Macan viljely Suomessa

Macan (Lepidium meyenii) virallisempi nimi on andienkrassi. Kasvia esiintyy luontaisesti Perun Andeilla neljän kilometrin korkeudella ja kasvuolosuhteet ovat sen mukaisia. Päivällä intensiivinen auringonpaiste kuivattaisi kaktuksenkin ja tuuli kaataisi kaikki puut, jos niitä näillä korkeuksilla edes kasvaisi. Yöllä sataa joko lunta tai maanpinta jäätyy muuten vaan. Yhteytä nyt siinä sitten.

Macan kasvukausi kotikunnaillaan alkaa lokakuussa sateitten myötä ja jatkuu läpi talven. Kesällä on muutaman kuukauden breikki, jonka aikana korjataan satoa. Omaan rauhaansa jätetty kasvi tuottaa tauon jälkeen kukkavarren. Siemenet kypsyvät joulun jälkeen. Macan katsotaan olevan kaksivuotias kasvi, koska se käyttäytyy niiden lailla. Allakasta viis.

Kasvi ei tuota tavanomaista juuresta, vaan osittain maan alla piileskelevä syötävä juurenniskan tapainen pallukka onkin pullistunut sirkkavarsi, eli hypokotyyli.

1:11.5

Macan siemenet itävät hyvin. Kuva toukokuun alusta.

 

 

 

 

Macan asenne Suomen kasvukauteen tuntuisi olevan hieman torjuva. Käsiään ei kuitenkaan kannata pestä koko jutusta ennenkuin ne on liannut.

2:10.8

Ruukuissa kasvatettuja macoja loppukesällä.

 

 

 

 

3

Maca on tässä vaiheessa läpijuurinen. Avomaalta saakin hieman suuremman sadon.

 

 

 

 

Huhtikuussa esikasvatetut, muutoin suomalaisen kasvukauden ikäiset macat, jotka jätettiin avomaalle talveksi kuolivat. Viherhuoneeseen talveksi siirretyt macat kuolivat, kuten myös maakellariin raijatut. Sisätiloihin huonekasveiksi nominoidut macat eivät ehtineet edes kitua. Tällaiset asiat häiritsevät lähinnä niitä tahoja, jotka katsovat, että menestyksekäs viljely tarkoittaa siemenomavaraisuutta. Tämän saavuttaminen Suomessa vaatisi hyvin monitahoisia järjestelyitä.

Kaikkia muita ilahduttaa tieto siitä, että yksittäinen maca tuottaa Andeilla melkoisia määriä siemeniä, mikä heijastuu niitten hintoihin. Macan siemenet ovat halpoja.

Macan lehdet ovat syötäviä. Kasvin kasvutapaan kuuluu tuottaa uusia versoja sitä mukaa kuin vanhat kuihtuvat pois. Freesien versojen nyppiminen pitkin kasvukautta häiritsee varmaan kasviakin, joten viisainta lienee jättää versojen kerääminen sadonkorjuun yhteyteen.

4

Avomaalta korjattu macan pallukka on peukalonpään kokoinen.

 

 

 

 

Siellä, missä maca on perusruokaa, pallukat kuivatetaan ja jauhetaan myöhemmin jauhoiksi. Mikään ei estä syömästä koko kasvia raakana. Kysymykseen tulee myös wokkaaminen.

Sekä macan lehdet että pallukat maistuvat diplomaattisesti ilmaistuna mausteisilta.

 

Kerro toki muillekin...Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on Google+Share on RedditShare on TumblrPin on PinterestShare on LinkedIn