Humalan (Humulus lupulus) virallinen status saattaa yllättää, sillä kasvi kuuluu Suomen alkuperäisiin kasveihin. Kosteahkossa lehdossa vastaan tuleva humala ei siis todennäköisesti olekaan viljelykarkulainen. Asiaan vaikuttaa sekin, että varsinaisessa humalan viljelyssä suositaan yksinomaan kloonattuja emikasveja, siis tyttöjä. Herää siis kysymys, miten nämä pystyisivätkään karkaamaan.
Humalasalkojen ”kävyt” kypsyvät loppukesällä.
Humalat ovat melko aikaisin liikkeellä. Kuva toukokuun ensimmäiseltä viikolta.
Kiehautettuja humalan nuoria versoja.
Humalan keväiset versot ovat siinä määrin maukkaita, että maistettuaan näitä saattaa hyvinkin harkita humalan kasvatusta metsäpuutarhan varhaisvihanneksena. Huomioon kannattaa tällöin ottaa, että humala vaatii kiipeilypuun valonsaantinsa maksimoimiseksi. Viihtyäkseen humala vaatii siis paljon tilaa, jotta se saisi kerättyä voimia tuottamaan keväisin ”ylimääräisiä” versoja.
Versojen takia humalaa viljelevä hankkii hedekasveja, siis poikia, jotka eivät haaskaa resurssejaan siementuotantoon.