Havupuitten jälkisilmujen biologista taustaa on pintapuolisesti raapaistu tässä, seuraavassa tarkastellaan lehtipuitten vastaavia. Näkökulma on käytännönläheinen: se mikä tapahtuu, se tapahtuu.
Jälkisilmuja voidaan ”tilata” keväisillä leikkauksilla. Jälkisilmujen ilmaantumiskohtia voidaan ennustaa, ellei millintarkasti, niin ainakin viitteellisesti. Nuoren puun muotoilemisen kannalta jälkisilmut ovat kaikki kaikessa.
Mutta ensiksi silmäys isoihin puihin
15 vuotta vanhan tarhaomenapuun alin oksa on poistettu kolme vuotta sitten. Puu muistaa.
Päärynäpuuta on nuorennettu: ranteen paksuinen oksa on katkaistu edellisenä vuonna ja kolme jälkisilmua on puhjennut. Seuraavana vuonna on valittu yksi näistä.
25 vuotta vanhan vuorijalavan kaksi vuotta vanhoja jälkisilmuista kasvaneita vesoja.
Kahdeksan vuotta vanhan luumupuun jälkisilmu on juuri puhjennut.
10 vuotta vanha törmäviini ei ole lehtipuu, mutta puuvartisten kasvien tapaan sekin tuottaa jälkisilmuja.
Myöskin juuristot kykenevät tuottamaan jälkisilmuja. Kuvassa neidonhiuspuu.
Ja sitten ne pienemmät puut
Kuvassa pihlajan latva, jolla neljä ”tavallista” silmua. Loput kymmenisen pientä punaista pistettä ovat jälkisilmuja.
Sama pihlaja pari vuotta myöhemmin. Kaikkia jälkisilmuja ei ole hyödynnetty.
3 vuotta vanha siemenestä kasvatettu päärynäpuu on katkaistu tumpiksi. Kaikki vihreä on peräisin jälkisilmuista. Kuvan etualalla hedelmien tuotannossa olevan päärynäpuun lehtiä.
Avomaalla kasvavaa vuorijalavaa on pakotettu tuottamaan aina vaan uusia oksia jälkisilmuista. Lopputulos lähentelee jo groteskia.
4 vuotta vanhaa pyökkiä on madallettu kaksi vuotta aikaisemmin. Molemmat versot ovat jälkisilmuista kasvaneita.
Oratuomen juurivesa ennen reilua karsimista.
Sama oratuomi neljä kuukautta myöhemmin.