Udon (Aralia cordata) virallinen suomenkielinen nimi on hertta-aralia. Se, että kasvilla ylipäänsä on suomalainen nimi, kertoo, ettei kasvi täysin tuntematon täällä ole.

Seuraavassa käytetään kuitenkin ”udo”-nimitystä, sillä se kuulostaa coolimmalta kuin ”hertta-aralia”-nimitys, joka tuo mieleen mummonmökit ja ikkunalaudat. (Kirjoittajalla ei ole mitään mummoja tai ikkunalautoja vastaan, mutta tosiasiat on tunnustettava.)  

Kyseessä on tärkeä ruokakasvi Kaukoidässä. Sikäläisen pellon yhdelle neliömetrille mahtuu kaksi vähintään henkilön mittaiseksi kasvavaa udoa, joiden keväiset versot valkaistaan ennen keruuta ja keittämistä. Tämän jälkeen kasvit jätetään keräämään voimia seuraavaa sesonkia varten.  

 

 

 

 

 

Udot toimitetaan Vip-asiakkaitten ulkoportaille.

 

Ensimmäinen vuosi

Kevääksi hankittu udo viettää kasvukauden ruukussaan, sillä se on päätetty jakaa seuraavan vuoden keväällä. Ei pelkästään taloudellisista syistä, vaan myös siksi, että kasvien ostaminen ja saman tien syöminen ei ole viljelyä.

 

 

 

 

 

 

 

Udo on istutettu isompaan ruukkuun.

 

 

 

 

 

 

 

Udo karaisun kourissa ulkosalla toukokuussa.

 

 

 

 

 

Ruukutettukin udo tuottaa innokkaasti poikasia.

 

 

 

 

 

Esikasvatettu udo ehtii kukkia Suomessa. Kuva heinäkuun keskivaiheilta.

 

 

 

 

 

Siemenet on kerätty elokuun lopulla. Nämä eivät kuitenkaan suostuneet itämään seuraavana keväänä.

 

 

 

 

 

 

 

Udo viettää loppusyksyn ja alkutalven viherhuoneessa. Talveksi se muuttaa maakellariin.

 

Toinen vuosi

…alkaa udon hakemisella maakellarista. Ruukku kastellaan perinpohjaisesti ja jäädään odottamaan kasvun ihmettä.

 

 

 

 

 

Udot nostavat päänsä mullasta.

 

 

 

 

 

Udon juuristo on nostettu ruukustaan ja huuhdeltu.

 

 

 

 

 

Juuristo on pilkottu neljään osaan. Jokaisella osalla on oma verson silmunsa.

 

 

 

 

 

Neljä jakotaimea on ruukutettu. Leikkuujäte on sijoitettu matalaan ruukun tapaiseen.

 

 

 

 

 

Runsas viikko myöhemmin vihertää.

 

 

 

 

 

Leikkuujätteitä sisältäneestä ruukusta nousee lopulta yksi verso.

 

 

 

 

 

Kaksi udoa on tuotu avomaalle istutettaviksi.

 

 

 

 

 

 

 

Udoilta on leikattu pois kaikki lehdet, sillä syötäväksihän kelpuutetaan vain pimeässä kehittyneet versot.

 

 

 

 

 

 

 

Neljä viikkoa myöhemmin.

 

 

 

 

 

 

Kuvassa yhden hyvin nuoren udon tuotto. Voidaan myös puhua yhden udon viidesosan tuotosta, sillä kyseessähän on jakotaimi. Yhden kolmivuotiaan, ”ehjän” udon tuotto olisi näin laskien viisinkertainen.

Keitetyn udon maku on lievästi kitkerä ja ”itämainen”.

 

 

 

 

 

Udon juuret voidaan myös syödä.

Japanilainen udon viljelijä pitäisi tässä kuvattua toimintaa absurdina. Asian tausta ja selitys on tietysti se, että ei ole haluttu altistaa nuorta udoa talven armoille heti ensimmäisenä vuonna.

Udo menestyy Suomessa vyöhykkeillä I-III (IV).