Kunhan on päästy selville puutuneitten ”kevätpistokkaitten” sekä puutumattomien ”kesäpistokkaitten” suomista mahdollisuuksista, kannattaa seuraavaksi tutustua puolipuutuneisiin ”syksypistokkaisiin”.
Materiaali kerätään kasvukauden loppupuolella. Puuvartisten kasvien kuluvan vuoden vuosiversot alkavat jo heinäkuussa valmistautua talveen. Tämä näkyy verson tyvestä kärkeä kohti etenevänä kuoren tummumisena sekä tämän alueen selvänä puutumisena. Pistokkaiksi pyritään keräämään auksiinia tuottava pehmeä latva sekä osa jo melkein puutunutta vartta. Näin sanoo teoria.
Puolipuutunut pistokas-menettelyn katsotaan olevan havupuitten ja -pensaitten sekä ainavihantien puuvartisten puitten, pensaitten ja varpujen juhlaa.
Seuraavassa on pistetty mahoniaa, rodoa, puolukkaa, puksipuuta ja tuoksuatsaleaa. Pistämisajankohdaksi on valikoitunut elokuun keskivaihe. Pistämislaatikko on viettänyt talvensa puulämmitteisen talon keittiön pöydällä, jossa lämpötila talvella seilaa missä seilaa. Kasvusubstraatin keskilämpötila on näissäkin oloissa pysynyt samana, noin kahdeksassatoista asteessa. Pohjalämpöä ei siis ole ollut käytössä, mikä tekee järjestelystä hieman tylyn, mutta sitä kiinnostavamman. On aina hyvä tietää, miten niukalla järjestelyllä voi pärjätä.
Pistokkaat päätyvät viettämään noin kahdeksan kuukautta laatikossaan.
Mahoniat
Mahoniat lokakuussa.
Mahoniat helmikuussa. Uutta versoa näkyvissä.
Mahoniat toukokuussa. Näillä juurilla pärjää kyllä.
”Maurin rodo”
Kyseessä ”jokin niistä Mustilan lajikkeista, kukka lähinnä valkoinen”. Jaha.
Rodo lokakuussa.
Rodo helmikuussa. Pistokas on päätynyt uhraamaan alimman lehtensä. Tämä on erittäin hyvä merkki.
Rodo kesäkuussa. Ottaen huomioon, että kyse on rodosta, juuria voidaan pitää runsaina.
Puolukat
Tarvetta puolukoitten suvuttomaan lisäykseen esiintyy kotipuutarhoissa melko harvoin. Tässä yhteydessä puolukka edustaakin ainavihantia varpuja.
Puolukat lokakuussa.
Puolukat helmikuussa. Uutta versoa näkyvissä.
Puolukat toukokuussa. Näillä juurilla pärjää kyllä.
Puksipuut
Puksipuut juurtuvat joka tapauksessa ja milloin hyvänsä. Tähän laatikkoon ne on pistetty varmistamaan se, ovatko järjestelyt ylipäänsä kunnossa.
Puksipuut lokakuussa.
Puksipuut toukokuussa.
Tuoksuatsalea
Tästä porukasta tuoksuatsaleasta ei saatu kasvia.
Tuoksuatsalea lokakuussa.
Tuoksuatsalea toukokuussa. Juuria on kyllä muodostunut, mutta ruukutuksen jälkeen kasvi kuivui pois.
Tuoksuatsalea kuukahti mitä ilmeisimmin istutusstressiin. Tämä muistuttaakin siitä, että mikään ei pakota ruukuttamaan puolipuutuneita pistokkaita keväällä. Nämä voidaan vallan mainiosti jättää kehittymään laatikkoonsa vaikka sitten vuosiksi. Kevyt lannoitus kuuluu tässä vaiheessa asiaan.
Perhepotretti heinäkuulta.
Kaikkia pistämisen menetelmiä yhdistää se, että tarkan pistämisajankohdan lisäksi voidaan painottaa kasvualustan koostumusta, lämpötiloja, pistokkaan leikkaustapaa, ilman suhteelliista kosteutta ja valo-olosuhteita. Mahdollisia yhdistelmiä on sen verran, että on helppo nähdä, miksi kahden kotipuutarhurin kokemukset tietyn kasvin yhteistyökyvystä eivät aina käy yksiin.
Yhteisymmärrystä ei aina saavuteta edes sen suhteen, mikä menetelmä sopii millekin kasville. Tämä näkyy siinäkin, että tässä kuvaillussa sessiossa ei pistetty havupuita, sillä pistäjän kokemus asiasta on se, että näitten keväisessä pistämisessä saavutetaan huomattavasti parempia tuloksia.
