Tavallinen hyasintti ( Hyacinthus orientalis) pärjää avomaalla Etelä-Suomessa vuodesta toiseen. Kasvi on tosin kotoisin Orientista, tarkkaan ottaen Välimereltä itään vanhaan Persiaan ulottuvalta maa-alueelta, jonka lisäksi se myös asuttaa osaa Vähä-Aasiasta.
Kyse on siis alueista, joissa esiintyy vuodenaikojen vaihtelua. Kuten temperoitujen alueitten kasveille on ominaista, hyasintinkin vuosirytmiin kuuluu lepokausi.
Merkittävää asiassa on tietysti se, että luontaisilla kasvupaikoillaan se ei joudu tekemisiin roudan kanssa, ja varmaa onkin ettei sitä kannata Suomessa istuttaa paikalle, missä vesi seisoo, eikä savisille maille.
Joulukukaksi hyasintti on valikoitunut siksi, että sen vaatiman lepokauden kestoa ja sijoittumista kalenterivuoteen voidaan manipuloida.
Jouluksi saatua hyasinttia ei kannata kastella, jos sen on päättänyt istuttaa puutarhaansa. Kasvin annetaan kukkia ja lakastua, sipuli vapautetaan koristeistaan ja sen annetaan kuivua huoneenlämmössä.
Ensimmäinen vuosi, 2012.
Sipuli on viettänyt neljä kuukautta jääkaapin päällä.
Sipuli on pistetty ruukkuun toukokuun alussa ja viety ulos. Kesäkuun puolessavälissä ruukusta pilkistää pari lehteä. Tarkkaan ottaen kasvin pitäisi tässä vaiheessa jo kukkia.
Puun alle istutettu hyasintti kukki lopulta elokuussa.
Toinen vuosi, 2013.
Koska hyasintti ei ole vielä keskikesälläkään kukkinut, maata on siirretty syrjään ja sipulin kuntoa on päästy tarkastelemaan. Sipuli on selvästi kunnossa ja mullat on laitettu takaisin. Kasvi pitää loputkin kasvukautta rokulia.
Kolmas vuosi, 2014.
Hyasintti kukkii, kuten kuuluukin, toukokuun alussa. Kasvi on vihdoinkin päässyt oikeaan rytmiin.