Aihearkisto: Eksoottiset ruokamukulat

Mukulapavun viljely

Pohjois-Amerikasta kotoisin oleva mukulapapu (Apios americana) kukkii ja talvehtii Keski-Euroopassa avomaalla. Näin siis oloissa, joissa syvään ulottuva routaantuminen ei ole viljelyä selvästi rajoittava tekijä. Asiassa on siis armoton jujunsa: jotta saavutettaisiin asiallinen sato, niin kasvin pitäisi saada kukoistaa ja kehittyä avomaalla parisen vuotta kaikessa rauhassa. Tämä ei siis onnistu Suomessa.

Jotakin on kuitenkin tehtävissä. Kevyesti kohmettuva maanpinta ei syvällä piileskeleviä mukuloita uhkaa. Jos nämä siirretään routaa karkuun maakellariin siemenperunoitten seuraksi, niin viljelyä avomaalla voidaan jatkaa seuraavana keväänä. Kovin ihmeellisiä satoja ei yhdessä kasvukaudessa koskaan saavuteta, inkkarit vetävät asiassa pitemmän korren. Tai varren.

1:7.5

Posti on kulkenut.

 

 

 

 

Lue loppuun

Jamssin viljely Suomessa

…onnistuu kyllä. Kyseeseen tulee kiinanjamssi (Dioscorea opposita, toisinaan: D. batatas). Viljelyn erityispiirteenä voidaan pitää sitä, että kohtuullinen avomaalta kerättävä satomäärä vaatii Suomessa vuoden pituisen esikasvatuksen.

Erityisen vaivalloista tämä ei ole, sillä temperaattisten alueitten perennana se voidaan yhden kasvukauden ikäisenä talvehdittaa maakellarissa. Seuraavan vuoden satomäärä onkin sitten tolkullinen.

Edellä esitetty oli kiireiselle lukijalle tarkoitettu tiivistelmä. Seuraavassa sama tarina kuvin.

 

Ensimmäinen vuosi

1

Maailmalta on lopputalvena saapunut postilähetys. Ilmaisu ”Refrigerate till planted”, kehoittaa säilyttämään pussia sisältöineen jäähdytettynä.

 

 

 

Lue loppuun

Bataatin viljely 2.2. Mukulaomavaraisuus

Satomäärät, jotka voidaan saavuttaa bataatin avomaaviljelyssä Suomessa, ovat riippuvaisia kesän säistä, kuten vuoden 2014 hyvin kolea alkukesä osoitti. Tällaisena vuotena saatetaan avomaalla joutua tyytymään siihen, että satoa ei saada kuin siemenperunoiksi.

Sadon määrään voidaan toki pyrkiä vaikuttamaan kasvattamalla bataatit muovitunnelissa, minikasvihuoneessa, kausihuoneessa tai tarpeeksi valoa läpäisevän harson alla.

Itse bataatin viljelyä on käsitelty taannoin tässä, ja seuraavassa rajoitutaankin tarkastelemaan keinoja, joilla voidaan saavuttaa omavaraisuus mitä tulee lisäysmateriaaliin.

Lue loppuun