Jalo-oksien keruu hoidetaan taimistoilla joulukuun loppuun mennessä. Syynä tähän voidaan nähdä ajankäyttöön liittyvät kysymykset.

Kaupallisilla taimistoilla varttamissesonki alkaa keskellä talvea, sillä työtä piisaa viikoiksi ellei kuukausiksi. Taimistoilla on kuitenkin käytössään säilytystiloja, jotka ovat varustettuja hienostuneella säätötekniikalla, jolla hallitaan lämpötilaa ja kosteutta, sekä kokemusta näitten laitteiden käytöstä.

Kotipuutarhureilla taas on käytössään yksinkertainen sääntö, sekä tämän säännön täsmennys.

Sääntö sanoo, että vartettaessa perusrungon kasvuun herääminen saisi olla hiukkasen pidemmällä kuin jalo-oksan vastaava. Säännön täsmennys taas lausuu, että ellei tämä asiaintila ole saavutettavissa, niin sekin kelpaa, että niiden kasvuunherääminen on samassa vaiheessa. Tämä onkin helpompi järjestää.

Kotipuutarhuri käärii ja teippaa maaliskuun lopulla sanomalehtipaperista putken, johon merkitään säänkestävällä tussilla lajikkeen nimi. Puun luona tökätään putki lumihankeen pystyyn ja tipautetaan puusta leikatut vuosiversot talteen. Perään ripotellaan pari kourallista lunta ja pääty teipataan.

Puitten leikkaaminen kannattaa aloittaa niistä puista, joista halutaan talteen jalo-oksia.     

 

 

 

 

 

 

Varsinkin omenapuitten versot kannattaa tarkastaa mustien kirvanmunien varalta. Jos tällaisia esiintyy, niin ne löytyvät aina versojen kärjistä, ei muualta. Nämä kärjet voidaan yksinkertaisesti leikata pois.   

 

 

Kääröt on kätevä säilyttää samassa paikassa kuin perusrungotkin, jolloin saavutetaan se, että molemmat käyvät ”samaa aikaa”. Ihannelämpötila on parisen astetta miinuksen puolella, sillä silmut alkavat turpoamaan jo viidestä asteesta alkaen.

Yksinkertaisin menettely on kääröjen säilyttäminen lumihangessa.

Maalis- ja huhtikuussa leikattuja jalo-oksia on hyvä säilyttää lämmittämättömässä talousrakennuksessa, jonka ikkunat on tavalla tai toisella varjostettu. Tämä takaa sen että tila säilyy viileänä tarpeeksi kauan, siis huhti-toukokuun vaihteeseen.

 

 

Ämpäriin pistettyjä perusrunkoja on säilytetty talven yli maakellarissa. Maaliskuussa ne on siirretty lämmittämättömään ulkorakennukseen jalo-oksien seuraan.

 

 

 

Huomataan, että kotipuutarhurilla ei ole hätäpäivää. Kaikista yksinkertaisimmassa skenaariossa rapsaistaan toukokuun ensimmäisellä viikolla puusta pätkä edellisvuoden kasvua, kävellään kohopenkin luokse, jossa perusrungot ovat kasvaneet pari vuotta, ja ryhdytään töihin. Näin itseasiassa tehtiin pääsääntöisesti ennen vanhaan, eikä menetelmässä edelleenkään ole muuta vikaa kuin kammottava työasento.

Uloskylvetyn päärynän siemenvesa on kasvanut avomaalla kaksi kasvukautta. Paikalla on käyty toukokuun alussa varttamassa tähän pätkä päärynää.

 

 

 

Varte on kasvanut kolmessa kuukaudessa melkoisesti, sillä kasvu on saanut ”lentävän” lähdön.  

 

 

 

 

 

 

Tässä huhti- ja toukokuun vaihteeseen keskittymisessä on se juju, että oltiin sitten vartettu melkeinpä mitä hyvänsä, niin lopputulos voidaan istuttaa saman tien ruukkuihin, jotka viedään avomaalle. Vartetun puun istuttaminen suoraan avomaalle on yhtä hyvä vaihtoehto, sillä pienten puitten siirtäminen seuraavana tai sitä seuraavana keväänä ei ole mitenkään ongelmallista.

Yhden kasvukauden avomaalla viettäneet omenapuun vartteet on nostettu seuraavana keväänä maasta. Mustiksi likaantuneet varteteipit poistetaan viimeistään tässä vaiheessa.

 

 

 

Maasta nostetut omenapuut on keväällä ruukutettu 7-litran astioihin. Puut tullaan istuttamaan seuraavan vuoden kasvukaudella.  

 

 

 

 

 

Ellei käytössä ole muovihuoneen tapaista sateen- tai tuulensuojaa, niin vartetaan ulkosalla työpöydän äärellä seisten.

Jos vartettavia puita on vain kourallinen, niin kaikki tarvittavat välineet ja materiaalit mahtuvat muutamalle neliömetrille. Jos taas puita on huomattavasti enemmän, niin otetaan käyttöön neljä työpistettä.

Perusrunkoja voidaan liottaa vedessä yön yli. Saavista nostetaan kerralla muutamia perusrunkoja, jotka käsitellään oksasaksilla: pitkät juuret, jotka törmäisivät ruukkujen reunoihin typistetään  ja toisiinsa sotkeutuneista juurista poistetaan toinen. Avomaalle istutettavien vartteitten perusrungot typistetään samalla tavalla.

 

Työpöydällä voidaan säilyttää jalo-oksia kunhan niitä varjellaan kuivumiselta. Pöydälle nostetaan kerralla muutama perusrunko, jotka kannattaa kääriä märkään kangaspalaan.

 

 

 

Vartettuja puita säilytetään pöydän alla varjossa. Joka kerta, kun pussiin lisätään puu, se sumutetaan märäksi. Kahvitauolle lähdettäessä pussi peitetään märällä kankaalla.

 

 

 

Ruukutuspöydälle on nostettu laihaa, siis hiekkapitoista multaa, ruukkuja sekä kumikäsineet. Puut kastellaan ylenpalttisesti ruukutuksen jälkeen.

 

 

 

Käytettyjen ruukkujen on oltava tarpeeksi suuria. Kuusimilliset yhden vuoden ikäiset perusrungot ovat oikeastaan vasta tuottamassa varsinaisia sivujuuria, ja näille riittääkin huomattavasti pienempi ruukku kuin kaksivuotiaille.

Hyvin hennoille päärynäntaimille riittää ensimmäisenä kasvukautena parin litran ruukku.

 

 

 

 

Vasemmalla: Hirmuisessa hätätapauksessa voidaan hentoja vartteita kasvattaa samassa ämpärissä ensimmäisen kasvukauden. Oikealla: Ylijääneet omenan perusrungot on pistetty ämpäriin, jossa ne kyllä pärjäävät seuraavaan kevääseen.

 

 

Kaikissa ruukutuksissa muistetaan, että  puun kuuluu jättää rauhaan kehittymään ruukussaan ”läpijuuriseksi”.

Puu jätetään siis ruukkuunsa, kunnes ruukku alkaa haittaamaan juuriston kehittymistä. Tällöin se joko ruukutetaan isompaan ruukkuun, tai istutetaan maahan.