Luonnonvarainen pukinparta (Trapogon pratensis) on aina kelvannut hätäruoaksi. Tähän viittaa selvästi pukinparran muinaistulokasstatus kasvina, jonka katsotaan rantautuneen Suomeen samoihin aikoihin kuin ensimmäiset maahanmuuttajatkin. Nyttemmin kasvia tapaa Keski-Suomen korkeudelle saakka.
Pukinparta on kaksivuotinen kasvi. Kunnon juureksen tapaan se tuottaa ensimmäisenä kasvuvuotenaan maanalaisen varastoelimen, jonka turvin se seuraavana vuonna kukkii. Tämän jälkeen koneisto sanoo naks, ja kasvi kuihtuu pois.
Kukkiva kaksivuotias pukinparta. Juuresta ei ole tässä finaalivaiheessa juuri särpimeksi.
Pukinparran sulkahaivenilla varustettuja pähkylöitä ja kukintoja on helppo saada samaan kuvaan, sillä kasvi kukkii jotakuinkin koko kesän.
Asiaan vihkiytymättömällä saattaa olla vaikeuksia löytää pukinpartoja kaiken muun vihreän seasta.
Kuvassa neljä korjuukelpoista pukinpartaa.
Juurten koot vaihtelevat. Kookkaimmat näyttäisivät löytyvän soraisesta maasta.
Kevyesti rapsutetut ja keitetyt juuret.
Pukinparran maku on samalla kertaa sekä juuresmainen että omanlaisensa.
