Vartteita 1.20. Sillastus

Sillastaminen ei ole teknisesti sen vaativampaa kuin varttaminenkaan. Varsinkin latvusvarttamiseen tutustuneilla on asiassa peräti etulyöntiasema, sillä he ovat pakostakin oppineet ajoituksen tärkeyden. Tämän lisäksi he ovat myös harjaantuneet liittämään toisiinsa paksuudeltaan hyvinkin erilaisia versojen osia.   

Sen arvioiminen, missä tapauksissa sillastamiseen kannattaa ryhtyä, on tietysti ensimmäinen askel. Perussääntö on yksinkertainen. Jos jänis taikka myyrä on kalunnut puun perusteellisesti, siis yltympäriinsä, latvusvarttaminen on ainoa keino pelastaa puu. On syytä muistaa toki se, että nuoren puun katkaiseminen keväällä vartekohtansa yläpuolelta johtaa siihen, että katkaisukohdan liepeiltä puhkeaa yksi tai useampi silmu, joista aikaa myöten saadaan muodostettua puulle uusi latva. Tämä lienee suurin syy siihen, miksi sillastukseen ei kovin hanakasti ryhdytä. 

Nuoren omenapuun rungon katkaisusta enemmän täällä.

On myös niin, että harjaantunut, joka kevät varttava puutarhuri yksinkertaisesti vaihtaa ongelmallisen puun tilalle varttamansa puun. Nuorten puitten kanssa vekslaaminen ei ole erityisen työlästä.

Myyrä syö matalalta, maanpinnan korkeudelta, jänis korkeammalta. Myyrä jyrsii pienillä hampaillaan siististi, jänis kaluaa ronskimmin pitkin runkoa.

 

 

 

 

 

Myyrän syöntijälkiä nuoren omenapuun tyvellä. Sillastus ei tässä tapauksessa ole edes mahdollinen.
Lue loppuun

Kirsikoitten ja luumupuitten juurivesalehdot

Varttamalla juurivesoja tuottavia puita perusrungoille, jotka eivät tuota juurivesoja, saadaan aikaiseksi puita, jotka elävät ”vain aikansa”. Lähiympäristöön ei ilmaannu geneettisiä kopioita alkuperäisistä puista.

Kotipuutarhurin on siis syytä olla selvillä siitä, onko hänen puunsa vartettu vai ei. 

Asia selviää puuhun kiinnitetystä nimilapusta, näin määrää asetukset.

Tässä artikkelissa keskitytään Prunus-suvun hapankirsikoihin ja luumuihin.

Huomautettakoon kuitenkin tässä vaiheessa, että imeläkirsikat eivätkä myöskään ne perusrungot, joille nämä imeläkirsikat on vartettu, tuota juurikaan juurivesoja. Asia voidaan myös muotoilla siten, että imeläkirsikat tuottavat kyllä juurivesoja, mutta hyvin säästeliäästi ja hyvin myöhään. 

Omajuuriset hapankirsikat ja luumut pystyvät, rauhaan jätettyinä, luomaan pienimuotoisia, lehtipuuvaltaisia alueita, joita tässä yhteydessä kutsutaan ”lehdoiksi”. 

Kaikki mitä seuraavassa lausutaan luumupuista, pätee myös kriikunoitten kohdalla. Kaikki mitä seuraavassa lausutaan hapankirsikoista, pätee myös kaikkiin samantyyppisiin kirsikoihin, joita Euraasiassa päin piisaa yllin kyllin. Joitakin näistä lähinnä koristekasveina kasvatetuista lajeista löytyy Suomestakin. 

Omajuurisista puista käytetään myös nimitystä ”jalojuurinen”. 

Katsotaanpa:

 

 

 

 

 

Vanhan kartanon liepeiltä talteen otettu hapankirsikka, joka ei tiettävästi ole mitään erityistä lajiketta, on selvästi finaalissa. Huomio kiinnittyy sen lähiympäristöön ilmaantuneisiin juurivesoihin.

Lue loppuun

Huonekasvit muovin alla

Kasvien nestevirtausta pitää yllä haihdunta. Sitä mukaa, kun vesi karkaa lehtien pinnoilta, kiirehtii juuristo lähettämään uutta tilalle. Järjestely on sikäli näppärä, ettei se käytä laisinkaan kasvin varsinaisia energiavarastoja.

Seuraavassa hidastetaan kolmen tavallisen huonekasvin haihdunta minimiin. Tarkoitus on katsoa, miten käy, jos kasveja ei muutamaan viikkoon päästä kastelemaan.    

 

 

 

 

 

Koekaniinit: piilea, kirjovehka ja palmuvehka.

Lue loppuun