Seuraavassa esittäytyvät yhdeksän tarhaorvokkia on kuvattu etelä-suomalaisella hautausmaalla touko-kesäkuun vaihteessa. Kyse on edellisenä (-sinä) vuosina haudoille tuotujen orvokkien vapaasti pölyttyneitten yksilöitten siemenjälkeläisistä.

Kuvausta on suuresti edistänyt kaksi asiaa. Ensinnäkin näin ilmaantuneita orvokkeja on hautuumaalla kohdeltu maskotteina, joita ei ole vainottu rikkaruohoina. Toiseksi kyseinen hautausmaa ei ole nurmikko- vaan sorapohjainen. Orvokit tyytyvät melko vähään, kunhan valoa riittää eikä kilpailu elintilasta ole ylettömän kovaa.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Tarhaorvokki (Viola x wittrockiana) on Retkeilykasvion sanoin ”monimuotoinen risteymäkompleksi”. Muuhunkaan ei voida päätyä, sillä ”Pancyllä” on kirjava jalostushistoria, joka perustuu siihen, että vanhaa tuttua pitkin Euraasiaa kasvavaa keto-orvokkia (V.tricolor) on risteytetty milloin minkäkin isokukallisen orvokkilajin kanssa. Asiassa on vuosien varrella vaikuttanut ainakin altainorvokki (V. altaica), tuoksuorvokki (V.odorata) sekä sarviorvokki (V.cornuta). Kaikki nämä ovat monivuotisia kasveja, keto-orvokki yksi- tai kaksivuotias.

”Viola x wittrockiana” on hieman valikoiva tieteellinen nimitys, ja kasvista käytetäänkin myös rinnan toista tieteellistä nimeä ”Viola tricolor var. hortensis”. ”Tarhaorvokki”-nimitys kuulostaa tämän nimityksen hyvältä käännökseltä.

Jalostushistoriaa siis riittää, mutta mikään ei estä kotipuutarhuriakin sekaantumasta asiaan. Kaikki mitä keväällä tarvitaan, on multaa pullollaan oleva laatikko, johon istutetaan mahdollisimman kummallisia, kaupasta ostettuja orvokkeja. Näitten annetaan kukkia, tuottaa siemenensä ja lakastua omia aikojaan.

Laatikko jätetään niille sijoilleen talveksi. Seuraavana keväänä ilmoille nousee räiskyen mitä sitten nouseekaan.