Jotakuinkin kaikki ruohovartiset kasvit, niin moni-, kaksi- kuin yksivuotisetkin kykenevät tuottamaan jälkijuuria. Kaikki kasvit eivät tosin ole yhtä tuotteliaita tässä suhteessa.

Monivuotisten kasvien kohdalla hyödyt ovat kotipuutarhurin kannalta ilmeisiä. Kaksi- ja yksivuotisten pistokkaiden ansiot liittyvät lähinnä jalostukseen, joissakin tapauksissa myös volyymin saavuttamiseen. 

Katsotaanpa.

 

 

 

 

 

Kesäkuun puolivälissä pistettyjä suolayrtin pistokkaita. 

 

 

 

 

 

Kaksi kuukautta pistämisen jälkeen näyttää tältä.

Voidaan summata: yksi roteva suolayrtti saadaan tuottamaan saman kasvukauden aikana moninkertainen määrä tavaraa. Näin siis verrattuna siihen, että yrtti olisi jätetty omaan rauhaansa. Valo- ja lämpöjärjestelyillä pystyttäneen tuottamaan tavaraa ympärivuotisesti, vaikka tällaisen hankkeen taloudellisuuteen ja yrttien laatuun voidaan suhtautua varauksella. 

Kasvien jalostajat taas eivät jää odottelemaan seuraavaa kasvukautta saadakseen siemeniä. Yksi sukupolvi vuotta kohden on liian vähän.  

 

 

 

 

 

Hampun pistokas tuottaa neljässä viikossa tämän verran jälkijuuria. Tämän jälkeen voidaankin pakottaa tämä lyhyen päivän (tarkkaan ottaen pitkän yön) kasvi kukkimaan.

Kokonaiskuvaan kuuluu myös, että 2-3 kuukauden ikäisestä pistokkaasta voidaan irrottaa uusia pistokkaita.

Lopuksi katsotaan, mitä pihalta sattuisi löytymään.

 

 

 

 

 

Kiertotatar on tuottanut komeimman juurensa aivan maanpintaan, jossa happea riittää.

 

 

 

 

 

Jauhosavikka on tehnyt kaikkensa. Tulos ei häikäise, mutta pätkiä on pistetty vain kaksi kappaletta. Tulos ei siis oikeastaan kerro mitään muuta kuin sen, että yritystä kyllä löytyy. 

 

 

 

 

 

Pihatähtimön lehdet ovat kellastuneet uusien juurien viedessä ravinteet. Näitä tässä ilmaantuneita juuria sopii kutsua kosteissa oloissa syntyneiksi ilmajuuriksi.