Maakellarin haltijan kannattaa selvittää, miten pitkälle kevääseen hän pystyy varastoimaan

talviomenia. Tällöin ei vain selviä kiinnostavia asioita itse omenista, vaan maakellarikin tulee tutummaksi.

Omenan talvivarastoinnissa käytetään kahta menetelmää.

Jos varastoinnissa tähdätään vain jouluun, niin omenat voi kääriä paperiin. Omenoitten pinnalla elävät, varastossa vikuuttavat pieneliöt eivät alhaisissa lämpötiloissa kuole pois, vaan hidastavat vain etenemistään. Paperin alla ne saattavat ehtiä pitkällekin, ennenkuin ongelma huomataan.

Toisessa menetelmässä, jossa omenat ladotaan kahteen kerrokseen laatikoihin, päästään viikoittain tarkastamaan tilanne. Epämääräiset tai selvästi pilaantumaan päin olevat hedelmät poimitaan mukaan ja hyödynnetään. Keväällä ne, joilla oli edellytykset pärjätä näin pitkälle, ovat sen myös tehneet. Työläs tämä menetelmä ei ole, sillä kellarissahan pistäydytään joka tapauksessa viikottain läpi talven hakemassa omenia.

Helmikuun alku. ’Linnan omena’ ja ’Peltolan omena’. Molemmissa voidaan havaita kevyttä pinnan pilaantumista, joista selvitään leikkaamalla pala kuoresta pois.

 

 

 

Helmikuun alku.’Antonovka’ ja ’Åkerö’. Lajikkeet ovat virallisesti talvilajikkeita, mutta käytäntö opettaa syömään nämä pois jo tammikuussa.

 

 

 

Molemmat menetelmät edellyttävät, että niin omenat kuin maakellari on saatu jäähdytettyä varastoinnin alkaessa. Maakellarin ovi jätetään auki jokaisena syyskuun lopun yönä, jolloin lämpötila laskee nollan alapuolelle, ja suljetaan aamulla.

Asiassa auttaa yksinkertainen sääntö: lämpötila pystyy laskemaan yöllä asteen pari tunnissa. Jos siis lämpötila viipyy auringon laskun aikaan vielä muutaman asteen plussan puolella, mutta pilvisyyttä ei esiinny, niin yöstä tulee tarpeeksi kylmä.

Sisemmän oven karmiin nostetaan kehikko, johon on kiinnitetty tiheäsilmäinen verkko, koska tällöin joudutaan avaamaan vain ulko-ovi, eivätkä elukat pääse vierailulle. Hyönteisistä ei tässä vaiheessa ole enää huolta.

’Lobo’. 70-luvulla ammattitarhoissa yleisimmin viljelty omenalajike. Liiankin miedon perusmaun pelastaa puolukan vivahde.

 

 

 

’Signe Tillich’. Tanskalainen, kovin ”eteläinen”, siis arka puu. Yksiselitteisesti herkkulajike.

 

 

 

 

’Kirkniemi’. Sitkeä maatiainen. Vaatimaton puu, joka tuottaa pienehköjä, kuivahkoja käsittelyä hyvin kestäviä omenia. Vaatimaton myös maultaan.

 

 

 

Aidot talviomenat poimitaan syys-lokakuun vaihteessa, tai ainakin tällöin ryhdytään asiaa suunnittelemaan.

Ihannetapauksessa omenat saadaan kerättyä pilvettömänä päivänä, jota seuraa pakkasyö.

Omenat viettävät yön ulkosalla kevytpressun alla ja siirretään jääkaappilämpöiseen kellariin aikaisin aamulla.

Sisemmän oven paikalla pidetään edelleen verkkoa, ja tarpeen vaatiessa jatketaan ulko-oven pitämistä auki öisin tai ympäri vuorokauden. Ennemmin tai myöhemmin kellarin lämpötila laskee nollaan, jolloin voidaan sulkea molemmat ovet.

Kellarin sisempi ovi on valmistettu 8 millin vesivanerista, johon on sahattu pari pienisilmäisellä metalliverkolla peitettyä aukkoa. Kaksi kakkosnelosta jäykistävät levyn sekä toimivat kahvoina. Levyä pitää paikoillaan pari työntösalpaa. 

 

 

 

 

 

Maaliskuussa maakellari alkaa lämmetä, ja kuten viljelijät sanovat, omenat ”alkavat syödä omia sokereitaan”. Aromit katoavat, ja maut alkavat sameutua. Viimeiset omenat kannattaakin syödä huhtikuun kuluessa pois.