunalämmitintä ei kohdisteta päin termostaattia, joka kannattaakin asentaa ulkoseinän varjoisaan kohtaan. Tuulettimilla varustettuja lämmittimiä ei kuivattavan vaikutuksensa takia viherhuoneessa mielellään käytetä.

Koska viherhuoneen ulko-ovea ei talvella käytetä, siihen voidaan kiinnittää rimoilla kuplamuovi, joka yltää peittämään myös karmin. Menettely korvaa tiivisteitten kanssa pelaamisen.

 

 

 

 

 

Leutoina talvina viherhuoneen pienempiä tuuletusaukkoja pidetään auki siinä toivossa, että yöt jäädyttäisivät viherhuoneen ilmatilan miinuksen puolelle. Joulukuun “lämpö” ja pimeys saavat bambukepitkin homeeseen, kylmä kirkkaus pitää homeet kurissa.

Yhdeksäntoista viime vuotta tässä kuvatun, 1b-vyöhykkeellä sijaitsevan viherhuoneen 1000 W infrapunalämmitin teki tiukkana pakkastalvena 2009-2010 työtään yhteensä neljän viikon ajan. Leutona talvena 2007-2008 lämmitin ei kytkeytynyt päälle kertaakaan. Normitalvi asettuu näitten välimaastoon.